Tule mukaan avustustyöntekijäksi ulkomaille

Punaisen Ristin avustustyöntekijät työskentelevät maailmalla ja vievät avun perille sinne, missä hätä on suuri. Tarvitsemme jatkuvasti riveihimme eri alojen ammattilaisia.
Suomen Punainen Risti on maamme merkittävin humanitaarista apua antava kansalaisjärjestö. Viimeisten vuosien aikana olemme nousseet myös tärkeimpien kehitysapua antavien järjestöjen joukkoon. Lue lisää työstämme maailmalla!
Avustustyöntekijät toimivat sekä katastrofialueilla että pitkäaikaisissa kehitysyhteistyöprojekteissa.
Työ on vaativaa mutta palkitsevaa: avustustyöntekijänä näet ihmisten hädän omin silmin, mutta olet ensimmäisten joukossa auttamassa heitä.
Haetaan: lääkäreitä, sairaanhoitajia, insinöörejä, teknikoita, tietotekniikka- ja viestiliikenneasiantuntijoita
Avustustyöntekijät eri puolille maailmaa valitaan henkilöreservistämme. Reserviin pääsee, kun läpäisee Suomen Punaisen Ristin järjestämän viikon kestävän englanninkielinen peruskurssin.
Jos olet ammatti- ja kielitaitoinen, sitkeä, sopeutumiskykyinen sekä tottunut työskentelemään vaikeissakin olosuhteissa, voisit sopia hyvin avustustyöntekijäksi. Henkilöreserviimme kuuluu monen eri ammatin edustajia: riveistämme löytyy esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaisia, taloushallinnon osaajia, IT-asiantuntijoitaja ja logistikkoja.
Henkilöreservissä ollessasi työkutsu voi periaatteessa tulla milloin vain ja mihin tahansa. Jos työehdoista päästään sopimukseen, työsuhde voi alkaa.
Kurssi pidetään kaksi kertaa vuodessa. Seuraava kurssi järjestetään 6.-12.10.2012. Otamme hakemuksia vastaan ympäri vuoden, mutta lokakuun kurssille hakemusten on oltava perillä kesäkuun loppuun mennessä. Kesäkuun jälkeen tulleet hakemukset siirtyvät automaattisesti kevään 2013 hakuun. Kurssin hinta 120 euroa. Hakemus löytyy sivun lopusta.
Avustustyöntekijän perusedellytykset
- Ikäsi on 25–55 vuotta.
- Sinulla on työtehtäviä vastaava koulutus sekä vähintään kolmen vuoden työkokemus.
- Sujuva kirjallinen ja suullinen englannin kielen taito ovat välttämättömiä, muut kielet auttavat suuresti.
- Korkeakoulututkinto on useissa tehtävissä eduksi.
- Sopeudut helposti monikulttuurisiin ja arvaamattomiin oloihin.
- Sinulla on jonkinlainen tuntuma järjestötoimintaan, esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin toimintaan.
- Kokemus projektien vetämisestä ja kouluttamisesta on eduksi.
Nuorisodelegaatti pääsee tutustumaan avustustyöhön
Jos olet 20–28-vuotias, voit hakeutua nuorisodelegaattikurssille. Kurssin jälkeen sinulla on mahdollisuus päästä tutustumaan kansainväliseen avustustyöhön, vetämään ulkomaille lähteviä leiriryhmiä ja lähteä kansainvälisille opintomatkoille.
Kaikille kurssin suorittaneille emme voi kuitenkaan taata komennusta tai edes lyhyempää keikkaa ulkomailla. Nuorisodelegaatit toimivatkin myös kotimaassa, jossa heillä on suuri rooli esimerkiksi keräyksissä ja kampanjoissa.
Seuraava nuorisodelegaattikurssi järjestetään 20.–25.5.2012. Hakuaika alkaa 16.1.2012 ja päättyy 19.3.2012. Täältä löydät hakulomakkeen.
SPR lähettää EVHAC-vapaaehtoisia kansainvälisiin ohjelmiinsa
Euroopan komission humanitaarisen avun ja väestönsuojelun toimiston (ECHO) rahoittaman European Voluntary Humanitarian Aid Corps (EVHAC) -ohjelman kautta kolmella vapaaehtoisella on mahdollisuus lähteä keväällä 2012 kuudeksi kuukaudeksi humanitaariseen työhön Suomen Punaisen Ristin kautta. Kyseessä on pilottiprojekti, jota mahdollisesti jatketaan myös tulevina vuosina. Kevään vapaaehtoisten hakemuksia käsitellään parhaillaan ja kaikille hakijoille ilmoitetaan valinnoista.
Avun tarinoita
Kampanjat
Lahjoittamalla Hyväpäivä-keräykseen tuet muun muassa ensiaputoiminnan kehittämistä kotimaassa.
Tajuton voi tukehtua. Käännä hänet kyljelleen. Opi auttamaan, ensiapukursilla tai -ryhmässä!







