Ruoka-apu

Kuva: Marjaana Malkamäki / Suomen Punainen Risti

Ruoka-aputoimintamme ytimessä on kunnioittava ja turvallinen kohtaaminen inhimillisin arvoin. Toimintamme perustuu vapaaehtoisuuteen.

SPR järjestää ruoka-aputoimintaa ja ruokajakeluita useilla paikkakunnilla vastaten Suomessa kasvaneeseen avuntarpeeseen.

Vapaaehtoisosastomme ympäri maata järjestävät tehokkaasti ja itsenäisesti ruoka-aputoimintaa yhteistyössä paikallisten tahojen, kuten kauppojen, koulujen, keskuskeittiöiden ja lounasravintoloiden kanssa. Teemme yhteistyötä myös muiden ruoka-aputoimijoiden kanssa.

Ruoka-apua kehitetään

Punaisen Ristin tavoite on kehittää kotimaan ruoka-aputoimintaa osallistavammaksi ja valtakunnallisesti paremmin organisoiduksi.

Ruokajakeluiden ohessa järjestetään myös kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevaa toimintaa, kuten yhteisiä ruokailuja, aamiaishetkiä ja mahdollisuuksia saada esimerkiksi velka- ja terveysneuvontaa sekä tukea esimerkiksi erilaisten hakemusten tekoon.

Tavoitteenamme on kehittää edelleen ruoka-avun yhteydessä tarjottavaa tukea, myös yhteistyönä muiden toimijoiden kanssa.

Mistä voi saada ruoka-apua?

Jos etsit ruokajakeluita, löydät useiden toimijoiden tapahtumat omalta alueeltasi osoitteesta ruoka-apu.fi.

Jos haluat vapaaehtoiseksi tai haluat muuta tietoa alueesi Punaisen Ristin  ruoka-aputoiminnasta, kysy lisätietoa oman alueesi piiritoimistosta tai osastosta. Tervetuloa mukaan!

Ruoka-avussa hyödynnetään syömäkelpoisia hävikkituotteita
Hävikistä hyvikiksi – kauppojen hävikkituotteiden lajittelu osana ruoka-apua
Tutustu ruoka-avun kehittämishankkeeseen
Ruoka-avun järjestökoordinaation kehittämishanke (2021-23)
Punaisen Ristin ruoka-aputoiminta on kaikille avointa
Punainen Risti kehittää kotimaan ruoka-aputoimintaa
Ruokajakelut usein pärjäämisen kannalta välttämättömiä
Punainen Risti vastaa ruoka-avun tarpeen kasvuun
70 000
ihmistä saa ruoka-apua Punaiselta Ristiltä kotimaassa
Punaisen Ristin toimintaa ohjaa seitsemän periaatetta.
Punaisen Ristin periaatteet