Ystävä on elämän suola

Hymyilevät Elvi Immonen ja Mervi Virtanen keskustelevat Kiasmassa.

Virve Mertasen ja Elvi Immosen tiet ristesivät Punaisen Ristin ystävätoiminnan kautta.

Nykyisin puhutaan, miten ihmiset elävät omissa kuplissaan. Elvi on porannut minun kuplaani reiän. Olen saanut itselleni seuraa ja uuden ihmisen elämääni.

Kohta 89 vuotta täyttävä Elvi Immonen kääntyy Virve Mertasen puoleen nykytaiteen museon Kiasman aulassa Helsingin keskustassa.

– Miten kauan me nyt olemme olleet ystäviä? Sinä muistat paremmin, hän kysyy.

– En minäkään ihan tarkkaan muista. Muutaman vuoden, Virve, 61, naurahtaa.

Pienen pohdinnan jälkeen he toteavat, että ainakin kaksi ystävyyden kesää on jo takana. Sen pystyy päättelemään yhteisestä laivaristeilystä ja muista retkistä.

Ystävä löytyi kauppareissulta

Elvi Immosen ja Virve Mertasen tarina käynnistyi Elvin kauppareissulta. Lähimarketissa oli käynnissä Punaisen Ristin keräys.

– Tiesin keräyksestä ja ajoitin menoni sen mukaan. Olen aina antanut Punaisen Ristin keräyksiin rahaa ja niin tein silloinkin. Rupesimme sitten juttelemaan kerääjän kanssa, ja hän kertoi, että Punaisella Ristillä on tällainen palvelu. Kiinnostuin asiasta, Elvi muistelee.

Ajatus otti toden teolla tuulta purjeisiin, kun Elvi kertoi keskustelusta tyttärelleen. Tytär – Elvin mukaan toiminnan ihminen – otti kopin ja soitti Punaiseen Ristiin äitinsä puolesta. Asiat lähtivät rullaamaan omalla painollaan.

– Minulla on kyllä jälkikasvua täällä pääkaupunkiseudulla peräti jo neljännessä polvessa, mutta nuorimmat ovat vasta 3-vuotiaita ja varttuneemmat ovat päivisin töissä tai koulussa eivätkä välttämättä pääse arkena lähtemään juuri silloin kun minulle sopisi. En halua edes vaivata heitä kaikella. Ystävään on joskus helpompi tukeutua, Elvi pohtii.

Nykyään ystävykset tapaavat suunnilleen pari kertaa kuukaudessa. Treffit he sopivat kioskille, joka on sopivasti Elvin kotitalossa ja vain viiden minuutin matkan päässä Virven osoitteesta. Lähekkäin asumisesta on etua. Kuten silloin, kun Elvi kaatui kaupan pyöröovissa ja halusi käydä hetimiten lääkärissä.

– Virve sanoi soittaessani, että odota vähän, laitan vain kengät jalkaan. Kävimme sitten yhdessä Kalasataman uudessa terveyskeskuksessa. Eihän sinne kukaan osaa kovin helposti mennä ensimmäisellä kerralla, etenkin jos näkee huonosti.

Iloa puolin ja toisin

Ystävykset asuvat molemmat Helsingin Herttoniemenrannassa. Elvi muutti alueelle viitisen vuotta sitten, mutta Virve on asunut lähiössä sen rakentamisesta asti eli reilut parikymmentä vuotta. Seutu on ehtinyt tulla innokkaalle ulkoilijalle ja kaupunginosa-aktiiville enemmän kuin tutuksi.

– Olin aikoinaan mukana järjestämässä MLL:n lastenpalveluita alueelle. Sitten mieleeni tuli, että olisi vanhusten vuoro käyttää vapautunutta aikaani. Nykyisin puhutaan, miten ihmiset elävät omissa kuplissaan. Elvi on porannut minun kuplaani reiän. Olen saanut itselleni seuraa ja uuden ihmisen elämääni. Kävelemme yhdessä välillä pitkiäkin matkoja, jopa kilometritolkulla. Usein kävelemme Itäkeskukseen asti, Virve nauraa.

Elvi pohtii, että ilman henkistä tukea hänen tulisi lähdettyä ulos paljon harvemmin kuin nyt Virven kanssa.

– On tärkeää, ettei jää vain neljän seinän sisälle. Toinen vierellä tuo turvaa ja lisää uskallusta lähteä ulos. Alueen pitkäaikaisena asukkaana Virve lisäksi tuntee ulkoilumahdollisuudet ja osaa valita sellaiset reitit, jotka sopivat myös minulle. Vaikka vuoden kuluttua täytän jo 90 vuotta, niin minua kyllä menottaa edelleen, Elvi naurahtaa.

Teksti: Maarit Seeling