Yritysyhteistyön periaatteet

Kolme nuorta naista Punaisen Ristin vapaaehtoisliiveissä hymyilee ja halaa toisiaan.
Kuva: Alejandro Lorenzo / Suomen Punainen Risti

Punaisen Ristin toimintaa ohjaavat vahvat perusperiaatteet.

Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liikkeen toimintaa ohjaavat seitsemän perusperiaatetta: inhimillisyys, tasapuolisuus, puolueettomuus, riippumattomuus, vapaaehtoisuus, yleismaailmallisuus ja ykseys.

Olemme arvojemme mukaisesti avoin, palvelualtis, aikaansaava ja yhteistyökykyinen kumppani. Yritysyhteistyömme lähtökohtana on yhteinen arvopohja ja toiminnan vaikuttavuuden kasvattaminen.

  • Teemme yhteistyötä vastuullisesti toimivien, ympäristö- ja sosiaalisesta vastuustaan huolehtivien yritysten kanssa. Teemme yhteistyötä lähtökohtaisesti vakiintuneiden toimijoiden kanssa.

  • Toimintamme yritysten kanssa on avointa. Viestimme aktiivisesti siitä, millaista yhteistyötä yritysten kanssa teemme.

  • Tavoittelemme aktiivisesti kumppanuuksia, jotka lisäävät joko osaamista tai resursseja puolin ja toisin. Olemme avoimia uudenlaisille tavoille toimia yhteistyössä yritysten kanssa.

  • Ymmärrämme yritysyhteistyön merkityksen toimintamme kehittämisen kannalta ja pyrimme huomioimaan yhteistyössämme molempien osapuolien tarpeet.

  • Emme tee yhteistyötä arvojemme tai periaatteidemme vastaan toimivien yritysten kanssa. Emme tee yhteistyötä ase-, tai tupakkateollisuuden kanssa.

Punaisen Ristin tunnus on suojeltu ja sen käytöstä sovitaan yritysyhteistyössä aina erikseen osapuolten kesken.

Lue vuosikertomuksistamme lisää yritysyhteistyöstä