Kolme nuorta kävelee ulkona aurinkoisessa syksyisessä säässä.

Haluatko tukea nuoria?

Kuva: Joonas Brandt / Suomen Punainen Risti

Autamme nuoria ja heidän läheisiään Nuorten turvataloilla viidellä paikkakunnalla ja kohtaamme nuoria heidän omissa arjen ympäristöissään kuten koulu- ja oppilaitokset, nuorisotilat, kauppakeskukset. Tarjoamme apua nuorille ja heidän läheisilleen valtakunnallisesti myös verkossa: etäyhteyksin Nuorten turvatalolla sekä Sekasin-chatissä.

Turvatalot auttavat vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä. Tarjoamme nuorelle tarvittaessa turvallisen yösijan, ja myös vanhemmat saavat tukea vanhemmuuteen liittyvissä asioissa.

On hienoa, kun olemalla läsnä voin auttaa vaikeassa tilanteessa olevaa nuorta.
Turvatalon vapaaehtoinen

Tervetuloa vapaaehtoiseksi Nuorten turvataloon!

Punaisen Ristin Nuorten turvataloilla nuoria ja heidän läheisiään auttavat alan ammattilaiset ja vapaaehtoiset yhdessä. Ammattilaisten rinnalla vapaaehtoisten rooli turvatalojen toiminnassa on keskeinen.

Vapaaehtoisena sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus kehittää toimintaa yhdessä ammattilaisten, nuorten ja muiden vapaaehtoisten kanssa.

Turvataloissa kuullaan nuorta aidosti välittäen ja työskennellään usein yhdessä koko perheen kanssa. Turvatalojen ammattilaiset ovat aina vapaaehtoisten tukena.

Kuva: Joonas Brandt

Kuka voi toimia vapaaehtoisena?

Turvataloissa toimii yhteensä yli 700 eri-ikäistä vapaaehtoista erilaisista taustoista ja eri aloilta. Turvatalojen vapaaehtoisia yhdistää kiinnostus nuoruuteen liittyviin asioihin.

Kun sinulla on aito halu auttaa nuoria ja heidän läheisiään läsnäololla ja arjen teoilla, olet sopiva vapaaehtoiseksi. Saat turvataloilta koulutusta, tukea ja ohjausta. 

Toivomme mukaan kaikenikäisiä ihmisiä eri kieli- ja kulttuuritaustoista. Osassa vapaaehtoistoiminnan muodoistamme voit toimia ilman suomen kielen osaamista. Tule osaksi vapaaehtoisten yhteisöä – parannetaan yhdessä maailmaa!

Kuva: Joonas Brandt

Miten voin auttaa nuoria?

Vapaaehtoiset tukevat nuoria elämänkulun eri vaiheissa. He kuuntelevat, keskustelevat, tarjoavat tietoa sekä näkökulmia, mutta tekevät nuorten kanssa myös monenlaisia käytännön asioita, esimerkiksi laittavat ruokaa tai harrastavat. Vapaaehtoiset ovat läsnä paitsi turvataloilla, myös siellä missä nuoret viettävät aikaansa, esimerkiksi verkossa. Verkkovapaaehtoiseksi voit tulla mistäpäin Suomea tai maailmaa tahansa.

Verkkovapaaehtoisena voit esimerkiksi

  • auttaa nuoria Sekasin-chatissa (vaatii suomen kielen osaamista)
  • vaikuttaa Digiraadissa (vaatii suomen kielen osaamista)
  • olla netin välityksellä itsenäistyvän nuoren tukikummi 
  • toimia turvatalojen viestinnässä ja vaikuttamisessa esimerkiksi somelähettiläänä
  • olla läsnä turvallisena aikuisena Discordin olohuoneessa

Vapaaehtoisena voit esimerkiksi

  • päivystää ammattityöntekijöidemme kanssa nuorten tilapäismajoituksessa
  • olla tukikummi eli turvallinen aikuinen itsenäistyvälle nuorelle
  • kohdata nuoria heidän arjen ympäristöissään kuten kouluissa, nuorisotiloilla ja erilaisissa tapahtumissa
  • ohjata nuorten ryhmätoimintaa

Miten pääsen vapaaehtoiseksi Nuorten turvataloon?

