17.05.2022

Suomen Punainen Risti lähettää terveysklinikan Ukrainaan

Kuva: Laura Vesa / Suomen Punainen Risti

Kokonaisen terveysaseman välineistö on lähdössä Suomen Punaisen Ristin logistiikkakeskuksesta Tampereelta kohti Ukrainan Užhorodia. Mukaan lähtee myös tiimi käynnistämään klinikan toimintaa.

 

Suomen Punainen Risti toimittaa kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaation tueksi terveysklinikan Ukrainaan. Terveysklinikka rahoitetaan Suomen Punaisen Ristin katastrofirahaston turvin.

Länsi-Ukrainaan Užhorodiin sijoitettavalla terveysklinikalla voidaan hoitaa päivisin perusterveydenhuollon asiakkaita, eli se vastaa varustelultaan päiväterveyskeskusta.

– Yli 7 miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa maan sisällä Ukrainassa. Maansisäiset pakolaiset ovat ruuhkauttaneet perusterveydenhuollon Länsi-Ukrainassa. Suomesta toimitettavalla klinikalla voidaan tukea paikallista terveydenhuoltoa, kertoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen.

Klinikan mukaan lähtee Suomesta asiantuntijoita varmistamaan, että klinikka saadaan nopeasti ja oikeaoppisesti käyttöön.

– Klinikan mukana lähtevä suomalainen tiimi opastaa ja neuvoo terveysaseman käyttöönotossa. Asiantuntijamme ovat paikan päällä Ukrainassa ensimmäisten kuukausien ajan, Korhonen kertoo.

Terveysaseman varsinainen henkilökunta tullaan palkkaamaan paikan päällä Ukrainassa.

Suomen Punainen Risti on lahjoittanut katastrofirahastostaan aiemmin yhteensä yli 3,5 miljoonaa euroa kansainvälisen Punaisen Ristin avustustyöhön Ukrainassa ja sen lähimaissa. Tuki sisältää sekä rahallista että materiaaliapua. Summa ei sisällä avustustyöntekijöiden lähettämisestä syntyviä kuluja, jotka rahoitetaan myös katastrofirahastosta.

Apua Ukrainan kriisin uhreille
Apua Ukrainan kriisin uhreille
Seuraa työtämme Ukrainan kriisistä kärsivien auttamiseksi
Seuraa työtämme Ukrainan kriisistä kärsivien auttamiseksi