27.08.2024

Näin saimme muutosta aikaan maailmalla viime vuonna!

Kuva: Alexander Uggla / Suomen Punainen Risti

Lahjoittajien ja rahoittajien avulla Suomen Punainen Risti pystyy auttamaan nopeasti ja tehokkaasti niitä, jotka tarvitsevat eniten apuamme. Lue alta, miten autoimme viime vuonna maailmalla.

Vuonna 2023 Suomen Punainen Risti teki pitkäkestoista kehitysyhteistyötä kymmenessä Afrikan, kolmessa Aasian ja yhdessä Lähi-idän maassa Suomen ulkoministeriön tuella. 650 000 ihmistä sai apua Suomen Punaisen Ristin kehitysyhteistyön kautta viime vuonna.

Ilmastonmuutoksen vastaisen työn tavoitteina oli esimerkiksi lisätä yhteisöjen katastrofivalmiutta, sillä ilmastonmuutoksen edetessä sään ääri-ilmiöt ja niistä johtuvat katastrofit ja kriisit tulevat lisääntymään. Avullamme monissa yhteisöissä otettiin myös käyttöön ennakkovaroitusjärjestelmiä, joiden kautta ihmiset saavat tietoa lähestyvästä uhasta ennen sen toteutumista.

Vahvistimme äitien ja lasten terveydenhuoltoa sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien toteutumista. Teimme tämän tukemalla tärkeitä terveyspalveluita, joiden kautta naiset ja lapset saivat muun muassa pääsyn neuvolaan, seurantaa aliravitsemuksen varalta sekä apua perhesuunnitteluun.

Kehitysyhteistyön lisäksi toimitimme humanitaarista apua katastrofien ja kriisien keskelle. Jatkoimme Ukrainan kriisin synnyttämiin humanitaarisiin tarpeisiin vastaamista. Tuimme kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatiota Syyriassa ja Turkissa tuhoisien maanjäristysten jälkeen. Autoimme myös Marokon maanjäristyksestä ja Libyan tulvista kärsiviä. Ohjasimme apua myös Gazan humanitaariseen kriisiin.

650 000
sai apua Suomen Punaisen Ristin kehitysyhteistyön kautta vuonna 2023.

Jatkoimme työskentelyä haastavissa toimintaympäristöissä, joissa humanitaarista apua ja kehitysyhteistyötä ei voi erottaa toisistaan. Edistimme pääsyä elintärkeän terveydenhuollon pariin, lisäsimme tietoutta kansainvälisestä humanitaarisesta oikeudesta sekä autoimme paikallisia kumppaneitamme parantamaan turvallisuuttaan avustustyötä tehdessään.

Vahvistimme paikallisia kumppaneitamme, muita Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistyksiä. Paikallisilla toimijoilla on lähtökohtaisesti kattavin ymmärrys yhteisöjensä tarpeista sekä toimintaympäristöstään. Heillä on merkittävä rooli avun ketjussa, sekä siinä, että koko kansainvälinen liike on varautunut katastrofeihin ja kriiseihin.

Suomen Punaisen Ristin kansainvälinen avustustyö on mahdollista katastrofirahaston lahjoittajien, yritysten, Suomen ulkoministeriön, ja Euroopan unionin tuella. 

Kaksi tyttöä pesemässä käsiään.
Paransimme puhtaan veden saatavuutta Nepalin syrjäseuduilla. Nyt monella perheellä on käytössä oma vesihana. Tämä parantaa hygieniakäytäntöjä ja vähentää myös kulkutauteja. Kuva: Merit Maharjan / Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälinen liitto

Autoimme sopeutumaan ilmastonmuutoksen vaikutuksiin

Ilmastonmuutoksen takia sään ääri-ilmiöt, kuten kuivuus ja tulvat, lisääntyvät jatkuvasti. Tämän vuoksi on tärkeää, että yhteisöjen katastrofivalmiutta vahvistetaan entisestään.