Mukaan tuleminen on helppoa. Ota yhteyttä sinua lähimpään turvataloon ja kerro, että olet kiinnostunut vapaaehtoisuudesta. Yhdessä voimme miettiä, minkälainen toiminta sopisi juuri sinulle. 

Jokainen uusi vapaaehtoinen saa perehdytyskoulutuksen ja henkilökohtaisen opastuksen rooliinsa.

Lämpimästi tervetuloa mukaan auttamaan ja vaikuttamaan!

Ota yhteyttä tai tule käymään!

Osoite

Uudenmaankatu 32 A, 00120 Helsinki
p. 09 622 4322, Whatsapp: +358 40 173 4149
turvatalo.helsinki@punainenristi.fi

Johtaja Kirsti Viinikka
p. 040 570 9397
kirsti.viinikka@punainenristi.fi

Koordinaattori Tiia Suutarinen
p. 040 660 6980
tiia.suutarinen@punainenristi.fi
(vapaaehtoistoiminta, koulu- ja oppilaitosyhteistyö, opiskelijoiden harjoittelut)

Instagram, TikTok: @nuortenturvis
Facebook, LinkedIn: @Nuorten turvatalo

Aukiolo

Turvatalo on avoinna arkisin vuorokauden ympäri ja viikonloppuisin klo 17–10. Tilapäinen majoitus on avoinna nuorille joka päivä klo 17–10.

Lue lisää palveluista:

Keskusteluapu (pdf)
Unirytmitys (pdf)
Tilapäinen majoitus (pdf)
Itsenäistymisen tuki (pdf)

Vapaaehtoiseksi turvatalolle (pdf)

Yhteydet ja pysäköinti

Helsingin Nuorten Turvatalo sijaitsee hyvin julkisten kulkuyhteyksien päässä Helsingin Punavuoren kaupungin osassa. Helsingin nuorten turvatalolle pääsee kätevästi busseilla 20 ja 30 sekä raitiovaunuilla 1 ja 3. Metrolta ja juna-asemalta on kävelymatka. Erillistä asiakaspysäköintiä ei ole.

Talon esteettömyys

Helsingin turvatalo sijaitsee vanhan kivikerrostalon toisessa kerroksessa. Turvatalon pääsisäänkäynnillä on neljä porrasta ja kaide (ei liuskaa). Portaiden yläpäässä on ovipuhelin, jonka kautta saa yhteyden turvatalon tiloihin. Ovipuhelimen korkeus on 140 cm. Ovipuhelimessa asunnon nro 6 kohdalla Nuorten turvatalon logo. Helsingin turvatalolla ei ole kadulle näkyvää kylttiä.

Rapussa on käytössä pieni hissi ja kiviset kierreportaat. Hissiin ei mahdu pyörätuolilla.

Katso täältä kuva ulko-ovesta.

Sisätilat

Turvatalon tilat ovat kodinomaisessa huoneistossa. Turvatalo sijaitsee kiireisen kadun varrella ja ravintolan yläkerrassa, joten kadun äänet kuuluvat huoneistoon. Nuorten majoitushuoneita on neljä, joista kahdessa huoneessa on kaksi sänkyä. Huoneiden kynnykset ovat 2-5 cm ja huoneiden oviaukot 70-85 cm. Olohuone on tilava mutta ruokailutilat ahtaat.

Wc- ja suihkutilat ovat ahtaat ja esteelliset. Turvatalon huoneiden kalusteet, matot ja huonekasvit ovat siirrettävissä.

