Yleiskokous 2011

Johannes Wiehn
Johannes Wiehn
Johannes Wiehn
Johannes Wiehn
Johannes Wiehn

Suomen Punaisen Ristin yleiskokous järjestettiin 11.–12.6.2011 Lahdessa.

Suomen Punaisen Ristin yleiskokous järjestettiin Lahden Sibeliustalossa 11.-12.6.2011. Samaan aikaan Lahdessa järjestettiin myös valtakunnalliset ensiapukilpailut. Yleiskokoussivuilla voit palata tuon helteisen viikonlopun tunnelmiin!

Lopullinen toimintalinjaus 2011-2014 aloitteineen löytyy sivulta "Päätösasiakirjat ja henkilövalinnat".

 

 

Jussi Partanen

Yleiskokouksen yhteydessä järjestetään myös ensiavun SM-kilpailut. Yleisö on tervetullut seuraamaan kisoja.

Yleiskokouksessa päätettiin järjestön tavoitteista seuraavalle kolmelle vuodelle. Lisäksi valittiin uusi luottamusjohto eli puheenjohtaja, varapuheenjohtajat, hallitus ja valtuusto.

Kampanjat

Lahjoittamalla Hyväpäivä-keräykseen tuet muun muassa ensiaputoiminnan kehittämistä kotimaassa.

Lahjoita kotimaan apuun

Tajuton voi tukehtua. Käännä hänet kyljelleen. Opi auttamaan, ensiapukursilla tai -ryhmässä!

Siirry kampanjasivuille