Vahvistimme yhteisöjen kestävyyttä, järjestimme koulutuksia ilmastonmuutoksen aiheuttamista kriiseistä ja niihin varautumisesta. Opastimme maanviljelijöitä harjoittamaan ilmastoviisasta maataloutta, esimerkiksi viljelemällä paremmin kuivuutta kestäviä lajikkeita, sekä kasvattamaan taimitarhoja.

Tukemme avulla yhteensä 126 600 ihmistä pääsi yhteisötason varautumistoimien piiriin. Paikallisen valmiuden vahvistamisella ja ylläpitämisellä on ratkaiseva merkitys katastrofien vaikutusten vähentämisessä, ihmishenkien pelastamisessa ja omaisuuden sekä elinkeinojen suojaamisessa.

Lisäksi kehitimme ennakkovaroitusjärjestelmiä, joiden avulla ihmiset saavat luotettavia sääennustuksia ja –varoituksia, jotta sään ääri-ilmiöistä johtuviin uhkiin voidaan varautua ajoissa. Nyt 142 yhteisöllä on käytössään ennakkovaroitusjärjestelmä.

Esimerkkejä ilmastonmuutoksen vastaisista toimista, joita tuimme paikallisten kumppaneidemme kanssa:

  • Myanmarissa 435 henkilöä osallistui koulutuksiin, joissa lisäsimme heidän tietouttaan ilmastonmuutoksen aiheuttamista riskeistä. Osallistujat välittävät oppimansa eteenpäin yhteisöissään.
  • Nepalissa 14 200 ihmistä hyötyi yhteisötason valmiustoimista. Lisäksi 1 140 ihmistä sai lisää tietoa ilmastoriskeistä.
  • Burundissa 66 600 henkilöä sai tietoa tulevista sääilmiöistä ennakkovaroitusjärjestelmien tai parannettujen sääpalvelujen kautta.
  • Malawissa perustettiin taimitarhoja sekä istutettiin 65 500 puuta ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
  • Etiopiassa lähes 2 400 henkilöä sai apua elinkeinojensa vahvistamiseen sopeutuakseen ilmastonmuutokseen, esimerkiksi koulutusten kautta.
Ihmisiä istumassa ja kuuntelemassa koulutusta.
Eswatinissa järjestettiin koulutuksia, joissa kerrottiin kuinka pitää huolta yhteisöpuutarhasta. Yhteisöpuutarhoja käytetään ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Kuva: Eija Palosuo / Suomen Punainen Risti

Ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haasteisiin vastaaminen Zimbabwessa

Viime vuonna pahin kuivuus 35 vuoteen koetteli eteläistä Afrikkaa, mukaan lukien Zimbabwea. Ilmastonmuutoksen takia kuivuus- ja sadekaudet eivät enää noudata totuttua sykliään, mikä hankaloittaa esimerkiksi viljelemistä. Yhdessä Zimbabwen Punaisen Ristin kanssa autoimme yhteisöjä sopeutumaan ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haittoihin.

Koulutimme yhteensä 350 maanviljelijää harjoittamaan ilmastoviisasta maataloutta. Lisäksi perustettiin 6 hedelmätarhaa sekä 4 koulutuspeltoa siementen tuotantoa ja viljelymenetelmien oppimista varten.

Perehdytimme 60 vapaaehtoista katastrofivasteeseen, ja he levittivät oppimansa eteenpäin yhteisöilleen erilaisten yhteisökokousten ja kotikäyntien avulla. Näin ihmiset ovat paremmin varautuneita mahdollisiin uhkiin.

Asensimme 15 sademittaria, joiden avulla pidetään kirjaa sademääristä ja kerätään dataa muuttuvasta ilmastosta. Sademittareiden avulla myös on helpompi arvioida, milloin on kannattavaa kylvää siemenet seuraavaa satoa varten. Koulutimme vapaaehtoisia käyttämään sademittareita ja lukemaan sekä raportoimaan tuloksia eteenpäin. Muun muassa näistä sademittareista hyötyi yli 26 300 henkilöä.

Kehitimme myös varautumissuunnitelman kuivuuden varalle, joka otettiin käyttöön ennen kuivuuskautta. Tämän kautta yli 21 000 ihmistä sai apua. Varautumissuunnitelmassa määriteltyjen ennakoivien toimien avulla voitiin parantaa satotuotantoa ja vähentää ruokaturvattomuutta.

