16.09.2026

Meistä jokainen voi tarvita apua – Auttajaklubilla opetellaan elintärkeitä taitoja

Kuva: Matleena Merta / Suomen Punainen Risti

Punaisen Ristin Auttajaklubilla vapaaehtoiset opettavat ensiaputaitoja selkeällä suomen kielellä ja englanniksi. Kuka tahansa meistä voi sekä tarvita apua että auttaa muita, muistuttaa Auttajaklubin vapaaehtoinen Mamun.

Helsinkiläisen kerrostalon alakerta täyttyy tuoleista ja innokkaasta puheensorinasta. Alkamassa on viikoittain järjestettävä Auttajaklubi, jossa Punaisen Ristin Herttoniemen osaston vapaaehtoiset opastavat kävijöille ensiaputaitoja. 

– Ensiavun antaminen ei ole vaikeaa. Pysähdy ja soita hätänumeroon 112. Hätäkeskuspäivystäjä neuvoo, mitä tulee tehdä. Auttamalla voit pelastaa toisen ihmisen hengen, sanoo Auttajaklubin vapaaehtoisena toimiva Mamun.

Auttajaklubin vapaaehtoinen Mamun.

Mamun on toiminut Auttajaklubin vapaaehtoisena vuoden ajan.
Kuva: Matleena Merta / Suomen Punainen Risti

Mamun muistuttaa, että ihan jokainen meistä voi päätyä tilanteeseen, jossa tarvitsemme ensiapua. Siksi on tärkeää, että mahdollisimman moni osaisi auttaa. 

Auttajaklubilla opetellaan esimerkiksi elvytystä.

– Jos kohtaat tajuttomat henkilön, kokeile ensin herätellä häntä. Soita hätänumeroon ja tarkista, hengittääkö tajuton ihminen. Mikäli hän ei hengitä, aloitetaan elvytys. Jos et osaa elvyttää, neuvoja saa hätäkeskuspäivystäjältä, Mamun ohjeistaa. 

Käytännön harjoittelu tuo varmuutta

Auttajaklubin osallistujista suurin osa opettelee ensiaputaitojen lisäksi myös suomen kieltä. Tapaamisissa puhutaan selkeää suomea, ja tarvittaessa asioita selitetään myös englanniksi.

– Harjoittelemme ensiaputaitoja käytännössä, sillä asiat eivät usein jää mieleen pelkän luennon kautta. Näin myös varmistetaan, että ihmiset tietävät, mitä heidän pitää tehdä, jos jokin jää kielihaasteiden vuoksi epäselväksi, Mamun kertoo.

Mamun on ollut Auttajaklubin toiminnassa mukana vuoden ajan. Ensiaputaidot ja vapaaehtoistoiminta olivat hänelle tuttuja hänen edellisestä kotimaastaan Bangladeshista.

– Arvostan todella paljon Punaisen Ristin työtä, ja minusta on hienoa olla osa Punaisen Ristin toimintaa. Auttajaklubilta olen saanut paljon uusia ystäviä ja oppinut suomen kieltä ja kulttuuria, Mamun kiittelee.

Lue lisää pääkaupunkiseudulla toimivista Auttajaklubeista.

Teksti: Matleena Merta