Ruoka-apua saaville kysely – tulokset esillä Punaisen Ristin köyhyyttä ja eriarvoistumista käsittelevässä seminaarissa

Kuva: Suvi Elo / Suomen Punainen Risti

Suomen Punainen Risti järjestää torstaina 8.12.2022 kaikille avoimen valtakunnallisen seminaarin, jossa käsitellään laajasti köyhyyteen ja eriarvoistumiseen liittyviä teemoja.

Suomen Punainen Risti toteuttaa valtakunnallisen kyselyn ruoka-avun saajille osana Ruokaa ja apua kaikille sekä Ruokaa ja osallisuutta -hankkeita. Kyselyn tuloksia seminaarissa esittelevät ruoka-aputoiminnan suunnittelija Riikka Kaukonen Lindholm, sosiaalisen hyvinvoinnin suunnittelija Petra Lemmetty ja korkeakouluharjoittelija Heta Ervelius.

Seminaarissa nostetaan keskusteluun yhteiskunnassamme kasvava eriarvoisuus ja köyhyys sekä eri toimijoiden roolit ja vastuut. Ohjelma koostuu eri alojen asiantuntijoiden ja ruoka-aputoiminnan järjestäjien puheenvuoroista.

Maksuttomassa seminaarissa haetaan yhdessä vastauksia kysymyksiin, miten voimme rakentaa yhteiskuntaa, jossa ruoka-aputoiminnalle ei olisi enää tarvetta, ja miten toisaalta turvaamme ihmisten perusoikeuden ravitsemukseen tilanteessa, jossa jaettava ruoka uhkaa loppua.

Kuluneen vuoden aikana ruoka-aputoiminnassa on näkynyt huomattavasti lisääntynyt avuntarve suomalaisessa yhteiskunnassa. Elinkustannukset ovat nousseet, uusia avuntarvitsijoita on tullut avun piiriin ja yhä useammalle ruoka-apu on tullut välttämättömäksi osaksi pärjäämistä.

Puhumassa seminaarissa ovat yhteiskuntapolitiikan yliopistonlehtori Tuomo Laihiala Helsingin yliopistosta, Suomen Punaisen Ristin puheenjohtaja Elli Aaltonen sekä moninaisuus- ja saavutettavuusasiantuntija ja Ihmisoikeusliiton Riittävä toimeentulo -vaikuttajaryhmän jäsen Erika-Evely Ee Eisen.

Lisäksi kuullaan puheenvuorot Tampereen kaupungin ja Tampereen seurakuntayhtymän yhteisessä Liki-hankkeessa mukana olevilta Virpi Savela-Saariselta, Tanja Hirvoselta ja Anton Juutilta. Videoterveiset lähettää sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen. Tilaisuuden juontaa Suomen Punaisen Ristin viestintäjohtaja Ilpo Kiiskinen.

Seminaarin päätyttyä osallistujilla on mahdollisuus vierailla maksutta Kansallismuseon näyttelyissä.

Seminaari järjestetään torstaina 8.12.2022 klo 9–12 Kansallismuseon auditoriossa, jonne on oma esteetön sisäänkäynti (osoite Mannerheimintie 34, 00100 Helsinki). Tapahtuma on maksuton ja sisältää kahvitarjoilun.

Sitovat ilmoittautumiset 30.11. mennessä täällä.

Paikan päälle mahtuu 200 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Seminaaria on mahdollista seurata myös etäyhteyksin. Osallistumislinkki lähetetään etäosallistujille ennen tapahtumaa.

Seminaari toteutetaan Sosiaali- ja terveysministeriön sekä Veikkausvarojen tuella.

Ruokajakelut usein pärjäämisen kannalta välttämättömiä
Punainen Risti vastaa ruoka-avun tarpeen kasvuun
Tutustu ruoka-avun kehittämishankkeeseen
Ruoka-avun järjestökoordinaation kehittämishanke (2021-23)