Avustajat

Avustajat ovat tervetulleita, avustajakoirista on hyvä olla etukäteen yhteydessä turvatalolle.

Pyrimme aina löytämään vaihtoehtoisia kohtaamisen paikkoja tilanteissa, jossa avun ja tuen tarvitsija ei pääse toimitiloihimme. Kohtaaminen voidaan järjestää mm. verkossa tai fyysinen tapaaminen sovitusti muissa tiloissa. Kaikki tapaamiset voidaan toteuttaa tulkkivälitteisesti.

Osoite

Läkkisepänkuja 2 A 14, 02650 Espoo
p. 050 3390619
turvatalo.espoo@punainenristi.fi
(tilapäismajoitus, keskusteluapu, unirytmitys ja vapaaehtoistoiminta)

Johtaja Isto Onali
p. 040 770 4579
isto.onali@punainenristi.fi

Koordinaattori Erik Bruun
p. 040 627 3431
erik.bruun@punainenristi.fi
(itsenäistymisen tuki, koulu- ja oppilaitosyhteistyö, opiskelijoiden harjoittelut)

Instagram, TikTok: @nuortenturvis
Facebook, LinkedIn: @Nuorten turvatalo

Aukiolo

Turvatalo on avoinna arkisin vuorokauden ympäri ja viikonloppuisin klo 17–10. Tilapäinen majoitus on avoinna nuorille joka päivä klo 17–10. 

Lue lisää palveluista:

Keskusteluapu (pdf)
Unirytmitys (pdf)
Tilapäinen majoitus (pdf)
Itsenäistymisen tuki (pdf)


Vapaaehtoiseksi turvatalolle (pdf)

Yhteydet ja pysäköinti

Länsi-Uudenmaan Nuorten turvatalo sijaitsee Leppävaarassa hyvien julkisten liikenneyhteyksien (bussi ja juna) varrella. Perille pääset kätevimmin Leppävaarassa pysähtyvillä junilla A, E, S, U, L ja Y sekä Espoon sisäisillä busseilla.

Pysäköintialue on noin 70 metrin päässä, jossa on kaksi merkittyä pysäköintipaikkaa liikkumisesteisille.

Talon esteettömyystiedot

Turvatalon sisäänkäynneillä on opastekyltit. Ulko-ovien leveydet ovat kokonaan avattuina 162 cm ja 130 cm. Alakerran ulko-ovella on summeri korkeudella 152 cm, jota soittaen ovi tullaan avaamaan arki-iltaisin sekä viikonloppuisin, päiväsaikaan alaovi avoinna.

Turvatalo sijaitsee toimistorakennuksen 3. kerroksessa. Turvataloon pääsee hissillä, hissin oven leveys 80 cm ja matkalla noin 4 cm korkeita kynnyksiä eikä käytettävissä ole liuskoja. 

Katso täältä kuva ulko-ovesta.

Tilat

Turvatalon WC- ja suihkutilat eivät ole esteettömät, ovien leveys on 57 cm ja kynnysten korkeus 2,5 cm. Länsi-Uudenmaan Nuorten turvatalo on rakenteeltaan selkeä, toimistomainen tila. Nuorten käytössä on viisi majoitushuonetta, joista yhdessä on kaksi sänkyä. Majoitushuoneiden oviaukot ovat 85 cm leveitä ja niissä on 3 cm kynnys.

Yhteinen olohuone on tilava mutta ruokailutila ahtaampi. Turvatalon kaikkien tilojen matot, kasvit ja huonekalut ovat siirrettävissä. 

Avustajat

Avustajat ovat tervetulleita majoitukseen. Jos olet tulossa avustajakoiran kanssa, olethan etukäteen yhteydessä. 

 

Pyrimme aina löytämään vaihtoehtoisia kohtaamisen paikkoja tilanteissa, jossa avun ja tuen tarvitsija ei pääse toimitiloihimme. Kohtaaminen voidaan järjestää mm. verkossa tai fyysinen tapaaminen sovitusti muissa tiloissa. Kaikki tapaamiset voidaan toteuttaa tulkkivälitteisesti.

