14.06.2024

Nuoret tarvitsevat tietoa, turvaa ja kasvurauhaa

 

Nuoret haluavat tarvitsevat turvallisia tiloja ja kunnioittavia aikuisia, jotta he voivat kasvaa rauhassa omaksi itsekseen. Erityisesti tämä korostuu sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien nuorten kohdalla, kertovat Digiraati-keskusteluihin osallistuneet nuoret. 

Nuorten turvatalo järjesti nuorille Digiraati-keskusteluja ja kyselyn identiteetistä sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien nuorten kasvurauhasta. Tämän lisäksi nuorten ajatuksia aiheista kerättiin keskusteluissa Sekasin.fi-sivustolta löytyvän vaikuttamisbotin kanssa.

Nuoret haluavat tulla nähdyksi

Nuoret kertoivat digiraatikeskusteluissa haluavansa tulla kohdatuiksi ilman ennakkoluuloja ja oletuksia sekä hyväksytyiksi sellaisina kuin ovat. Keskustelussamme nuoret kiinnittävät huomiota erityisesti siihen, että on tärkeää kohdata ihmiset yksilöinä. Jokainen ansaitsee tulla kohdatuksi omana itsenään eikä ensisijaisesti esimerkiksi sukupuoli- tai seksuaalivähemmistön edustajana.

Toivon kuitenkin päätyväni sellaiseen ympäristöön, jossa saan olla oma itseni ja mun identiteetin kaikki osa-alueet hyväksytään.
Digiraatiin osallistunut nuori

Toive nähdyksi tulemisesta jää toteutumatta erityisesti sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien nuorten kohdalla. Bottiin vastanneista sateenkaarivähemmistöihin kuuluvista nuorista 70% kertoi, ettei tule nähdyksi ja kohdatuksi sellaisena kuin on tai kuinka haluaisi tulla kohdatuksi. Nämä nuoret toivovat tulevansa kohdatuiksi omana itsenään erityisesti kotona (64%), erilaisissa palveluissa (62%) ja kouluissa ja oppilaitoksissa (58%). 

Konkreettisena toimena nuoret toivovat esimerkiksi turhasta sukupuolittamisesta luopumista. Tämän he uskovat lisäävän ihan kaikkien nuorten kasvurauhaa ja mahdollistavan asioiden kokeilemisen oman kiinnostuksen mukaan. Turhaa sukupuolittamista nuoret ovat nähneet muun muassa harrastuksissa ja vaatetuksessa.

Keskustelussa nuoret pohtivat syitä sukupuolittamiselle. Käsitys sukupuolista nojaa edelleen vahvasti stereotypioihin. Nuoret pohtivat, että ihmisille aiheuttaa epämukavuutta, kun he kohtaavat ihmisen, joka ei sovi näihin muotteihin.

Oman tyylin löydettyäni tajusin, että olen tyytyväinen syntymässä määriteltyyn sukupuoleeni ja ongelmana minun kohdallani oli vain vääränlaiset vaatteet ja turha vaatteiden sukupuolittaminen. Koen että olen saanut kasvaa rauhassa sillä teini-iästä lähtien minulle ei yritetty enää tyrkyttää tietynlaisia vaatteita vaan sain rauhassa kokeilla eri tyylejä ja pukeutua niin kuin halusinkin.
Digiraatiin osallistunut nuori

Kasvurauhaan tarvitaan tietoa ja kohdatuksi tulemista

Sateenkaarevien kasvurauha saataisiin toteutumaan paremmin nimenomaan niin, että sateenkaareva identiteetti nähtäisiin enemmän ihan tuiki tavallisena asiana.
Digiraatiin osallistunut nuori

Hyväksyvä ja turvallinen ilmapiiri, turvalliset kohtaamiset ja halu ymmärtää ovat nuorten mukaan hyvä lähtökohta kasvurauhalle. Digiraadeissa nuoret kertoivat saaneensa kyllä kasvaa rauhassa, mutta he kaipaavat vielä enemmän tukea. Nuoret kertoivat myös kohdanneensa ennakkoluuloja.

Sateenkaarinuorista 62% koki saaneensa kasvaa rauhassa. Tässä oli erityisesti auttanut riittävä tieto erilaisista vaihtoehdoista (72%), erilaisten ihmisten ja elämäntapojen näkeminen (68%) ja ystävien tuki (68%). Nuoret, jotka eivät olleet kasvurauhaa saaneet, toivovat riittävää tietoa, uskoa siihen, että ovat arvokkaita juuri sellaisina kuin ovat sekä sitä, ettei heitä olisi kyseenalaistettu.

Nuoret haluavat puolueetonta ja oikeaa tietoa sekä laadukasta seksuaalikasvatusta. Tiedon saamisessa erityisen tärkeänä nuoret näkevät koulujen ja oppilaitosten roolin. Oppilaitosten lisäksi tietoa toivottiin löytyvän keskusteluapuna ammattilaisilta, sosiaalisesta mediasta sekä vanhemmilta ja muilta sukulaisilta.