Vapaaehtoinen mittaa vesimäärää koeputkessa.
Zimbabwen Punaisen Ristin vapaaehtoinen Dube Munkombwe mittaa tarkasti alueensa sademääriä vesimittarin avulla. Kuva: Alexander Uggla / Suomen Punainen Risti

Paransimme naisten ja tyttöjen terveyttä

Yksi Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen työn painopisteistä on naisten ja lasten terveyden edistäminen. Paransimme erityisesti heidän pääsyään terveydenhuoltoon sekä tuimme seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien toteutumista myös viime vuonna. 

Viime vuonna 93 100 ihmistä sai laadukkaita ja syrjimättömiä seksuaali- ja lisääntymisterveyden palveluita työmme kautta. 1 187 900 ihmistä sai tietoa, kuinka alle 5-vuotiaiden lasten ripulia, keuhkokuumetta ja malariatartuntoja voidaan ehkäistä.

Kunnostimme ja rakensimme 86 vesipistettä, joiden kautta yli 39 900 ihmistä saa nyt puhdasta vettä. Pääsy puhtaan veden äärelle on elinehto.  

Esimerkkejä naisten ja tyttöjen terveyttä parantavista toimista, joita tuimme paikallisten kumppaneidemme kanssa:

  • Burundissa järjestettiin kokouksia kuukausittain, joissa osallistujat saivat tietoa esimerkiksi lasten terveellisestä ravinnosta ja ruokavaliosta. Kokouksiin osallistui yhteensä 3 000 henkilöä, joista noin puolet olivat miehiä. Lisäksi yli 19 100 lasta osallistui aliravitsemusseulontoihin.
  • Keniassa 174 oppilasta osallistui keskustelutilaisuuksiin, joissa keskityttiin esimerkiksi seksuaali- ja lisääntymisterveyteen, seksuaalisen väkivallan ehkäisemiseen sekä sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen. 2 000 henkilöä sai kokonaisvaltaista seksuaalikasvatusta.
  • Myanmarissa vapaaehtoisten tekemät kotikäynnit, äitikerhot sekä yhteisökokoukset levittivät terveystietoa erityisesti naisille ja tytöille, mutta myös muille yhteisöjen jäsenille. Kunnostimme ja rakensimme 13 vesipistettä.
  • Malawissa vapaaehtoiset tekivät 30 900 kotikäyntiä, joiden kautta perheet saivat tietoa tartuntataudeista ja aliravitsemuksen ehkäisystä. Tuimme myös terveyskeskuksia, jotka toimivat vaikeimmin saavutettavilla alueilla. Näissä terveyskeskuksissa hoidettiin 32 100 alle 5-vuotiasta lasta.
  • Etiopiassa 2 280 henkilöä sai tietoa esimerkiksi lisääntymisterveydestä ja –oikeuksista. 100 tytölle jaettiin kuukautishygieniapakkaukset. 1 030 oppilasta osallistui keskusteluihin, joissa käsiteltiin muun muassa terveydelle haitallisia käytäntöjä sekä kuukautishygieniaa.
  • Etelä-Sudanissa 2 500 oppilasta sai kuukautishygieniapakkaukset. 45 koulutettua vapaaehtoista piti 540 tilaisuutta, joissa käsiteltiin parempia hygieniakäytäntöjä.
Kaksi naista keskustelemassa penkillä.
Perinteiset synnytysavustajat ovat tärkeässä roolissa Keniassa. He tukevat odottavia äitejä ja kannustavat heitä kirjautumaan paikalliseen neuvolaan ja synnyttämään sairaalassa. Synnytysavustaja Eunice Sulubu keskustelee Mja Abdulin kanssa, joka on raskaana. Kuva: Aapo Huhta / Suomen Punainen Risti

Tuimme Sierra Leonen naisten ja tyttöjen terveyden edistämistä

Sierra Leonessa äitiys- ja lapsikuolleisuusluvut ovat maailman korkeimpia ja lapsiavioliitot ja teiniraskaudet hälyttävän yleisiä. Useampi kuin joka viides sierraleonelaistyttö tulee raskaaksi 15–19-vuoden iässä.

