Ryhmä nuoria istuu penkillä ja käyttää kännyköitään.

Digiraati

Kuva: Joonas Brandt / Suomen Punainen Risti

Digiraati on toimintaa, jonka tarkoituksena on nostaa yhdenvertaisesti esille nuorten ääntä heitä koskevissa asioissa sekä vahvistaa nuorten ja päättäjien välistä vuoropuhelua. 

Digiraadissa nuoret pääsevät osallistumaan ja vaikuttamaan turvallisissa ja ohjatuissa verkkokeskusteluissa. Vaikuttamaan rohkaistaan erityisesti nuoria, joiden osallistumisella on haasteita tai joille rakenteissa olevat vaikuttamisen paikat eivät ole tuttuja. 

Mitä Digiraadissa tapahtuu?

Raadeissa keskustellaan nuorten valitsemista tai erilaisten tahojen ehdottamista aiheista.

Keskusteluihin voivat nuorten lisäksi osallistua esimerkiksi päättäjät, järjestötyöntekijät, tutkijat tai viranhaltijat.

Keskustelu kestää yleensä noin 1-2 viikkoa. Lopuksi Digiraadin vapaaehtoiset kokoavat keskustelusta yhteenvedon eli loppulausuman, jota voidaan käyttää päätöksenteon tukena.

Punaisen Ristin työntekijät myös vievät nuorten viestejä eteenpäin: keskusteluja on hyödynnetty esimerkiksi tutkimuksissa, Punaisen Ristin viestinnässä sidosryhmilleen ja viety eteenpäin hyvinvointialueiden päättäjille. 

Nuorten osallistuminen

Digiraatiin osallistuminen on tehty nuorille mahdollisimman helpoksi ja turvalliseksi. Keskusteluissa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita ja nuoret voivat osallistua raateihin nimettömästi. Punaisen Ristin raadeissa on aina mukana myös koulutettuja vapaaehtoisia, jotka tukevat keskustelussa.

Antoisa, turvallinen kokemus, josta sain toivoa tulevaan.
Digiraatiin osallistunut nuori

Nuoret voivat osallistua kulloinkin käynnissä olevaan keskusteluun omien voimavarojensa ja aikataulujensa mukaan silloin, kun se heille parhaiten sopii. Raateihin osallistumisesta nuoret saavat todistuksen.

Kevään 2024 Digiraatien teema oli Pride.

Tiedätkö nuoren, joka on kiinnostunut teemasta? Nuoret voivat ilmoittautua keskusteluihin täällä.

Digiraatien suunnitteluun ja toteuttamiseen pääsee myös osallistumaan vapaaehtoisena.

Haluatko mukaan järjestämään Digiraati-keskustelua?

Digiraati on loistava tapa kuulla nuoria, teitpä sitten kehittämistyötä tai yhteiskunnallisia päätöksiä. 

Onko sinulla tulevaan teemaan liittyvä aihe, josta haluaisit keskustella nuorten kanssa?

Ota meihin yhteyttä, niin ryhdytään töihin!

Kuvassa Nuorten turvatalojen nuorten vapaaehtoistoiminnan kehittäjä Satu Rantakärkkä.
Satu Rantakärkkä

Punaisen Ristin Nuorten turvatalojen nuorten vapaaehtoistoiminnan kehittäjä

satu.rantakarkka@redcross.fi
040 677 2636

Voit olla yhteydessä Satuun kaikissa Digiraatiin liittyvissä asioissa.

Digiraati on tuotettu yhteistyössä oikeusministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön, kansallisen lapsistrategian, Tampereen yliopiston ALL-YOUTH-tutkimushankkeen, nuorisoalan osallisuuden osaamiskeskuksen ja Suomen Punaisen Ristin kanssa.

Osallistu ja vaikuta Digiraadissa
Osallistu ja vaikuta Digiraadissa