Osoite

Rekolan kartano, Sairaalakatu 3, 01400 Vantaa
p. 050 339 5413, Whatsapp: +358 50 339 5413
turvatalo.vantaa@punainenristi.fi

Johtaja Pekka Väänänen
p. 040 548 2750
pekka.vaananen@punainenristi.fi

Koordinaattori Sara Jessen
p. 040 620 2138
sara.jessen@punainenristi.fi
(vapaaehtoistoiminta, koulu- ja oppilaitosyhteistyö, opiskelijoiden harjoittelut)

Instagram, TikTok: @nuortenturvis
Facebook, LinkedIn: @Nuorten turvatalo

Aukiolo

Turvatalo on avoinna arkisin vuorokauden ympäri ja viikonloppuisin klo 17–10. Tilapäinen majoitus on avoinna nuorille joka päivä klo 17–10. 

Lue lisää palveluista:

Keskusteluapu (pdf)
Unirytmitys (pdf)
Tilapäinen majoitus (pdf)
Itsenäistymisen tuki (pdf)

Vapaaehtoiseksi turvatalolle (pdf)

Yhteydet ja pysäköinti

Vantaa-Keravan Nuorten turvatalolle pääset parhaiten K-junalla (pysäkki Rekola, 750m päässä) ja Vantaan sisäisillä busseilla, bussipysäkeille on noin 200m. Auton voi ajaa talon pihaan, jossa on paljon tilaa, muttei erillisiä parkkiruutuja.

Talon esteettömyystiedot

Talon sisäänkäynti ei ole esteetön. Sisäänkäynnille on 12 porrasaskelmaa ja ovikello sijaitsee sisäänkäynnillä. Liuskaa ei ole.

Katso kuva talosta täältä.

Sisätilat

Turvatalo sijaitsee Rekolan kartanossa, joka on 1880- luvulla rakennettu kaksikerroksinen puutalo. Rakennus on sokkeloinen ja käytävät ja oviaukot ovat kapeita. Alakerrassa on neuvotteluhuoneita ja majoitustilat sijaitsevat yläkerrassa. Yläkertaan johtaa kapea, mutkikas rappukäytävä. Rakennuksen lattia ja rappuset eivät ole tasaisia, eikä rakennuksessa ole hissiä.

Majoituksessa on kolme huonetta, joista kahdessa on kolme sänkyä ja yhdessä kaksi sänkyä. Majoitushuoneet ovat suhteellisen tilavia.

WC- ja suihkutilat eivät ole esteettömät. Huonekalut, matot ja huonekasvit ovat siirrettävissä.

Avustajat

Avustajat ovat tervetulleita majoitukseen. avustajakoirista on hyvä ilmoittaa etukäteen. 

 

Pyrimme aina löytämään vaihtoehtoisia kohtaamisen paikkoja tilanteissa, jossa avun ja tuen tarvitsija ei pääse toimitiloihimme. Kohtaaminen voidaan järjestää mm. verkossa tai fyysinen tapaaminen sovitusti muissa tiloissa. Kaikki tapaamiset voidaan toteuttaa tulkkivälitteisesti.

 

Lisätietoa Vantaan turvatalosta myös Rednetissä.