Teimme yhteistyötä Sierra Leonen Punaisen Ristin kanssa parantaaksemme naisten ja tyttöjen terveyttä ja asemaa.

Järjestimme useita koulutuksia seksuaali- ja lisääntymisterveydestä. Osallistujia oli 62 yhteisöstä. Näiden osallistujien joukossa oli muun muassa naisia ja tyttöjä, miehiä ja poikia, yhteisöjen johtohahmoja ja paikallisviranomaisia.

Levitimme tietoa 40 700 henkilölle alle 5-vuotiaiden lasten tartuntatautien ehkäisemisestä ja hoidosta. Tautien ennaltaehkäisyllä ja oireiden tunnistamisella on suuri merkitys ihmishenkien pelastamisessa. Oireiden tunnistaminen taudin varhaisessa vaiheessa mahdollistaa nopean pääsyn asianmukaiseen hoitoon.

Kunnostimme ja rakensimme 27 vesipistettä, joista hyötyy 9 400 henkilöä. Puhdas vesi vähentää tartuntatauteja ja auttaa ihmisiä pysymään terveenä.

13 300 henkilöä sai kokonaisvaltaista seksuaalikasvatusta, jonka kautta he saivat tietoa esimerkiksi ehkäisystä, synnytystä edeltävän ja sen jälkeisen hoidon tärkeydestä ja pakko- ja lapsiavioliittojen haitallisuudesta.

Nainen pitelee kestoterveyssidettä.
Sierraleonelainen Wuyah oppi valmistamaan kestoterveyssiteitä järjestämässämme koulutuksessa. Kuva: Aino Väänänen / Suomen Punainen Risti

Humanitaarista apua tarvittiin ympäri maailmaa

Viime vuonna ennätysmäärä ihmisiä oli humanitaarisen avun tarpeessa.

Avun tarve Ukrainassa jatkui edelleen valtavana viime vuonna ja se tulee jatkumaan vielä pitkään. Suomen Punainen Risti tukee työtä Ukrainassa ulkoministeriön sekä katastrofirahaston varoin.

Tukemamme liikkuvat terveysyksiköt veivät terveys- ja sosiaalipalveluita sinne, missä niitä eniten tarvittiin. Liikkuvat terveysyksiköt jatkavat edelleen toimintaansa ja tuovat palveluja alueille, jonka terveydenhuolto on pahasti kuormittunut ihmisten paetessa taistelujen alta.

Jatkoimme myös käteisavun jakelua Ukrainassa, jolla perheet voivat ostaa välttämättömiä perustarvikkeita. Käteisapua jaettiin erityisesti henkilöille, jotka joutuivat jättämään kotinsa ja muuttamaan turvallisemmille seuduille.

Maanjäristykset aiheuttivat Turkissa ja Syyriassa valtavaa tuhoa viime vuonna. Toimitimme materiaaliapua, kuten huopia, patjoja, makuupusseja ja telttoja, useita avustustyöntekijöitä sekä käteisavustuksia katastrofista kärsineille. Lisäksi kanavoimme rahoitusta kansainväliselle avustusoperaatiolle niin ulkoministeriön kuin katastrofirahastomme kautta.

Syyrian Punaisen Puolikuun vapaaehtoiset ja työntekijät olivat auttamassa maajäristyksen uhreja heti katastrofin tapahduttua. Kuva: Syyrian Punainen Puolikuu

Syyriaan lähetimme yhteistyössä usean muun Punaisen Ristin kanssa liikkuvan terveysklinikan. Klinikalla annettiin perusterveydenhuoltoa, tarjottiin terveyspalveluja äideille ja lapsille ja hoidettiin infektiotauteja. Suomen Punainen Risti vastasi klinikkatoiminnan johtamisesta noin kahden kuukauden ajan, jolloin klinikalla hoidettiin noin 3000 potilasta. Varusteet ja klinikka jäivät Syyrian Punaisen Puolikuun käyttöön operaation jälkeen. 

