Apua yksinäisyyteen

Katja Lösönen
Kuvaaja: Katja Lösönen

Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoiset tuovat iloa yksinäisen arkeen. Voit kysyä Punaisen Ristin ystävävälityksestä pitkäaikaista ystävää tai kertaluonteista apua.

Yksinäisyydestä voivat kärsiä nuoret, aikuiset ja vanhukset, ikään, sukupuoleen tai kulttuuritaustaan katsomatta. Yksinäisyyttä voi aiheuttaa esimerkiksi välimatka perheeseen tai uusi ja outo elämäntilanne. Ystävyyden solmiminen voi olla hankalaa monista eri syistä.
 

Ystävä on kuuntelija ja henkinen tuki

 

Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat tehtäväänsä koulutettuja. Ennen kaikkea vapaaehtoinen ystävä on kuuntelija ja henkinen tuki. Ystävän kanssa voi käydä kahvilla, teatterissa tai vaikka kävelyllä. Voitte yhdessä miettiä kuinka haluatte tavata.

Punaisen Ristin ystävätoiminta tuo avun:

  • vanhuksille
  • vammaisille
  • mielenterveyskuntoutujille
  • maahan muuttaneille
  • vangeille
  • yksinäisille nuorille.

Ryhmätoiminnasta virkistystä arkeen

Ystävävälityksen lisäksi Punainen Risti tarjoaa ryhmätoimintaa nuorille ja ikäihmisille. Tarkoituksena on saada vertaistukea ja lievittää yksinäisyyttä ryhmässä. Yhdessä esimerkiksi keskustellaan, leivotaan, harrastetaan käsitöitä, jumpataan tai keskustellaan elokuvista ja harrastetaan taidetta – ryhmäläiset saavat itse vaikuttaa toiminnan sisältöön. Tule rohkeasti mukaan!
 

Katso myös: ystävävälitykset pääkaupunkiseuduilla (sisältö toisella sivustolla)

Katso myös: ystävätoiminnan kampanjasivut

Kampanjat

Päivätyökeräyksessä nuori voi itse tarttua toimeen ja liittyä avun ketjuun. 

Lue lisää

Lahjoittamalla Hyväpäivä-keräykseen tuet muun muassa ensiaputoiminnan kehittämistä kotimaassa.

Lahjoita kotimaan apuun