Osoite

Hämeenkatu 22 C, 33200 Tampere
p. 040 556 6661, Whatsapp: +358 40 556 6661
turvatalo.tampere@punainenristi.fi

Johtaja Mari Uusi-Niemi
p. 0400 740 798
mari.uusi-niemi@punainenristi.fi

Koordinaattori Johanna Riiheläinen
p. 040 726 1307
johanna.riihelainen@punainenristi.fi
(vapaaehtoistoiminta, koulu- ja oppilaitosyhteistyö, opiskelijoiden harjoittelut)

Aukiolo

Turvatalo on avoinna arkisin vuorokauden ympäri ja viikonloppuisin klo 17–10. Tilapäinen majoitus on avoinna nuorille joka päivä klo 17–10.

instagram.com/nuortenturvis_tampere

Lue lisää palveluista:

Keskusteluapu (pdf)
Unirytmitys (pdf)
Tilapäinen majoitus (pdf)
Itsenäistymisen tuki (pdf)
Taideryhmä (pdf)

Toipumisen taitojen opettaminen TRT (pdf)
Vapaaehtoiseksi turvatalolle (pdf)

NTT Pirkanmaa Omavalvontasuunnitelma.pdf

Yhteydet ja pysäköinti

Pirkanmaan Nuorten Turvatalo sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien päässä Tampereen keskustassa. Pirkanmaan Nuorten turvatalolle pääsee kätevästi bussilla ja ratikalla. Erillistä asiakaspysäköintiä ei ole, mutta oven edessä on hyvin tilaa pysähtyä.  

Talon esteettömyystiedot

Pirkanmaan turvatalo sijaitsee kerrostalon neljännessä kerroksessa. Turvatalon pääsisäänkäynnillä on kaksi porrasta (ei liuskaa tai kaidetta). Oven vieressä on ovipuhelin, jonka kautta saa yhteyden turvatalon tiloihin sekä kyltti ja aukioloajat yhteystietoineen, jotka näkee vasta oven läheisyydestä. Ovipuhelimessa on Nuorten turvatalon logo. Rapussa ei ole käytössä hissiä vaan suoravartiset portaat. Porrasaskelmien nousu on 14cm ja kaide sijaitsee vain toisella puolella.

Katso täältä kuva talon ulko-ovesta.

Tilat

Pirkanmaan turvatalo sijaitsee vanhassa kivitalossa ja tilat ovat selkeät, toimistomaiset. Nuorten majoitushuoneita on kolme, joista kaikissa huoneissa on kaksi sänkyä. Majoitushuoneet sekä olohuone ja keittiö ovat tilavia ja ovien leveydet ovat 88cm. Huoneiden kalusteet, matot ja huonekasvit ovat siirrettävissä. Wc- ja suihkutilat ovat ahtaat ja ovet kapeampia kuin 68cm.

Avustajat

Avustajat ovat tervetulleita majoitukseen. Huoneistossa kuuluu jonkin verran ilmastoinnin ja kadun ääniä.

 

Pyrimme aina löytämään vaihtoehtoisia kohtaamisen paikkoja tilanteissa, jossa avun ja tuen tarvitsija ei pääse toimitiloihimme. Kohtaaminen voidaan järjestää mm. verkossa tai fyysinen tapaaminen sovitusti muissa tiloissa. Kaikki tapaamiset voidaan toteuttaa tulkkivälitteisesti.

Osoite

Yliopistonkatu 24 A 15, 20100 Turku
p. 02 253 9667, +358 40 660 8048 (myös WhatsApp)
turvatalo.turku@punainenristi.fi
(koulu- ja oppilaitosyhteistyö, opiskelijoiden harjoittelut)

Johtaja Marina Stubb
p. 040 187 0664
marina.stubb@punainenristi.fi

Koordinaattori Minka Sundell
p. 040 540 8430
minka.sundell@punainenristi.fi
(vapaaehtoistoiminta)

Instagram: @nuortenturvis_turku
TikTok: @nuortenturvis
LinkedIn: Nuorten turvatalo

Aukiolo

Turvatalo on avoinna joka päivä vuorokauden ympäri. Tilapäinen majoitus on avoinna nuorille klo 17–10.

Tavoitat meidät myös puhelimitse ympäri vuorokauden.

