Junamatka sodan halki toi Tetianan Suomeen

Junalla pakoon Ukrainan konfliktia

Ukrainasta kevättalvella 2022 Suomeen aikuisen tyttärensä kanssa paennut Tetiana Stepanova muistaa lähtöpäivän kirkkaasti: maan läpi Harkovasta Kiovaan matkannut juna oli täynnä eri-ikäisiä ihmisiä. Ämpäreistä ja puulankuista kyhätyt rakennelmat toimittivat istuinten virkaa. Yöllä junan valot sammutettiin, jotta se voisi kulkea turvallisesti maan halki ilman pommitusten pelkoa.

- Ajattelin vain, etten ehkä enää koskaan palaa kotiin. Kukaan meistä ei silloin vielä ymmärtänyt, mitä sota todella tarkoittaa, Tetiana muistelee junamatkaa. Nuorin matkustajista oli 5-päivän ikäinen vauva. Häntä Tetiana on usein miettinyt jälkikäteen: lapsi on elänyt koko elämänsä Ukrainan konfliktin varjossa.

Sota pakotti jättämään tutun elämän taakse

Ennen konfliktia Tetiana työskenteli näyttelijänä teatterissa eri puolilla maata. - Teatteri täytti koko elämäni, hän kuvailee. Päätös lähtemisestä ei ollut helppo: taakse jäivät rakkaan teatterin lisäksi myös rintamalle lähtenyt aviomies, perhe ja tuttu koti.

- En halunnut jättää miestäni enkä iäkästä äitiäni, joka ei heikon kuntonsa vuoksi voinut matkustaa. Kysyin mieheltäni: mitä jos emme näe enää koskaan toisiamme?, Tetiana muistelee. Puhuessaan hän pyyhkii kyyneleitä.

Suomi valikoitui uudeksi kodiksi, sillä Tetianan mies oli aiemmin työskennellyt Suomessa kausityöntekijänä omenatarhalla.

- Kun saavuimme tyttäreni kanssa Suomeen, oli mieheni työnantaja perheineen meitä vastassa, Tetiana kertoo.

Uusi arki rakentui pala palalta suomalaisen yhteisön avulla

Lähdöstä on pian neljä vuotta, ja vuosien aikana arki Suomessa on alkanut vähitellen asettua uomiinsa. Tetiana löysi Lohjalta paikallisen Suomen Punaisen Ristin osaston, jonka vapaaehtoiset auttoivat uuden arjen luomisessa. - Saimme pesuaineita, lämpimiä vaatteita ja neuvoja. Kaikki apu löytyi samasta paikasta, Tetiana kiittelee.

Jokaisella tavaralla Tetianan siististi, mutta niukasti kalustetussa asunnossa on oma tarinansa. Lähes kaikki tavarat ja huonekalut on saatu lahjoituksena – matto ja sängyn päälle pedattu viltti työnantajalta, villasukat naapurilta.

- Muistan jokaisen lahjan antajan. Tavarat muistuttavat minua siitä, että joku halusi auttaa. Olen heille kaikille hyvin kiitollinen, hän kertoo.

Apua yksinäisyyteen ja toivoa tulevaan

Tetianan mies haavoittui rintamalla ja odottaa tällä hetkellä päätöstä, jonka myötä myös hän voisi tulla Suomeen vaimonsa luokse. Yhteyttä pidetään puhelimitse päivittäin, silloin kun tilanne Ukrainassa sen sallii. Silti myös Tetiana kokee olonsa välillä yksinäiseksi.

- Materiaalista apua on riittänyt. Mutta yksin olevat ihmiset kaipaavat tukea ja seuraa. Yksinäisyys voi olla raskasta, vaikka muut asiat olisivat kunnossa, hän pohtii.

Yksinäisinä hetkinä Tetiana suuntaa ulos ihmisten pariin. Apuna yksinäisyyteen ovat olleet muun muassa Punaisen Ristin vapaaehtoisten järjestämät neulontapiirit ja kieliryhmät, joiden kautta on syntynyt uusia tuttavuuksia. - Opettelin tekemään sukan kantapään. Pieniltä tuntuvat asiat muistuttivat minulle, etten ole yksin, hän kertoo.

Tulevaisuutta Tetiana kuvailee epävarmaksi mutta toiveikkaaksi. Hän haaveilee siitä, että Ukrainassa olisi jonain päivänä yhtä turvallista kuin Suomessa. Hän toivoo rauhaa ja mahdollisuutta tehdä jälleen teatteria – ehkä täällä, ehkä kotona Ukrainassa.