22.05.2026

Punainen Risti tekee työtä ebolatartuntojen pysäyttämiseksi

Kuva: Jean-Michel Ntalemwa / Kongon demokraattisen tasavallan Punainen Risti

Punainen Risti auttaa alueilla, joilla ebolatartunnat ovat lisääntyneet, ja varautuu myös niillä alueilla, joille tauti voi levitä.

Bundibugyo-viruksen aiheuttama ebolaepidemia leviää Kongon demokraattisessa tasavallassa. Viranomaiset ovat vahvistaneet ebolatapauksia myös Ugandassa.

Suomen Punainen Risti tukee Kongon demokraattisessa tasavallassa Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälisen liiton (IFRC) avustusoperaatiota, jolla autetaan paikallisen Punaisen Ristin työtä tartuntojen pysäyttämiseksi.

Ebolan pysäyttämiseksi Punainen Risti jakaa tietoa taudista, tehostaa tartuntojen seurantaa ja auttaa hautaamaan menehtyneitä turvallisesti, jotta lisätartunnoilta vältyttäisiin. Kongon demokraattisen tasavallan Punaisen Ristin vapaaehtoiset kiertävät ovelta ovelle epidemia-alueilla kertomassa perheille, miten ebola leviää. Vapaaehtoiset oikaisevat liikkeellä olevia virheellisiä käsityksiä taudin leviämisestä ja kannustavat ihmisiä hakeutumaan hoitoon varhaisessa vaiheessa oireiden ilmetessä.

Kansainvälinen Punainen Risti lähettää lisäksi Kongon demokraattisen tasavaltaan avustustyöntekijöitä ja suojavarusteita.

Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastosta on annettu 400 000 euroa ebolan vastaiseen työhön Kongon demokraattisessa tasavallassa lokakuussa 2025.

Suomen Punainen Risti tukee myös Burundin Punaista Ristiä varautumaan ebolan leviämiseen. Burundin Punainen Risti on aktivoinut vapaaehtoisverkostonsa seuranta- ja varoitustoimia varten.

Katastrofirahasto mahdollistaa nopean avun eri puolilla maailmaa

Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon valmiiksi kerättyjen varojen turvin Punainen Risti pystyy auttamaan nopeasti, kun avun tarve syntyy esimerkiksi äkillisen epidemian, luonnonkatastrofin tai konfliktin vuoksi.

Katastrofirahastoon kerättyjä varoja ei ole etukäteen sidottu tiettyyn kohteeseen. Siksi niillä pystytään auttamaan siellä, missä apua eniten tarvitaan. Katastrofirahaston lahjoitusvaroilla autetaan myös Suomessa.