Lue lisää palveluista:

Keskusteluapu (pdf)
Unirytmitys (pdf)
Tilapäinen majoitus (pdf)
Itsenäistymisen tuki (pdf)

Näpistyskeskustelu (pdf)
Läheisneuvonpito (pdf)
Läheissovittelu (pdf)

Vapaaehtoiseksi turvatalolle (pdf)

Yhteydet ja pysäköinti

Varsinais-Suomen turvatalo sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien päässä Turun keskustassa kävelykadun varressa. Talolle pääsee bussilla kahden korttelin päähän. Saattoliikenne voi pysähtyä oven eteen. Turvatalolla ei ole asiakaspysäköintiä. Lähellä on parkkihalleja ja kadunvarsipaikkoja. Liikkumisesteisille ei ole omia paikkoja, julkisia paikkoja on lähellä kaksi. Katso kuva Kristiinankdun julkisista parkkipaikoista liikkumisesteisille. Pysäköinti on lievästi mäessä.

Talon esteettömyystiedot

Turvatalo sijaitsee kerrostalon 5.kerroksessa. Ulko-ovi on painava ja lukossa. Turvatalolle saa yhteyden ovipuhelimella, jossa lukee SPR turvatalo. Sisäänkäynnillä on kaksi porrasta. Siirrettävät luiskat on rappukäytävässä oven välittömässä läheisyydessä. Käytössä on pieni hissi, johon ei mahdu pyörätuolilla. Hissin ovi on raskas.

Katso kuva talon ulko-ovesta.

Tilat

Turvatalo sijaitsee vanhassa kivikerrostalossa. Huoneisto on kodinomainen. Nuorten käytössä on kolme majoitushuonetta joista kahdessa on kaksi sänkyä. Huoneiden oviaukot ovat 80cm, kynnykset 2cm. Olohuone on tilava, keittiö pieni. WC- ja suihkutilat eivät ole täysin esteettömiä. Turvatalon tilojen kalusteet, matot ja kasvit ovat siirrettävissä.

Avustajat

Avustajat ovat tervetulleita, avustajakoirista on hyvä olla etukäteen yhteydessä turvatalolle.

 

Pyrimme aina löytämään vaihtoehtoisia kohtaamisen paikkoja tilanteissa, jossa avun ja tuen tarvitsija ei pääse toimitiloihimme. Kohtaaminen voidaan järjestää mm. verkossa tai fyysinen tapaaminen sovitusti muissa tiloissa. Kaikki tapaamiset voidaan toteuttaa tulkkivälitteisesti.

Voit saada Nettiturvikselta keskusteluapua ja tukea itsenäistymiseen myös verkossa. Voit käydä verkkotapaamisissa 1-10 kertaa. 

Ajan verkkotapaamiseen voi varata mistä päin Suomea tahansa. Aikoja on tarjolla joka arkipäivä ja ajan saa nopeasti. Verkkotapaamiset ovat maksuttomia. Varaa aika verkkotapaamiseen täältä.

Sekasin-chatissä nuoret voivat keskustella luotettavien aikuisten kanssa mistä tahansa mieltä painavasta asiasta. (tukea suomeksi ja ruotsiksi)

Tule kohtaamaan ja kuuntelemaan nuoria verkossa: vapaaehtoiseksi päivystäjäksi Sekasin-chattiin. (vaatii suomen tai ruotsin kielen osaamista)

Digiraati on alle 29-vuotiaille tarkoitettu ainutlaatuinen vaikuttamisen paikka. Digiraati-keskusteluihin osallistuminen on helppo ja turvallinen tapa saada äänensä kuuluville. Digiraadissa on tarjolla nuorille aikuisille myös monenlaisia vapaaehtoistehtäviä.

Lue lisää ja tule mukaan Digiraatiin. (Toistaiseksi vain suomeksi)

Digiraati-keskusteluissa vahvistetaan nuorten ja päättäjien välistä vuoropuhelua. Digiraati onkin mainio väline nuorten kanssa keskusteluun, kun organisaatio tekee kehittämistyötä tai nuoria koskevia päätöksiä.

