19.08.2025

Suomen Punaiselta Ristiltä miljoona euroa kenttäsairaalan toimintaan Gazassa

Kuva: Sarah Davies / Punaisen Ristin kansainvälinen komitea

Suomen Punainen Risti antaa katastrofirahastostaan miljoona euroa Punaisen Ristin kenttäsairaalaan Rafahissa. Varoilla vahvistetaan ja kunnostetaan jo 15 kuukautta toiminutta kenttäsairaalaa, joka jatkaa työtään haavoittuneiden auttamiseksi yhä katastrofaalisemmaksi muuttuvassa humanitaarisessa tilanteessa. 

Katastrofirahastosta annetut varat käytetään Punaisen Ristin Rafahissa sijaitsevan kenttäsairaalan ylläpitoon ja toiminnan jatkamiseen.

– Sairaalaa tarvitaan koko ajan enemmän ja se toimii jatkuvasti ylikapasiteetilla. Päivystykseen tuodaan lähes päivittäin kerralla kymmeniä potilaita, joilla on ampuma- ja sirpalevammoja. Sairaalan täyttyessä toistuvasti hengenvaarassa olevista potilaista kenttäsairaalamme henkilöstön on ollut otettava käyttöön kaikki keinot ihmisten pelastamiseksi: fysioterapeutit avustavat sairaanhoitajia, puhdistavat ja hoitavat haavoja ja mittaavat elintoimintoja, siivoojat siirtävät paareja ja kätilöt antavat kivunlievitystä ja pitävät kädestä niitä, joita ei voida enää pelastaa, sanoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski.

Kriisialueille perustettavat kenttäsairaalat ovat nimensä mukaisesti väliaikaisiksi tarkoitettuja ratkaisuja, joilla on tarkoitus tukea paikallista terveydenhuoltoa siihen asti, että paikan päällä pystytään järjestämään pysyviä terveyspalveluja. Tyypillisesti kenttäsairaalat on suunniteltu olemaan toiminnassa muutamien kuukausien ajan.

– On erittäin harvinaista, että kenttäsairaalaa jouduttaisiin käyttämään näin pitkään. Nyt ihmisten hätä on muuttumassa jatkuvasti pahemmaksi – Gazan terveydenhuolto on romahtanut, eikä ihmisillä ole jäljellä enää mitään normaalin elämän edellytyksiä. Kenttäsairaala on vain pieni osa siitä välttämättömästä terveydenhuollosta ja kaikesta muusta humanitaarisesta avusta, jota paikan päällä tarvittaisiin. Poliittisten päätöksentekijöiden vastuulla on pysäyttää tämä sanoinkuvaamaton humanitaarinen katastrofi, joka on kaikessa järkyttävyydessään täysin ihmisten aiheuttama, Saarikoski sanoo.

Suomen Punainen Risti lähettää henkilökuntaa sairaalaan

Suomen Punaisen Ristin lahjoittamilla varoilla lähetetään kenttäsairaalaan myös henkilökuntaa. Toukokuusta 2024 alkaen Suomen Punainen Risti on lähettänyt kenttäsairaalaan muun muassa sairaanhoitajia, kätilöitä, lääkäreitä ja teknisiä asiantuntijoita yhteensä 35 työkomennukselle.

Kenttäsairaalassa on toukokuusta 2024 lähtien tehty noin 7400 leikkausta, ja sairaalassa on hoidettu 566 synnytystä. Sairaalaa ylläpitää Punaisen Ristin kansainvälinen komitea yhdessä eri maiden Punaisten Ristien, muun muassa Suomen Punaisen Ristin, kanssa.

Kenttäsairaala Rafahissa on osa laajempaa Suomen Punaisen Ristin avustustoimintaa Gazan-Israelin konfliktista kärsivien auttamiseksi. Avustustoimintaa rahoitetaan Suomen ulkoministeriön humanitaarisen avun varoista ja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastosta. Nyt katastrofirahastosta annettavien miljoonan euron lisäksi Suomen Punainen Risti ohjaa kenttäsairaalaan miljoona euroa ulkoministeriön humanitaarisen avun varoja, jotka ministeriö on aiemmin myöntänyt Suomen Punaisen Ristin katastrofivalmiusyksiköiden toimintaan.

Tähän saakka apu on ollut muun muassa avustustyöntekijöitä sekä rahallista ja materiaalista tukea kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioihin.