10.10.2023

Näin pysyt pystyssä talvella

Henkilö kävelee koiransa kanssa liukkaalla ulkoilureitillä.
Kuva: Mikko Vähäniitty / Suomen Punainen Risti

Liukastumisia voi ehkäistä pienillä teoilla.

Joka kolmas suomalainen liukastuu talven aikana ainakin kerran. Jäisellä kelillä kaatuileminen ei ole ainoastaan ikääntyneiden ongelma, vaan kaikenikäiset liukastelevat.

Omaa liukastumisriskiään voi pienentää huomattavasti keskittymällä kävelemiseen, ennakoimalla ja varustautumalla oikein.

7 vinkkiä liukastumisen ehkäisemiseksi

1. Valitse kengät kelin mukaan

Selvitä keli ja valitse kengät, joilla pysyt pystyssä. Kiinnitä huomiota erityisesti kengän kantaan ja pohjaan.

  • Leveä ja matala kanta on tukevin. Kannan on hyvä olla kuvioitu ja takareunastaan viisto. 
  • Taipuisa, pehmeä ja huokoinen pohja pysyy pitävänä pakkasellakin, eikä kovetu. Tarvittaessa vaihdata muovinen korkolappu kumiseen.
  • Voimakas, ristikkäinen pohjakuviointi parantaa pitoa. Paras kuviointi on 5–8 millimetriä syvä, ja kengän sivusta avoin.

Valitse kengät reittisi liukkaimman kohdan mukaan, vaikka piipahtaisit vain postilaatikolle tai parkkipaikalle.

2. Käytä liukuesteitä

Liukuesteet tulevat tarpeeseen, kun keli on liukkaimmillaan.

Ota kauppaan mukaan ne kengät, joiden kanssa aiot käyttää liukuesteitä. Parhaat mallit peittävät koko kengän pohjan. Varmista, että esteet on helppo irrottaa tai poistaa käytöstä sisään tultaessa, sillä kovalla ja sileällä pinnalla ne voivat jopa lisätä liukastumisriskiä.

Myös nastakengät ovat hyvä valinta. Kävelysauvat ja -kepit tai potkukelkka helpottavat pystyssä pysymistä.

3. Varaa aikaa lähtöön ja matkoihin

Kiireessä jalankulkukeli jää helposti tarkistamatta ja eteisestä osuvat jalkaan ne kengät, jotka nopeimmin sujahtavat jalkaan. Kellon tikittäessä askel kiihtyy, ja liukastumisen riski kasvaa.

Joka kuudes liukastuminen johtuu kiireestä. Varaa siis talvella hieman ylimääräistä aikaa sekä lähtemiseen että matkantekoon.

4. Tarkista keli jo kotona

Ilmatieteen laitos antaa varoituksia jalankulkusäästä. Tarkista sää ja keli ennen kuin lähdet ulos ja varaudu sen mukaan.

Sama sää voi vaikuttaa eri tavoin autoiluun ja jalankulkuun. Keli on erityisen vaarallinen jalankulkijalle silloin, kun jään päälle on satanut vettä tai lunta.

5. Anna palautetta katujen ja pihojen kunnossapidosta

Anna palautetta huoltoyhtiölle, jos havaitset kotitalosi tai työpaikkasi piha-alueilla puutteita pihojen ja katujen aurauksessa, hiekoituksessa tai valaistuksessa.

Vastuu katujen kunnossapidosta ja teiden valaistuksesta vaihtelee kunnittain. Jos havaitset puutteita, katso oman kuntasi kotisivuilta, mihin tahoon sinun kannattaa olla yhteydessä katujen kunnossapidosta ja teiden valaistuksesta.

Muistilista hyvään talvikunnossapitoon

6. Huolehdi kunnostasi ja vireystilastasi

Pystyssä pysyminen talviliukkailla vaatii jatkuvaa aivojen ja lihasten yhteistyötä ja nopeaa reagointikykyä. Pysyt todennäköisemmin pystyssä, kun yleiskuntosi ja lihasvoimasi on hyvä. Tarkkaavaisuutesi on parhaimmillaan virkeänä.

Liikunta on tutkitusti tehokkain yksittäinen keino ehkäistä ikääntyneiden kaatumisia.

7. Keskity kävelemiseen

Ehdit tarkkailla ympäristöäsi ja varoa liukkaita, hiekoittamattomia ja epätasaisia kohtia, kun keskityt kävelemiseen. Pysähdy hetkeksi, jos sinun on katsottava puhelinta.