Äkillisen kriisin jälkeen – ohjeita lasten ja nuorten kanssa toimimiseen

On tärkeää, että kodin, päiväkodin ja koulun aikuiset ovat valmiita kohtaamaan lasten ja nuorten kanssa tuoreen järkyttävän tapahtuman aiheuttamia reaktioita.

Lapsilla ja nuorilla on tarve ymmärtää ikävätkin tapahtumat. Lisäksi on vaikea estää lasta havaitsemasta mediassa esiintyvistä uutisista tai isompien keskinäisistä keskusteluista. 
 
Siksi aikuisen on hyvä olla valppaana huomioimaan, mistä ja millaista informaatiota lapsi saa tapahtuneesta (lehtien lööpit, nettiuutisten etusivut, lasten huoneeseen kantautuvat tv-uutiset). Lapset ja nuoret tarvitsevat aikuisen tukea.
 
Aikuisen ei tarvitse olla viisas, tai osata vastata kaikkeen. Tärkeintä on, että aikuinen välittää luottamusta siihen, että tapahtuneesta ja sen aiheuttamista mahdollisista muutoksista kanssa selvitään, ja että lapsi on turvassa.
 
  • Kuuntele, seuraa ja tarvittaessa kysy, mitä lapsi tietää ja ajattelee asiasta. Älä odota lapsen keskustelupyyntöä. Yhteisten tuokioiden ei tarvitse välttämättä olla pitkiä.
  • Ei ole tarpeen synnyttää liian yksityiskohtaisia mielikuvia ja reaktioita tilanteesta, jossa lapsi ei ole itse ollut läsnä. Kovin voimakas eläytyminen ja altistuminen aistipohjaisille mielikuville ei auta toipumisessa.
  • Pyri pysyttelemään rauhallisena. Jos omat reaktiosi ovat voimakkaita, kerro lapselle, että tapahtunut koskettaa aikuistakin, mutta että aikuinen selviytyy kyllä. Älä aliarvio lapsen huomiokykyä asiassa.
  • Omista tunteistakin on hyvä puhua, etenkin kun ne askarruttavat lasta, mutta lapsessa itsessä syntyneet, yllättävätkin tunteet ovat tärkeimpiä.
  • Auta lasta hahmottamaan tapahtunutta oman kehityksensä mukaisilla sanoilla. Anna aikaa ymmärtää.
  • Jos mitään keskustelua ei synny, ole saatavilla. Oikea ajankohta voi yllättää.
  • Aikuisen tulee auttaa lasta ymmärtämään tapahtuneen lisäksi häntä itseään, sekä kokemaan olonsa voimakkaiden reaktioiden ohella mahdollisimman turvalliseksi.

Esimerkkejä  keskusteluaiheista

  • Mitä on todella tapahtunut. Varmistetaan faktat ja poistetaan väärinkäsityksiä senhetkisen tiedon ja lapsen kehitystason mukaisesti.
  • Miten sait tietää. Missä itse olit, ja mitä olit tekemässä juuri silloin.
  • Mitä ajattelit. Käydään läpi ajatukset tapahtuman tai tiedon saamisen hetkellä.
  • Tunsitko jotain. Usein on ensin vain kummastusta ja järkytystä tai tunteiden puutetta. Muita tunteita saattaa herätä myöhemmin, ja niitä olisi hyvä ottaa esille vasta jonkun turvallisen aikuisen kanssa.
  • Miten keho reagoi. Kehossa voi tapahtua muutoksia huomaamatta (jännittymistä, kipujakin, levottomuutta, vapinaa, voimattomuutta).
  • Miten voi auttaa itseään tai toista eteenpäin. Liikunta, rentoutuminen, hengitysharjoitukset (jos ovat tuttuja), turvallisen ihmisen läheisyys, vastaamista lisääntyneeseen sylin tarpeeseen. Muistelu ja tapahtuneen pohdinta kun siltä tuntuu esim. puhumalla, piirtämällä, kirjoittamalla, musiikilla. Tavallisen arjen jatkaminen järkytyksen tai surun ohella heti kun jaksaa. Uteliaisuus ja ilon pilkahdukset ovat sallittuja ja antavat voimaa palautumiseen.
  • Kun lapsi on päiväkodissa tai koulussa. Välitetään kotiin tietoa, että asiaa on käsitelty koulussa ja kannustetaan puhumaan myös kotona.