Nuoret ovat toistuvasti kertoneet Digiraati-keskusteluissa, kuinka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ohitetaan opetuksessa olankohautuksella ja annetaan ymmärtää, että näitä vähemmistöjä on, mutta he ovat tuolla jossain. Todellisuudessa nämä nuoret istuvat myös samassa luokkahuoneessa.

Terveystiedon tunnilla opettaja kertoi että heteroiden lisäksi oli vielä homot ja bit ja siinä se. Sukupuolen moninaisuudesta ei edes puhuttu. Tämän takia oli vaikea löytää oma identiteetti, kun vaihtoehdoista ei ainakaan koulussa kerrottu.
Digiraatiin osallistunut nuori

Sosiaalisen median merkitys tiedonlähteenä korostui erityisesti sateenkaarinuorten kohdalla. Some tarjoaa vertaistukea, joka on tärkeää varsinkin vähemmistöihin kuuluville nuorille, joilla ei ole samanlaisia ihmisiä omassa fyysisessä ympäristössä. Somen avulla voi myös nähdä erilaisia tapoja olla ja elää.

Parhaimmassa tapauksessa, joku hukassa oleva ihminen voi löytää sieltä tukea ja turvaa samankaltaisilta ihmisiltä. Moni saattaa myös löytää vastauksia omiin identiteettikysymyksiin ja oppia ymmärtää itseään paremmin.
Digiraatiin osallistunut nuori

Samanaikaisesti some kuitenkin luo paineita ja aiheuttaa muun muassa kateuden tunteita. Nuoret ajattelevat, että somen käytön ja somessa vietetyn ajan rajoittaminen olisi hyvä asia, varsinkin kouluissa. Lisäksi he esittivät konkreettisen toiveen siitä, että esimerkiksi toisella asteella olisi enemmän koulutusta somesta ja algoritmeista. Nuoret tietävät jo somen haitallisuudesta, joten olisi hyvä antaa enemmän tietoa esimerkiksi toimintalogiikasta. 

Aikuisilta tarvitaan kykyä kohdata turvallisesti

Erityisesti nuoret toivovat turvallisia aikuisia ja heiltä kunnioittavia kohtaamisia. Nuoret ymmärtävät ettei vanhemmalla sukupolvella ole yhtä paljon tietoa esimerkiksi sukupuolten ja seksuaalisuuden moninaisuudesta kuin heillä. Se, mitä he kuitenkin odottavat, on arvostus ja kunnioitus. Nuoret kertoivat, että aikuisten tulisi kunnioittaa eri seksuaalisuuden ja sukupuolen ilmaisuja, ja lapsen halua tulla nähdyksi haluamallaan sukupuolella tai kutsumanimellä.

Haluaisin kaikkien ymmärtävän, että kuka tahansa saattaa kuulua vaikka sukupuolivähemmistöön. On vaikeaa olla toisten edessä sellainen kuin on sisimmässään, jos kaikki olettavat sinun olevan jotakin, jota et ole. On raskasta, jos kotonakaan ei tunne voivansa ilmaista itseään siten, miten haluaisi.
Vaikuttamisbottiin vastannut nuori

Turvallisuus ei synny kirjoitetuilla säännöillä vaan niiden aktiivisella toteuttamisella ja aidolla, läsnäolevalla kohtaamisella. Nuoret kertoivat keskustelussa, että turvallisemman tilan sääntöjä kyllä näkyy, mutta niitä ei aina noudateta.

Itse koen ns. "turvallisemman tilan" olevan mikä vain paikka, missä ihmiset kohdataan ihmisinä ja voidaan käydä järkevää keskustelua mielipiteistä huolimatta. On myös hyvä muistaa, että virheitä sattuu ja pitää osata olla armollinen itseään ja muita kohtaan. Järkevällä, eli rationaalisella, muita kunnioittavalla keskustelulla pääsee jo pitkälle.
Digiraatiin osallistunut nuori

Mitä nuoret toivovat?

  • Turvallista ja kunnioittavaa ympäristöä kasvaa rauhassa
  • Tukea ja tietoa omassa identiteettityössä
  • Aikuisille tiedon lisäämistä
  • Keskusteluapua tarvittaessa
  • Eroon turhasta sukupuolittamisesta

Punaisen Ristin Nuorten turvatalo järjesti keväällä 2024 kaksi digiraatikeskustelua identiteetistä ja kasvurauhasta. Voit tutustua Kuka mä oon? -keskustelun loppulausumaan täällä ja Kasvurahaa sateenkaaren alla -keskustelun loppulausumaan täällä.

Lisäksi nuorilla oli mahdollisuus vastata bottikyselyyn samoista aiheista osoitteessa sekasin.fi/vaikuta. Kyselyyn vastasi 212 nuorta.