Yllätyksiä toisensa perään - kerääjät kertovat!

Millaista lipaskerääjänä oleminen on? Eva Wahlström, Riitta Heiskanen ja Tom Henriksson osaavat sen kertoa.

Millaista lipaskerääjänä oleminen on?

Eva Wahlström, Riitta Heiskanen ja Tom Henriksson osaavat sen kertoa.

"Painava lipas - parempi fiilis"

-Monella saattaa olla lipaskeräämisestä sellainen olo etukäteen, että se on hirveän vaikeaa ja joutuu suorastaan ruikuttamaan ihmisiltä lahjoituksia, mutta todellisuushan on ihan toinen. Kerääminen oli oikeasti todella hauskaa! muistelee ammattilaisnyrkkeilijä Eva Wahlström vuoden takaista kerääjäkokemustaan.

Wahlström liikkui viime vuoden Nälkäpäivänä helsinkiläisissä ravintoloissa muutaman kerääjän porukassa.

Kahden tunnin jälkeen lipas painoi jo kivasti käsivarressa, josta fiilis vain parani.

-Siinä tuli myös meidän kerääjien kesken pieni keskinäinen kilpailu siitä kuka kerää eniten, joten potkin itseäni eteenpäin vaan rohkeasti, hän naurahtaa.

Ravintoloissa liikkuessaan Wahlström pelkäsi aluksi olevansa häiriöksi ruokailijoille. Voisiko Nälkäpäivästä puhua juuri syömässä oleville ihmisille? Pelko osoittautui täysin turhaksi.

-Yllätyin siitä, miten positiivisesti ihmiset suhtautuivat meihin. Kun ihmiset näkivät meidät ravintolan ovella, he alkoivat välittömästi kaivella kolikoita taskuistaan jo valmiiksi. Osa heistä nousi ja tuli jopa lippaan luokse. Ihmisten halu osallistua oli paljon suurempi kuin oletin!

Wahlström kehottaa uusia kerääjiä laittamaan itsensä rohkeasti peliin ja menemään ihmisten luo. Tärkeää on myös valmistautua siihen, että kaikki eivät lahjoita. Siitä huolimatta kannattaa toivottaa kaikille hyvät päivänjatkot.

”Suuria seteleitä ja onnellisia kasvoja”

Keräämisessä voi olla mukana monella tavalla. Joskus tarvitsee vain olla läsnä voidakseen tehdä toisten keräämisen mahdolliseksi. Näin teki esimerkiksi helsinkiläinen Riitta Heiskanen 1990-luvun alussa toimiessaan sudenpentujohtajana Pursitytöille.

-Pieni partiolaistyttö, tuolloin noin 7-vuotias, oli nähnyt kadulla tytön keräämässä Nälkäpäivää varten äitinsä kanssa. Hän kysyi minulta miksi emme mekin keräisi. Sinä vuonna emme enää ehtineet mukaan, mutta heti seuraavana vuonna lähdimme, Heiskanen kertoo.

Heiskanen laskeskelee olleensa mukana noin kymmenen kertaa.

-Oli ihana nähdä, miten tytöt olivat niin onnellisia. Lippaat eivät riittäneet kaikille samanaikaisesti, joten niitä sitten vaihdeltiin ja sillä välin toiset tytöt jakelivat tarroja.

Heiskasen mukaan kerääjänä oleminen oli hyvin kannustava ja mukava kokemus lapsille. Eniten Heiskasta hämmensi suuret, lippaisiin sujahtaneet setelit, joista yksi oli peräisin presidentin puolisolta Eeva Ahtisaarelta.

-Kun on mukana keräämässä, siitä saa uskomattoman hyvän tunteen. On saanut tehdä jotain konkreettista hyvän asian puolesta, Heiskanen sanoo.
 

”Jos en seisoisi tuolla, niin tämäkin apu jäisi saamatta”

-Kerääminen on todella helppoa ja tuntuu hienolta, kun rahaa vaan tulee niin pienellä vaivalla. Sen tiedostaa, että jos en seisoisi tuolla keräämässä, niin silloin tämä apukin jäisi saamatta. Vaiva on hyvin pieni suhteessa siihen miten paljon voi auttaa. Se tuntuu todella hyvältä, kiteyttää 22-vuotias valtio-opin opiskelija Tom Henriksson.

Henriksson on hyvä esimerkki siitä, miten yksi ihminen voi halutessaan saada suuren porukan liittymään kerääjiksi. Kun Haitissa järisi alkuvuodesta, Henriksson sai innostettua partio- ja opiskelukaverinsa mukaan. Partiolippukunta Haagan Eräveikot keräsi rahaa helsinkiläisessä ostoskeskuksessa ja valtio-opin opiskelijat Helsingin keskustassa.

Tällä kertaa nuori mies sai innostettua Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) mukaan keräykseen. Henriksson järjesti asiat siten, että opiskelijat voivat noutaa lippaita HYY:n toimistolta.

Juuri ennen haastattelua Henriksson on kierrellyt tunnin kaupungilla keräämässä varoja  Pakistanin tulva-uhreille.

- Jos keräystä pohtii oman organisaation kannalta, niin parasta olisi  saada liikkeelle sellainen intiimi ja toisilleen läheinen porukka. Opiskelijoiden näkökulmasta tällainen voisi olla vaikkapa oma ainejärjestö, jossa jäsenet voivat helposti identifioitua omaan ryhmään. Porukan ei tarvitse olla iso, Henriksson pohtii.

Yllättäväksi Henriksson on keräämisessä kokenut sen, että apua näyttävät antavan kaikki – myös vähävaraiset.

-Punainen Ristihän taitaa sanoa siinä sloganissaan, että auta meitä  auttamaan ja tässä se tosiaan on sitä. Se, että olen täällä keräyslippaan kanssa tekee osaltaan mahdolliseksi sen, että myös muut voivat auttaa  - laittamalla muutaman kolikon lippaaseen, hän toteaa lopuksi.

Henrikssonin keräysvinkki: Odottele rauhassa paikoillasi, katsele ihmisten suuntaan ja hymyile. Muista myös kiittää jokaista lahjottajaa. Keräyspaikaksi kannattaa valita vilkas ja aukea paikka.  Kun paikka on aukea, voivat ihmiset nähdä sinut jo kaukaa. Näin ohikulkijoilla on aikaa pohtia lahjoittamista ennen kuin he tulevat kohdalle.

Olitko mukana Nälkäpäivän lipaskerääjänä tai muissa vapaaehtoistehtävissä? Annathan meille palautetta kokemuksestasi: nalkapaiva.fi