Nälkäpäivä

Kuva: Marjaana Malkamäki / Suomen Punainen Risti
Kuva: Marjaana Malkamäki / Suomen Punainen Risti

Nälkäpäivä

Lahjoittajatyypit
Valitse oikea arvo
Valitse oikea arvo
Valitse oikea arvo

Autat kaikkein suurimmassa hädässä olevia. Lahjoituksesi avulla voimme auttaa haavoittuvassa asemassa olevia esimerkiksi koronaepidemian aikana Suomessa ja maailmalla.

Lahjoituksia ei sidota etukäteen tiettyyn kohteeseen, joten niitä voidaan käyttää nopeasti siellä, missä avun tarve on suurin. Lue lisää katastrofirahastosta

Anna oikea arvo

Valitse maksutapa

Välitä. Osallistu. Autat.

Nälkäpäivä on Suomen Punaisen Ristin suurin varainhankintakampanja, jossa on mukana koko Suomi. Suuri joukko vapaaehtoisia, kouluja ja yrityksiä kerää Nälkäpäivänä varoja eniten apua tarvitseville.

Lahjoitusten avulla autetaan nopeasti ja tehokkaasti luonnonmullistusten ja sotien uhreja kaikkialla maailmassa sekä Suomessa äkillisen onnettomuuden kohdanneita ihmisiä.

Nälkäpäivä järjestetään vuosittain 1. syyskuuta – 31. lokakuuta. Lahjoittamisen lisäksi voit osallistua Nälkäpäivään lipaskerääjänä tai perustamalla digikeräyksen. Tule mukaan!

23.-25.9.2021
Nälkäpäivä-lipaskeräys
Näin pääset Nälkäpäivä-lipaskerääjäksi
Nälkäpäivä-lipaskerääjäksi
Näin yrityksesi voi osallistua Nälkäpäivään
Nälkäpäivä yrityksille
Näin koulusi voi osallistua Nälkäpäivään
Nälkäpäivänä voi auttaa vaikka herkuttelemalla
Näin Nälkäpäivän lahjoitukset auttavat ulkomailla
”Päivän ainoa ateria oli maissipuuroa”

Tietoa Nälkäpäivä-keräyksestä

Nälkäpäivänä kerätään sitomattomia varoja Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Varoja ei sidota etukäteen tiettyyn kohteeseen. Siksi varoja voidaan käyttää nopeasti siellä, missä avun tarve on suurin.

Juuri nyt apua tarvitaan esimerkiksi eteläisessä Afrikassa, jossa jopa 45 miljoonaa ihmistä kärsii vakavasta ruokapulasta. Nälkäpäivänä kerätyillä varoilla alueelle pystytään toimittamaan hätäapua. Käteis- ja ruoka-avustusten turvin ihmiset selviävät pahimman yli. Ilman ruoka ei ole turvaa, ei toivoa eikä tulevaisuutta.

Suomessa Nälkäpäivään lahjoitetuilla varoilla autetaan esimerkiksi tulipalon uhreja ja ylläpidetään valmiutta auttaa poikkeusoloissa.

Jokaisesta katastrofirahastoon lahjoitetusta eurosta vähintään 80 senttiä menee avustuskohteeseen. Katastrofirahaston sääntöjen mukaan keräyskulut saavat olla korkeintaan 20 prosenttia.

Keräyskulut koostuvat keräysvälineiden, kuten keräyslippaiden ja liivien hankinnasta, keräysturvallisuudesta ja viestinnästä. Katastrofirahaston säännöt ja tiukka valvonta säätelevät lahjoitettujen rahojen käyttöä.

Tässä muutama esimerkki siitä mitä rahalla saa.

Maailmalla:

  • 1,2 €: saippuaa pakolaisleirillä elävälle perheelle koronavirukselta suojautumiseen
  • 3,8 €: ruokaa kolmeksi päiväksi ruokapulasta kärsivälle perheelle
  • 5 €: hedelmäpuu ruokapulasta kärsivälle perheelle omavaraisen ravinnonsaannin edistämiseen
  • 35 €: kuivuudessa pärjäävä puutarha perheelle omavaraisen ravinnonsaannin edistämiseen.

Suomessa:

  • 1 €: nenä-suusuojain vapaaehtoiselle
  • 50 €: henkisen tuen koulutus yhdelle vapaaehtoiselle
  • 160 €: vaatteet tulipalon uhrille

Lahjoita tai osallistu digi- tai lipaskerääjänä. Nälkäpäivän lipaskeräys jalkautuu ympäri Suomen 23.-25.9.2021. Netissä kerätään syys- ja lokakuun ajan.

Lahjoitustavat

  • Lahjoita netissä verkkolomakkeella
  • Lahjoita 15 € - lähetä tekstiviesti SPR numeroon 16499
  • Lahjoita haluamasi summa MobilePayllä numeroon 10900
  • Tee tilisiirto FI52 5000 0120 4156 73, viite 5173
  • Lahjoita Nälkäpäivän Facebook-keräykseen
  • Lahjoita yhteiseen Nälkäpäivä-nettikeräykseen
  • Lahjoita 5 € - lähetä tekstiviesti SPR5 numeroon 16499
  • Lahjoita 10 € - lähetä tekstiviesti SPR10 numeroon 16499
  • Lahjoita 20 € - soita 0600 122 20 (20,28 € + pvm/mpm)
  • Lahjoita haluamasi summa Pivolla numeroon 888500
  • Lahjoita Tokmannin myymälöiden kassoilla

Kyllä. Esimerkiksi tulipalossa kotinsa menettäneet tarvitsevat apua välttämättömiin hankintoihin hammasharjasta lähtien. Punainen Risti antaa myös henkistä tukea onnettomuuksien uhreille ja heidän läheisilleen.

Koronakriisin aikana on tullut hyvin esille se, miten tärkeää varautuminen on. Nälkäpäivänä kerätyt lahjoitukset auttavat ylläpitämään valmiuttamme toimia poikkeusoloissa.

Katastrofirahaston varoja käytetään myös Vapaaehtoisen pelastuspalvelun auttamisvalmiuteen. Vapaaehtoiset auttavat viranomaisia esimerkiksi kadonneiden etsinnöissä ja suurissa onnettomuuksissa.

Lue lisää Nälkäpäivä-lahjoitusten käytöstä kotimaassa

Nälkäpäivä on Suomen Punaisen Ristin keräys, joka järjestetään joka vuosi syyskuussa. Nälkäpäivän äiti oli pälkäneläinen vapaaehtoinen Mailis Korhonen, joka keksi idean ”kaikkien pälkäneläisten rahankeruutalkoista” vuonna 1980.

Tapahtuma laajeni nopeasti koko maahan, ja nykyisin se järjestetään lähes jokaisella Suomen paikkakunnalla.

Ensimmäinen Nälkäpäivä-keräys järjestettiin Itä-Afrikan nälänhädän uhrien auttamiseksi, siitä syntyi nimi Nälkäpäivä. Silloin Nälkäpäivänä kannustettiin halukkaita syömään kevyesti yhtenä päivänä ja lahjoittamaan säästyneet varat keräykseen. ​

​Nykyään Nälkäpäivää voi viettää haluamallaan tavalla, eikä herkuttelukaan ole kiellettyä. Nälkäpäivän idea on se, että kaikilla olisi ruokaa ja apua tarvitsevia autetaan hädän hetkellä.