Ohjasimme sekä ulkoministeriön rahallista tukea että katastrofirahastostamme varoja kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioon Marokon maanjäristyksestä kärsivien auttamiseksi. Kotinsa maanjäristyksessä menettäneet tarvitsivat kipeimmin ruokaa, vettä ja suojaa.

Lisäksi lähetimme avustustyöntekijöitä tukemaan Marokon avustusoperaatiota. Lähetimme esimerkiksi avustustyöntekijän, joka toimi osana Sveitsin Punaisen Ristin johtamaa logistiikkatiimiä.

Tuimme myös kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatiota Libyassa, missä Daniel-myrsky aiheutti massiivisia tulvia. Rahallinen apu tuki Libyan Punaisen Puolikuun työtä tulvissa kotinsa menettäneiden auttamiseksi.

Katastrofi iski keskelle Libyan sisäistä aseellista konfliktia, ja paikalliset auttajat tekivät työtään hyvin vaikeissa olosuhteissa.

Humanitaarinen tilanne Gazassa romahti nopeasti lokakuussa eskaloituneen konfliktin jälkeen. Ohjasimme raha- ja materiaaliapua Gazaan Punaisen Ristin kansainvälisen komitean kautta ulkoministeriön ja katastrofirahaston varoista.

Daniel-myrsky aiheutti valtavaa tuhoa Libyassa. Punaisen Puolikuun vapaaehtoiset olivat ensimmäisten mukana auttamassa. Kuva: Libyan Punainen Puolikuu

Autoimme pitkittyneissä kriiseissä humanitaarisen avun ja kehitysyhteistyön keinoin

Jatkoimme työskentelyä paitsi julkisuudessa näkyvien, myös varjoon jäävien, pitkittyneiden humanitaaristen katastrofien keskellä.

Moni Punaisen Ristin tai Punaisen Puolikuun yhdistys työskentelee monimutkaisissa ja haastavissa toimintaympäristöissä, joissa pitkään jatkuneet kriisit ja konfliktit ovat arkipäivää. Keskitymme näissä kriiseissä erityisesti humanitaarisen avun ja kehitysyhteistyön välisen suhteen vahvistamiseen.

Tuimme paikallisia kumppaneitamme, jotta he voivat vastata yhteisöjensä pitkäaikaisiin tarpeisiin ja myös tarjota välitöntä humanitaarista apua. Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun vapaaehtoiset ovat tässä työssä avainasemassa.

Esimerkkejä pitkittyneiden kriisien parissa tehtävästä työstämme viime vuodelta:

  • Jemenissä tavoitettiin 102 600 potilasta tukemiemme terveyskeskusten avulla. Yli puolet potilaista olivat naisia.
  • Nigerissä liikkuvien klinikoiden avulla 28 500 henkilöä sai esimerkiksi synnytystä edeltävää ja sen jälkeistä hoitoa, HIV-testausta sekä tietoa ehkäisystä.
  • Burkina Fasossa 52 perinteistä synnytysavustajaa teki 452 kotikäyntiä raskaana olevien naisten luokse. Lisäksi he antoivat raskauden aikaista hoitoa 838 kertaa sekä synnytyksen jälkeistä hoitoa 151 kertaa. He olivat mukana 446 synnytyksessä.
  • Somaliassa seitsemän tukemaamme terveyskeskusta tavoitti yli 63 100 henkilöä. Terveyskeskukset tarjosivat välttämättömiä terveydenhuollon palveluita ja seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluja. 35 100 alle 5-vuotiasta lasta sai elintärkeitä terveyspalveluita. 26 000 äitiä sai tietoa vauvojen ja pienten lasten terveellisestä ravinnosta ja ruokavaliosta.
  • Jatkoimme viestinnän tukemista Itä-Afrikassa. Koulutimme paikallisten Punaisten Ristien vapaaehtoisia ja työntekijöitä esimerkiksi kriisiviestinnästä, sosiaalisen median hallinnasta ja sisällöntuotannosta. Etiopiassa koulutettiin 24 Etiopian Punaisen Ristin työntekijää ja Etelä-Sudanissa 28 Etelä-Sudanin Punaisen Ristin työntekijää ja vapaaehtoista.
Tuimme Jemenissä terveystyötä. Naishoitohenkilökunnan avulla tavoitettiin myös naispotilaita. Kuva: Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti

Toimitimme apua Afganistanin syvenevään kriisiin

Afganistanin pitkäaikainen humanitaarinen kriisi on kolmen vuoden kuluessa syventynyt merkittävästi Talibanin valtaannousun jälkeen.

