Järjestö on nostanut koko Punaisen Ristin liikkeen nimissä punaisen lipun ylös pysäyttääkseen ruoka-avun kierteen ja saadakseen kansainvälisen yhteisön miettimään uudemman kerran, mikä on järkevää pitkäjänteisessä avustustyössä.

Afrikan sarven maita koettelee parhaillaan pahin kuivuuskatastrofi sitten 60 vuoteen. YK:n arvion mukaan noin 13,3 miljoonaa ihmistä on avun tarpeessa Somaliassa, Keniassa, Etiopiassa ja Djiboutissa.

Aavikoitumisen seurauksena nälänhädät ovat yleistyneet Afrikassa viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Kenian Punaisen Ristin pääsihteeri Abbas Gullet pitääkin todennäköisenä, että kahden tai kolmen vuoden kuluttua kuivuus iskee uudelleen ja muutama miljoonaa kenialaista putoaa taas kerran nälkäloukkuun.

- Toistuvien nälkäkriisien sijaan Kenian tulisi kyetä ruokkimaan itsensä. Juuri se alue, jolla tänään nähdään nälkää, voisi olla Kenian vilja-aitta. Tarvitsemme ruokaturvaa ruoka-avun sijaan, Gullet painottaa.

Ruokaturva toteutuu, kun kaikilla ihmisillä on kaikkina aikoina riittävästi ruokaa elääkseen terveinä ja aktiivisina. Gulletin näkemykseen yhtyy Suomen Punaisen Ristin Itä-Afrikan alue-edustaja Pepe Salmela. Hän muistuttaa, että pelkästä hätäavusta tulee ennen pitkää osa ongelmaa tilanteessa, jossa ongelman syitä ei ratkota.

- Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana nälän vaivaamien ihmisten akuutin hädän hoitoon on Afrikan sarven alueella sijoitettu satoja miljoonia dollareita. Häviävän vähän on panostettu itse ongelman hoitoon. Kuivuus sinänsä ei ole katastrofi. Sellaiseksi se muuttuu vain, jos sen olemassaoloon ei sopeuduta.

”Paimentolaiselämäntapa tullut tiensä päähän”

Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälinen liitto (IFRC) julkaisi joulukuussa Afrikan sarven kuivuuskatastrofista raportin, joka on johtopäätöksissään hyvin radikaali: sarven alueen perinteinen paimentolaiselämäntapa on tullut tiensä päähän.

Verrattuna tilanteeseen 60 vuotta sitten viisinkertainen määrä väkeä yrittää selviytyä viisinkertaisen karjan kanssa ympäristössä, joka ei enää toivu ennalleen. Jos alueen ihmisiä ei kehitysohjelmien avulla auteta sopeutumaan todellisuuteen, saamme Salmelan mukaan lapioida Afrikan sarveen ruokaa loputtomasti.

- Kehitysnäkökulman unohtanut hätäapu on vastuuton tapa taistella heikoimmassa asemassa olevien puolesta, Salmala muistuttaa.

Onnistuneesta kehitysohjelmasta voidaan esimerkkinä pitää Kenian Punaisen Ristin pilottihanketta Tanajoen varren koealueella. Punainen Risti on auttanut seudun paimentolaisia ryhtymään viljelijöiksi luomalla heille kestävän kastelujärjestelmän, opettamalla moderneja viljelymetodeja sekä avustamalla maataloustyökaluissa.

Pahimmin kuivuuskatastrofista Keniassa kärsivän alueen sisällä elää nyt viljelysprojektin turvin kymmenisen tuhatta ihmistä, joiden sadot riittävät ruokkimaan viljelijänsä. Ylijäämän myynnistä saatavilla tuloilla nämä ihmiset pystyvät myös rahoittamaan muita elämisen tarpeitaan.

Tämä kymmenen tuhannen ihmisen elämän muuttanut kehitysprojekti maksoi runsaat 180 000 euroa. Jos sama raha olisi käytetty perinteiseen hätäruoka-apuun, sillä olisi ruokittu 1 250 ihmistä puolen vuoden ajan. Sitten rahat olisivat loppuneet, ja nälkä palannut.

”Tarvitaan pysyviä ratkaisuja”

Salmela myöntää, että akuuttia ruoka-apua tarvitaan, totta kai. Humanitaarisen avun ytimessä on heikoimmassa asemassa olevien auttaminen ja nälkäkuoleman uhkaamia on autettava akuutisti.

- Mutta hätäapu ei saa muuttua pysyväksi osaksi elämää ylläpitäviä mekanismeja siihen tapaan kuin se Afrikan sarvessa on jo muuttunut. Nyt tarvitaan Kenian Punaisen Ristin esimerkin noudattamista laajassa mitassa: pysyviä ratkaisuja jotka poistavat ongelman, Salmela korostaa.

Suomen Punainen Risti rahoittaa ulkoasiainministeriön tuella Tanajoella Keniassa aloitetun maanviljelysprojektin laajentamista 500 000 eurolla. SPR:n katastrofirahaston Itä-Afrikka-keräyksen tuotoilla ja ulkoasiainministeriön avustuksella on pääasiassa Somaliasta tulleita pakolaisia palvelevaa Dadaabin pakolaisleiriä tuettu 800 000 eurolla.