10.02.2023

Suomen Punainen Risti ohjaa apua maanjäristysalueille

Kuva: Turkin Punainen Puolikuu

Kotinsa menettäneet tarvitsevat nyt ruokaa, vettä ja suojaa. Suomen Punainen Risti on valmis lisäämään apuaan.

Suomen Punainen Risti antaa katastrofirahastostaan 300 000 euroa kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioon, jolla autetaan Turkin ja Syyrian maanjäristyksissä loukkaantuneita ja kotinsa menettäneitä.

Summasta puolet ohjataan apuun Turkissa ja puolet apuun Syyriassa. Kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatio tukee Turkin ja Syyrian Punaisten Puolikuiden työtä paikan päällä.

Suomen Punainen Risti valmiina lisäämään apuaan

Molemmissa maissa paikallisten Punaisten Puolikuiden vapaaehtoiset ja työntekijät ovat auttaneet raunioihin jääneiden etsinnöissä, järjestäneet sairaalakuljetuksia sekä antaneet loukkaantuneille ensiapua. Kotinsa menettäneille on jaettu ruokaa ja avustustarvikkeita sekä järjestetty väliaikaista majoitusta.

Auttajat työskentelevät maanjäristyksen jäljiltä vaikeissa olosuhteissa. Syyriassa pitkään jatkunut konflikti ja tarvikkeiden huono saatavuus hankaloittavat pelastustöitä entisestään.

– Paikallisten auttajien rooli on ensimmäisten vuorokausien aikana ratkaisevan tärkeä ihmishenkien pelastamiseksi. Samalla, kun pelastus- ja raivaustyöt etenevät, on pystyttävä auttamaan kotinsa menettäneitä. He tarvitsevat nyt perusasioita: suojaa kylmältä säältä, puhdasta vettä, ruokaa ja henkistä tukea, sanoo Suomen Punaisen Ristin katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen.

– Olemme valmiina lisäämään apuamme sen mukaan, mitä tukea Turkin ja Syyrian Punaiset Puolikuut paikan päällä tarvitsevat, Korhonen täydentää.

Suomen Punaisella Ristillä on valmius lähettää paikan päälle rahallisen tuen lisäksi materiaaliapua, avustustyöntekijöitä sekä terveydenhuollon ja logistiikan katastrofivalmiusyksiköitä.

Kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaation tavoitteena on auttaa 300 000 ihmistä Syyriassa ja 300 000 ihmistä Turkissa. Apua suunnataan erityisesti haavoittuvassa asemassa oleville, kuten yhden huoltajan perheille, lapsille, vammaisille ja ikääntyneille.

Auta – lahjoita katastrofirahastoon

Voit tukea Punaisen Ristin auttamistyötä lahjoittamalla Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon.