Globaalikasvatus

Globaalikasvatusmateriaalit kertovat elämästä eri puolilla maailmaa. Kuva on Haitista.

Alakoulun materiaali sisältää neljä kokonaisuutta, jotka keskittyvät seuraaviin teemoihin: puhdas vesi, tulvat, ruoka ja ilmasto.

Jokaiseen kokonaisuuteen kuuluu tarinoita ja kysymyksiä, joihin oppilaat voivat perehtyä ryhmissä tai itsenäisesti. Lisäksi kokonaisuuksiin kuuluu opettajan johdolla suoritettavia tehtäviä ja toiminnallinen Testaa Reddien kanssa -osuus sekä kuvaesityksiä teksteineen. Kokonaisuuksia voi yhdistellä ja tehdä osissa tarpeen mukaan.

Lisäksi sivulla on tietoa tartuntataudeista ja katastrofiavusta sekä kaksi videota, joissa koululaiset Mosambikista (Parasta Malemassa on työ) ja Mongoliasta (Kotiin kolmesti vuodessa) kertovat elämästään. Opetuskokonaisuudet on tehty vastaamaan opetussuunnitelmaa. Opetuskokonaisuuksia voi halutessaan täydentää toiminnallisilla koulurasteilla.

Kokonaisuudessa käsitellään puhtaan veden merkitystä ja puhtaaseen veteen liittyviä ongelmia. Paketti perustuu tarinoille Mosambikista ja Kambodžasta. Tehtävien kestot ovat 5–45 minuuttia.
LiiteKoko
PDF icon Opettajan ohje85.77 KB
PDF icon Tarinoita ja tehtäviä vedestä292.12 KB
PDF icon Testaa Reddien kanssa85.05 KB
Office presentation icon Kuvaesitys10.44 MB
PDF icon Kuvatekstit40.32 KB
PDF icon Koulurasti 90.94 KB
Kokonaisuudessa pohditaan ruokapulan syitä. Paketti keskittyy Mosambikin Mopeian alueen ruokatilanteeseen. Tehtävien kestot vaihtelevat 30 minuutista useiden päivien projektiin.
LiiteKoko
PDF icon Opettajan ohje88.95 KB
PDF icon Tarinoita ja tehtäviä ruasta155.73 KB
PDF icon Testaa Reddien kanssa68.55 KB
Office presentation icon Kuvaesitys3.19 MB
PDF icon Kuvatekstit23.82 KB
PDF icon Koulurasti140.54 KB
Kokonaisuudessa käydään läpi tulvan vaikutuksia ihmisten elämään sekä mahdollisuuksia varautua katastrofeihin. Paketti perustuu tarinoille Mosambikista. Tehtävien kestot ovat 30–45 minuuttia.
Kokonaisuudessa pohditaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia Mongolian paimentolaisten elämäntapaan. Pakettiin kuuluu Kotiin kolmesti vuodessa -video, jonka pituus on noin 5 minuuttia. Tehtävien kestot vaihtelevat 45 minuutista useiden päivien projektiin.
Parasta Malemassa on työ -videolla 10-vuotiaat Pámela Malavi ja Seérgio Tapio kertovat elämästään ja haaveistaan. Tekstitetyn videon kesto on noin 6 minuuttia. Videon katseluun voi yhdistää Mosambikin kartan ja kysymyksiä. 
LiiteKoko
PDF icon Mosambikin kartta248.03 KB
Office presentation icon Kysymykset171.5 KB
Plain text icon Linkki videoon102 tavua
Katastrofiapukoulurastilla kerrotaan katastrofiavun merkityksestä.
LiiteKoko
PDF icon Koulurasti132.99 KB
Tappavat tartuntataudit -koulurastilla kerrotaan meille entuudestaan tutuista ja vähemmän tutuista taudeista sekä niiden leviämisestä.
LiiteKoko
PDF icon Koulurasti132.63 KB

Kampanjat