Lue lisää ja ota meihin yhteyttä. (Toistaiseksi vain suomeksi)

Facebook: facebook.com/turvatalo

Instagram: instagram.com/nuortenturvis

TikTok: tiktok.com/@nuortenturvis

LinkedIn: Nuorten turvatalo, Punainen Risti

Pekka Väänänen, Nuorten turvatalotoiminnan johtaja (sijainen) 
p. 040 548 2750
pekka.vaananen(at)punainenristi.fi

 

Toimintaohje väärinkäytöksistä ja epäkohdista ilmoittamiseksi

Toimiessasi vapaaehtoisena tai
yhteistyökumppanina (sidosryhmät) Nuorten turvatalossa, jos sinuun on kohdistunut tai olet todistanut häirintää, syrjintää, rasismia, epäeettistä toimintaa tai sinulla on epäily epäeettisestä toiminnasta

  • Ole pian yhteydessä Nuorten turvatalon johtajaan. Vastuu tilanteen selvittämisestä ja tarvittavista toimista on Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvatalon johdolla. Nuorten turvatalojen johtajien yhteystiedot löydät tästä.
  • Ota mahdollisuuksiesi mukaan kokemasi häirintä, syrjintä, rasismi tai epäeettinen toiminta puheeksi mahdollisimman pian Punaisen Ristin periaatteita ja ohjeita rikkovan henkilön kanssa. Ilmaise selkeästi, että koet henkilön toiminnan epäasialliseksi ja rikkovan Punaisen Ristin ohjeita sekä ettet hyväksy hänen toimintaansa. Voit kuvailla konkreettisesti, minkälaisen toiminnan olet kokenut rikkovan Punaisen Ristin periaatteita ja ohjeita. Pyydä häntä lopettamaan ja ilmoita, että viet asian Nuorten turvatalon johtajan tietoon.
  • Jos haluat kertoa kokemuksesi nimettömänä, voit tehdä sähköisen ilmoituksen Suomen Punaisen Ristin First Whistle ilmoitusjärjestelmän kautta. Ilmoituksesi vastaanottaa Suomen Punaisen Ristin sisäinen tarkastaja.
    • Väärinkäytösepäilystä voidaan ilmoittaa paitsi verkossa, myös sähköpostilla suoraan sisäiselle tarkastajalle (riika.viik@redcross.fi), tai kirjeitse Tehtaankatu 1a 00140 Helsinki (Kirjekuoreen tulee tehdä merkintä ”Luottamuksellinen/ilmoitus väärinkäytösepäilystä"). Jos ilmoitus halutaan tehdä puhelimitse tai tapaamisessa, henkilön tulee olla yhteydessä sisäiseen tarkastajaan Suomen Punaisen Ristin vaihteen kautta (puh. 020 701 2000). Puhelun aluksi on todettava, että kyseessä on ilmoitus väärinkäytösepäilystä. Vaihde ohjaa puhelun sisäiselle tarkastajalle.

Jos sinuun on kohdistunut vapaaehtoisena Nuorten turvatalotoiminnassa ulkoinen uhka- tai vaaratilanne

  • Ole pian yhteydessä Nuorten turvatalon johtajaan. Vastuu tilanteen selvittämisestä ja tarvittavista toimista on Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvatalon johdolla. Nuorten turvatalojen johtajien yhteystiedot löydät tästä.
  • Tai ilmoita tilanteesta sähköisen järjestelmän kautta tästä. Ilmoituksesi vastaanottaa toiminnasta vastaava Nuorten turvatalon johtaja.

Henkilötietoja käsitellään Punaisen Ristin vapaaehtoisrekisterin tietosuojaselosteen mukaisesti. Lisätietoja tästä.

Osallistu ja vaikuta Digiraadissa
Osallistu ja vaikuta Digiraadissa