Ilmastonmuutoksesta johtuvat sään ääri-ilmiöt, muun muassa kuivuudet ja tulvat, mutta myös muut katastrofit kuten maanjäristykset koettelevat väestöä. Pääsy terveydenhuollon, puhtaan veden ja muiden peruspalveluiden pariin on heikkoa.

Olemme tehneet yhteistyötä Afganistanin Punaista Puolikuuta jo vuosikymmenien ajan. Jatkoimme pitkäjänteisen tuen antamista ja toimitimme myös humanitaarista apua.

Viime vuonna neljä tukemaamme Afganistanin Punaisen Puolikuun liikkuvaa terveystiimiä tavoitti yli 52 300 henkilöä, joista yli puolet olivat naisia. Liikkuvat terveystiimit tarjosivat esimerkiksi perusterveydenhuollon palveluita ja rokotuksia.

Puhtaan veden saatavuutta ja hygieniakäytäntöjä parannettiin kouluissa kaivamalla kymmenen uutta kaivoa. Tämän lisäksi yli 2 400 hygieniapakkausta jaettiin koulutytöille kuudessa koulussa. Hygieniapakkaukset sisälsivät esimerkiksi saippuaa, kuukautissuojia, hammasharjan ja -tahnan, sekä pyyhkeen.

30 uutta terveysryhmää perustettiin, jotka tavoittivat 225 miestä ja 225 naista. Terveysryhmät saivat koulutusta muun muassa perhesuunnittelusta, kuukautishygienian harjoittamisesta sekä raskauden aikaisesta, synnytyksen jälkeisestä ja vastasyntyneen hoidosta.

15 näistä ryhmistä oli isoäitien muodostamia, jotka jakoivat erityisesti tietoa vastasyntyneiden ja pienten lasten terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä. Lisäksi 350 naista sai tietoa esimerkiksi imetyksestä ja vastasyntyneiden hoidosta.

Yhteensä 920 Afganistanin Punaisen Puolikuun vapaaehtoista, joista puolet olivat naisia, saivat koulutusta esimerkiksi ensiavusta, psykososiaalisen tuen antamisesta sekä lisääntymisterveydestä.

Tuimme Afganistanissa myös sosiaalihuollon keskuksia, joissa asuu yhteiskunnan haavoittuvimmassa asemassa olevia, kuten leskiä ja vammaisia henkilöitä. Keskuksissa asuville tarjotaan esimerkiksi koulutusta, terveyspalveluita, sekä käteisapua. Kuva: Meer Abdullah Rasikh / Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälinen liitto

Vahvistimme paikallisia kumppaneitamme

Suomen Punaisen Ristin kehitysyhteistyön tavoite on tukea kumppaniyhdistyksiä niin, että ne voivat toimia varteenotettavina humanitaarisina toimijoina omissa maissaan.

Paikallinen Punainen Risti tai Punainen Puolikuu on itse vastuussa omasta kehityksestään, jota me tuemme. Tukemme on aina tapauskohtaista ja sitä on monenlaista. Tämä tarkoittaa esimerkiksi varainhankinnan vahvistamista, hallinnon tukemista, sekä vapaaehtoistoiminnan kehittämistä.

Kumppaniyhdistyksemme ovat avainasemassa siinä, että paikallisten yhteisöjen äänet saadaan kuuluviin ja toimitettava apu palvelee heidän tarpeitaan.

Jokainen Punaisen Ristin tai Punaisen Puolikuun yhdistys hyötyy siitä, että heidän jäsenensä ja vapaaehtoisensa tulevat mahdollisimman monimuotoisista taustoista. Tällä voimme varmistaa sen, että erilaisten ihmisryhmien mielipiteet ja näkemykset ovat edustettuina.

