Työmme maailmalla

Suomen Punainen Risti on maamme merkittävin humanitaarista apua antava kansalaisjärjestö. Viimeisten vuosien aikana olemme nousseet myös tärkeimpien kehitysapua antavien järjestöjen joukkoon.
Apu Suomesta maailmalle lähtee taloudellisena tukena, materiaali- tai henkilöapuna operaatioille ja ohjelmille. Kehitysyhteistyönä annettava tukemme keskittyy erityisesti kahteen alueeseen: katastrofi- ja terveystyöhön. Suomen Punaisen Ristin erityisosaamista humanitaarisessa avussa ovat nopean avustustoiminnan yksiköt: toimintavalmiit kenttäsairaalat, -klinikat ja avustustyöntekijät, jotka voidaan lähettää muutaman tunnin varoitusajalla katastrofialueelle. Kaikki tämä on apua sinun avullasi.
Avun kasvot
Avun kasvot -verkkosivusto esittelee Suomen Punaisen Ristin ja maailman suurimman humanitaarisen työn rahoittajan, Euroopan unionin, yhteistä työtä maailmalla.
Haluatko avustustyöntekijäksi?

Punaisen Ristin avustustyöntekijät työskentelevät maailmalla ja vievät avun perille. Tarvitsemme jatkuvasti riveihimme eri alojen ammattilaisia. Kiinnostuitko?



