”Sofian ystävyys on muuttanut elämäni ja parantanut itsetuntoani”

Ensikohtaaminen jännitti. Sofia Henriksson ja Jolanda Westerlund oli kutsuttu tapaamaan toisiaan Tuorlaan ammattiopisto Liviaan, jossa Jolanda opiskeli puutarhuriksi. 

Onneksi minulla oli ihana opettaja, joka huomasi yksinäisyyteni.

Heistä oli määrä tulla ystäviä. Tilanne oli erikoinen, sillä he eivät tunteneet toisiaan eivätkä tienneet toisistaan kuin nimen ja iän.

– Olin muuttanut Raumalta Turkuun opiskelemaan. En tuntenut uudelta paikkakunnalta ketään, olin todella ujo, ja minun oli vaikea tutustua uusiin ihmisiin. Koulussa ja kotona ahdisti olla yksin. Onneksi minulla oli ihana opettaja, joka huomasi yksinäisyyteni. Hän otti yhteyttä Punaiseen Ristiin ja kysyi sitä kautta minulle kaveria, Jolanda kertoo.

Punaisesta Rististä otettiin yhteyttä ystävätoiminnassa mukana olevaan Sofiaan ja kysyttiin, kiinnostaisiko tätä ryhtyä ystäväksi samanikäiselle nuorelle. Ensimmäisellä tapaamisella mukana oli myös kaksi Jolandan opettajaa ja Punaisen Ristin nuorisotoiminnan suunnittelija.

– Jännitin tapaamista kovasti. Pelkäsin, että olen tosi nolo ja säikytän Sofian pois, Jolanda sanoo.

– Minuakin jännitti. Jolanda oli ujo ja hiljainen. Jälkeenpäin mietin, puhuinko liikaa, Sofia muistaa.

Alkukankeudesta huolimatta molemmille jäi toisesta hyvä vaikutelma. He vaihtoivat puhelinnumeroita ja päättivät tavata uudestaan.

Viisi vuotta myöhemmin ujoudesta ei ole tietoakaan. Nauru ja iloinen puheensorina täyttävät tilan, kun Sofia, 25, ja Jolanda, 27, istuutuvat turkulaisen kahvilan pöytään.

– Jolanda on muuttunut niin paljon. Haastattelupyyntöönkin hän sanoi heti, että totta kai mennään, siitä tulee hauskaa. Voi kunpa suhtautuisin itse asioihin yhtä rennosti ja innostuneesti, Sofia nauraa.

Hyvä mieli palkitsee

Sofialle ystävätoiminta ei ollut uutta. Hän oli lähtenyt jo 15-vuotiaana kaverinsa kanssa mukaan Punaisen Ristin toimintaan, käynyt ystäväkurssin ja toiminut viisi vuotta ystävänä vanhemmalle rouvalle. Siihen häntä oli kannustanut oma äiti, joka on itsekin toiminut vapaaehtoisena.

Tässä ajassa vapaaehtoistyö tuntuu jopa radikaalilta.

Pian 90 vuotta täyttävää Punaisen Ristin ystäväänsä Sofia tapaa nykyään kerran kuussa. Kolmen tunnin aikana ehtii jutella tärkeät asiat, kahvitella ja tehdä käsitöitä.

– Hän tykkää kovasti koirista, joten välillä minulla on koira mukana, Sofia kertoo.

Kahden Punaisen Ristin kautta löytyneen ystävänsä lisäksi Sofia toimii tukihenkilönä yhdelle ikäihmiselle Gubbe-palvelun kautta. Hän on mukana myös Punaisen Ristin nuorisotoiminnassa.

– Tässä ajassa vapaaehtoistyö tuntuu jopa radikaalilta. Sitä ei tehdä hyödyn tai palkan vuoksi, vaan omasta halusta ja ilosta, Sofia sanoo.

Ihan oikea ystävä 

Ensitapaamisen jälkeen Jolandan ja Sofian ystävyys eteni luontevasti. Toisella kerralla Jolanda meni Sofian luokse kylään. He pelasivat noppapeliä, katsoivat elokuvaa ja juttelivat Sofian äidin kissoista, jotka olivat Sofialla hoidossa.

Uskallan rohkeammin tutustua ihmisiin.

Muutaman tapaamisen jälkeen he huomasivat saaneensa toisesta ihan oikean ystävän.

– Meillä oli paljon yhteistä ja viihdyimme yhdessä, Sofia sanoo.

Tällä hetkellä Sofia ja Jolanda tapaavat noin kerran kuussa ja viestittelevät melkein päivittäin. Useimmiten he kyläilevät toistensa luona, juttelevat ja kahvittelevat. Myös laivaristeilyllä ja käsityökinossa on käyty.

Jolandaa ja Sofiaa yhdistää muun muassa kiinnostus kissoihin ja käsitöihin sekä samanlainen huumorintaju. Sofialla ja hänen puolisollaan on kaksi kissaa ja koiraa. Jolanda innostui Sofian kissoista niin, että päätti poikaystävänsä kanssa hankkia kissan.

– Sofia neuvoi, että kannattaa ottaa saman tien kaksi kissaa, joten niitä on nyt kaksi. Se on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Olen oppinut Sofialta paljon kissoista. Hänen ansiostaan olen myös rohkeampi ja osaan virkata, Jolanda sanoo.

Kysymykseen siitä, mitä ystävyys antaa, Jolandalla on selkeä vastaus:

– Kipeät posket. Olin juuri Sofian ja hänen puolisonsa luona yökylässä ja nauroin niin paljon, että posket tulivat kipeäksi. Sofian ystävyys on muuttanut elämäni ja parantanut itsetuntoani. Uskallan rohkeammin tutustua ihmisiin ja löysin poikaystävänkin!

Hyvä asenne riittää 

Nuorten lisääntynyt yksinäisyys näkyy sekä Punaisen Ristin Yksinäisyysbarometri-tutkimuksessa että ystävätoiminnassa: ystäväksi tarjoutuvia on vähän, kaveria kaipaavia paljon enemmän.

Tähän ei tarvita erityisiä taitoja, ainoastaan aikaa ja halua.

Sofia muistuttaa, että yksin jäämiseen ei tarvita sen kummempaa syytä. Siihen voi riittää pieni elämänmuutos: uusi opiskelupaikka, muutto toiselle paikkakunnalle – tai esimerkiksi koronapandemia.

– Aloitin itse valtio-opin opinnot yliopistossa 2020. Koronan vuoksi opetus oli etänä ja tapahtumat peruttiin. Se lisäsi varmasti yksinäisyyttä, Sofia pohtii.

Sofia ja Jolanda kannustavat kaikkia mukaan ystävätoimintaan.

– Tähän ei tarvita erityisiä taitoja, ainoastaan aikaa ja halua. Riittää, että on oma itsensä ja lähtee positiivisella asenteella, Sofia sanoo.

Kun Sofia ja Jolanda tapaavat seuraavaksi, luvassa on jotain erityistä. He menevät etsimään Jolandalle morsiuspukua. Häät ovat toukokuussa, ja moni asia on vielä tekemättä. Jolandan mukaan Sofia stressaa häävalmisteluja enemmän kuin hän itse.

– Sofia on innoissaan järjestämässä polttareita ja kyselee, milloin menemme katsomaan mekkoa, ja onko hääkutsut tehty. Minä luotan siihen, että kaikki järjestyy, Jolanda sanoo.

Teksi: Anu Välilä

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Punainen Risti -lehden numerossa 1/2026.