01.12.2021

Maanjäristykset

Iäkäs mies ja nuori nainen tuhoutuneen talonsa raunioiden päällä Nepalissa.
Kuva: Mirva Helenius / Suomen Punainen Risti

Maanjäristys iskee yllättäen, mutta hyvä varautuminen pienentää tuhoja.

Maanjäristys on tärähtelyä, joka seuraa, kun kallioperään varastoitunut jännitys purkautuu äkillisesti.

Maanjäristysten ennakointi on mahdollista, mutta tarkkaa aikaa ei pystytä ilmoittamaan. Voimakasta maanjäristystä seuraavat usein jälkijäristykset, joita voi pahimmallaan olla satoja.

Suurin osa maanjäristyksistä sattuu mannerlaattojen kohtausvyöhykkeillä. Pahimmat tuhot aiheutuvat rakennusten sortumisista, maanvyörymistä ja merenpohjassa tapahtuvien maanjäristysten aikaansaamista hyökyaalloista eli tsunameista.

Voimakkaissa maanjäristyksissä kuolee paljon ihmisiä ja taloudelliset menetykset voivat olla todella suuria. Suurimmat aineelliset tuhot aiheutuvat rakennusten sortumisesta, maanvyörymistä ja hyökyaalloista eli tsunameista. Maanjäristykset voivat myös aiheuttaa tulipaloja, kun kaasuputket ja sähköjohdot katkeavat, sekä tulvia, kun padot murtuvat.

Punainen Risti auttaa

Maanjäristyksen aikana ja jälkeen paikallinen Punainen Risti tai Punainen Puolikuu vapaaehtoisineen tukee viranomaisia etsimällä ja pelastamalla loukkaantuneita, antamalla ensiapua ja järjestämällä kriisiapua.

Voimakkaan maanjäristyksen iskiessä voidaan tarvita kansainvälistä apua. Ihmiset tarvitsevat tilapäismajoitusta, puhdasta vettä ja vessoja, terveydenhuoltoa, psykososiaalista tukea ja perheenjäsenten yhdistämistä. Punainen Risti auttaa myös jälleenrakennuksessa.

Suomen Punaisen Ristin historian mittavin avustusoperaatio on Haitin vuoden 2010 maanjäristyksen jälkeinen avustustyö. Laajaa apua toimitettiin myös Nepalin maanjäristyksen uhreille vuonna 2015.

Varautuminen

Maanjäristyksiä ei voi estää, mutta niihin voi varautua. Tuhoja voi vähentää kartoittamalla riskialueita, säätelemällä maankäyttöä ja rakentamista, asentamalla varoitusjärjestelmiä sekä harjoittelemalla evakuoitumista.

Maanjäristysalueilla Punainen Risti järjestää tiedotuskampanjoita ja antaa turvallisuuskoulutusta lapsista lähtien, jotta kaikki osaisivat toimia oikein maanjäristyksen iskiessä.

Suomen Punainen Risti tukee paikallisen Punaisen Ristin tai Punaisen Puolikuun katastrofivalmiustyötä useissa Aasian ja Afrikan maissa. 

Humanitaarinen apu
Humanitaarinen apu
Kehitysyhteistyö
Kehitysyhteistyö
Lahjoita katastrofirahastoon
Lahjoita katastrofirahastoon
Mitä Punainen Risti tekee?
Mitä Punainen Risti tekee?