Esimerkkejä työstämme kumppanien tukemiseksi:

  • Järjestimme yhteensä 17 koulutusta Punaisen Ristin tai Punaisen Puolikuun työntekijöille eri maissa, joissa kerrottiin vammaisten henkilöiden oikeuksista ja osallistamisesta.
  • Tuimme Sierra Leonen Punaista Ristiä erilaisissa taloushallinnon tehtävissä, kuten tilintarkastuksessa.
  • Koulutimme Burundin Punaisen Ristin kanssa heidän työntekijöitään ja vapaaehtoisiaan esimerkiksi Punaisen Ristin liikkeestä ja periaatteista, sekä eettisestä ohjeistuksesta.
  • Kehitimme Malawin Punaisen Ristin kanssa heidän vapaaehtoishallintajärjestelmäänsä. Malawin Punainen Risti onnistui rekisteröimään viime vuonna yli 6 000 vapaaehtoista.
  • Tuimme 11 Somalian Punaisen Puolikuun osastoa tekemään arviointeja, joiden perusteella osastot saivat tietoa siitä, mitä heidän tulee kehittää ja parantaa, jotta osasto toimisi entistä paremmin.
Zimbabwen Punaisen Ristin vapaaehtoinen Ruvarashe hyötyi koulutuksista, joissa esimerkiksi kerrottiin vammaisten henkilöiden oikeuksista. Kuva: Alexander Uggla / Suomen Punainen Risti

Tuimme Nepalin Punaisen Ristin toimintakykyä

Keskityimme erityisesti kolmeen eri osa-alueeseen vahvistaaksemme Nepalin Punaista Ristiä: taloushallintoon, suojelun, tasa-arvon ja osallisuuden edistämiseen sekä varainhankinnan kehittämiseen.

Järjestimme kolmen päivän taloushallinnon koulutuksen Nepalin Punaisen Ristin työntekijöille ja vapaaehtoisille. Koulutuksessa käsiteltiin esimerkiksi avustustarvikkeiden hankkimista katastrofin sattuessa, varaston hallintaa sekä avustustarvikkeiden kuljetuksia. Koulutuksen avulla voidaan varmistaa, että myös katastrofin sattuessa Nepalin Punaisen Ristin piirit toimivat tehokkaasti ja nopeasti.

Edistämällä suojelua, tasa-arvoa ja osallisuutta ohjelmissamme, voimme varmistaa, että apumme tavoittaa mahdollisimman kattavasti eri ihmisryhmät. Lisäksi ottamalla mukaan ja osallistamalla yhteiskunnan ulkopuolelle jääneitä ihmisiä, pystymme monipuolistamaan toimintaamme.

Viime vuonna koulutimme Nepalin Punaisen Ristin työntekijöitä erityisesti suojelun, tasa-arvon ja osallisuuden kysymyksistä. Tämän lisäksi kaksi teemaan liittyvää ryhmää aloitti toimintansa. Nämä ryhmät tekivät vaikuttamistyötä ja käsittelivät esimerkiksi aiheita, kuten kuinka naisten osuutta voidaan lisätä johtoasemissa sekä miten paremmin mahdollistaa eri ihmisryhmien osallisuus vapaaehtoistehtävissä.

Tuimme kymmenen Punaisen Ristin koulukerhon perustamista eri kouluihin. Kerhoihin kuului yhteensä 110 oppilasjäsentä. Koulukerhojen tavoitteena on perehdyttää nuoria humanitaarisen toiminnan periaatteisiin ja kannustamaan heitä liittymään Punaisen Ristin vapaaehtoisiksi.

Kehitimme Nepalin Punaisen Ristin kanssa suunnitelman, jolla huomioidaan yhteisöjen tarpeet paremmin. Tämä edellyttää yhteisöjen jäsenten kanssa keskustelua ja heitä kuuntelemista, jotta heidän mielipiteensä ja tarpeensa saadaan selville. Kuva: Keshab Raj Thoker / Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälinen liitto
Punaisen Ristin kansainvälinen apu
Punaisen Ristin kansainvälinen apu
Kehitysyhteistyö
Kehitysyhteistyö