Punaisen Ristin joulukahvilat tarjoavat lämpöä ja seuraa

Punaisen Ristin vapaaehtoiset pitävät jälleen auki maksuttomia joulukahviloita eri puolilla Suomea. Kaikki ovat tervetulleita nauttimaan yhdessäolosta, pienestä tarjoilusta ja hyvästä mielestä.
Punaisen Ristin joulukahvilat ovat jälleen avoinna joulun ympärillä eri puolilla maata. Ne ovat maksuttomia kohtaamispaikkoja, joissa voi viettää aikaa, jutella ja nauttia pientä syötävää ja juotavaa. Kahvilat pyörivät vapaaehtoisten voimin.
Kaivattuja kohtaamisia pitkien pyhien keskellä
Punaisen Ristin joulukahviloihin ovat tervetulleita kaikki. Joulukahvilassa yhdessä vietetyt hetket tuovat kaivattua sisältöä monille pitkiltä tuntuviin juhlapyhiin. Kahvilat tarjoavat yhteisöllisyyttä erityisesti heille, jotka viettäisivät joulua tahtomattaan yksin.
– Yksinäisyys voi olla erityisen satuttavaa jouluna. Monella on tällä hetkellä lisäksi taloudellisesti tiukkaa, jolloin ei ole varaa käydä tapaamassa muita esimerkiksi ravintolassa, Suomen Punaisen Ristin sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta sanoo.
– Joulukahviloissamme kuka tahansa halukas pääsee maksutta ihmisten ilmoille viettämään aikaa rennosti. Joulumieli syntyy yhdessäolosta, Alaranta muistuttaa.
Punaisen Ristin joulukahviloita on järjestetty jo kymmenen vuotta peräkkäin eri puolilla Suomea.
Punaisen Ristin joulukahvilat vuonna 2025
Akaa: 4.1.2026 kello 12–16, SPR Akaan osaston toimitila Syke, Valtatie 9
Forssa: 29.12.2025, klo 16–18, Forssan osaston tilat, Siurilankatu 28, 30300 Forssa
Hankasalmi: 24.12.2025, klo 10.00–14.00, Kuuhankavedentie 27A, 41500 Hankasalmi
Heinola: 30.12.2025, klo 12–15, Kahvila HeiMo, Kaivokatu 14, Heinola
Huittinen: 26.12.2025, klo 13–15, Ystävänpirtti Einola, Karpintie 8, 32700 Huittinen
Hämeenlinna: 5.1.2026 klo 14–18, SPR Hämeenlinnan osaston toimitila, Palokunnankatu 20 A, 13100 Hämeenlinna
Karkkila: 30.12.2025 klo 13–16, Hiljan Kammari, Valtatie 8 , Karkkila
Kemijärvi: 23.12.2025 klo 17, Kulttuurikeskus, Hietaniemenkatu 5, 98100 Kemijärvi
Kolari: 1.2.2026: Pappilantie 2a Kolari
Kiikoinen: 30.12.25 klo 13, Huhtahovi, Huhtatie 2, 38360 Sastamala
Kurikka: 28.12.2025 klo 14–17, SPR Kurikan osaston kerhotalo Arontie 1 61300 Kurikka
Kustavi: 6.1.2026, Kustavisali, Kivimaantie 20, 23360 Kustavi
Lempäälä: 22.12.2025, klo 12–15, Toimelantalo, Asuntotie 10, 33880 Lempäälä
Luvia: 22.12.2025 klo 13–15: Tasalantie 6, 29100 Luvia
Malax: 27.12.2025 klo 14–15, Köpingsvägen 18, 66100 Malax
Merijärvi: 22.12.2025, klo 12, Koivupuhdon koulun ruokala, Merijärventie 106 Merijärvi
Nokia: 30.12.2025 klo 10–15: Nokian Osasto (Kotipesä)
Oulu: 22.12.2025 klo 16–18, Oulun osasto, Kainuuntie 1, 90130 Oulu
Padasjoki: 06.01.2026, klo 17, Monitoimitila, Padasjoen kirjasto, Vaahteratie 4, 17500 Padasjoki
Pargas: 30.12.2025 klo 13–16: Strandvägen 16
Parikkala: 19.12.2025 klo 10.00, Puoti ja Kuppila, Parikkalantie 29, 59100 Parikkala
Pello: 28.12.2025 klo 16: Vuorelantie 5–7, 95700 Pello
Pirkkala: 30.12.2025 klo 13:00–16:00, Elokolon ja SPR:n yhteiset tilat, Suupankuja 8–10 D 55, 33960 Pirkkala
Posio: 22.12.2025, klo 12-13, Pyrinnön talo, Posiontie 44 Posio
Porvoo: 2612.2025 ja 27.12.2025 klo 16–20: Jokikatu 25, SPR Kolo, Porvoo
Puolanka: 29.12.2025, klo 12.00–14.00, Toimintakeskus Vihlakka, Kuntotie 3, 89200 Puolanka
Pörtom: 30.12.2025, klo 18–20, Korona Baren, Centrumvägen 8, 66270 Pörtom
Rantasalmi: 26.12.2025 klo 12–15, Turinatupa S-Marketilla, Kylätie 23, 58900 Rantasalmi
Riihimäki: 6.1.2025, klo 13–15, SPR Riihimäen osaston toimitila, Keskuskatu 1, 11130 Riihimäki
Saarijärvi: 22.12.2025 klo 12–15, Paavonaukio 3E3 43100 Saarijärvi
Sauvo: 27.12.2025 klo 17–19 ja 3.1.2025 klo 17–19: Sauvontie 46, 21570 Sauvo
Seinäjoki: 10.12., 14.12., 17.12., 19.12., 22.12. ja 6.1.2026: Ruukintie 63, Seinäjoki
Siilinjärvi: 29.12.2025 klo 14–16, Tapaamo (kirjaston alakerta), Kasurilantie 7, 71800 Siilinjärvi
Sodankylä: 6.1.2026 klo 13–15, Kylälaaksontie 2, 99600 Sodankylä
Sonkajärvi: 25.12.2025 klo 10–13, 26.12. klo 10–13, 27.12. klo 9–12, 31.12. klo 8–13 ja 6.1.2026 klo 10–13, ArjenAskel Rutakontie 24, 74300 Sonkajärvi
Tampere: 24.12. klo 11–17, Kohtaamispaikka Tampuri, Otavalankatu 12 A, 33100 Tampere
Turenki: 22.12.2025 klo 15–18: Kauppakuja 1, 14200 Turenki
Tyrnävä: 27.12.2025 klo 15–17: Meijerinkatu 2, Ravintola Pömilä
Vesilahti: 27.12.2025, klo 13–16, Osaston kokoontumispaikka Vesperi, Tapolantie 1B, 37470 Vesilahti Kirkonkylä
Verkkokohtaamispaikka: 25.12.2025, klo 17–19, www.punainenristi.fi/verkkokohtaamispaikka

Teksti: Ada Bergroth
Viestinnän asiantuntija

Apua yksinäisyyteen
