Uutiset

Uutiset - Listaussivu

Benjamin Suomela

Suomen Punainen Risti on pystyttänyt varasairaalan mallitiloja varten kolme telttaa Helsingin yliopistollisen sairaalaan (HUS). Teltat sijaitsevat Meilahden sairaala-alueen pysäköintitiloissa ja niissä hoidetaan tarvittaessa koronaviruspotilaita.

Marjaana Malkamäki

Suomen Punaisen Ristin logistiikkakeskuksessa Tampereen Kalkussa käy vappuviikon tiistaina kova kuhina.

Anna-Katri Hänninen

Suomen Punaisen Ristin ylläpitämissä vastaanottokeskuksissa on varauduttu koronavirukseen. Jokaisella keskuksella on sitä varten toimintasuunnitelma, joka noudattaa Maahanmuuttoviraston ohjeita.

Ihmisten yksinäisyys on yleisin huolenaihe Punaisen Ristin auttavan puhelimen keskusteluissa. ”Moni soittaja asuu yksin ja kriisi on nostanut tunteita pintaan”, Punaisen Risti vapaaehtoinen Johanna Töyräs kertoo.

Kaisa Siren

Kun tavata ei voi, rovaniemeläiset Heli ja Leila soittelevat toisilleen viikoittain.

IFRC

Noutoruuan ja elintarvikkeiden pakkausratkaisujen toimittaja Huhtamäki lahjoittaa 500 000 euroa kansainvälisen Punaisen Ristin korona-avustustyöhön. Varat jaetaan Suomen Punaisen Ristin kautta ja ne käytetään kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten auttamiseen Bangladeshissä, Intiassa, Serbiassa ja Sloveniassa.

Joonas Brandt

Seija Sirenin tärkein tehtävä on pysyä nyt kotona. Siksi hänen ostoksensa tekee Niko Lavikainen, joka liittyi Punaisen Ristin vapaaehtoiseksi poikkeustilan alettua.

Tero Ahonen

Ennätysmäärä nimekkäitä suomalaisartisteja on ollut etäyhteyksin mukana toteuttamassa musiikkikappaletta, jonka tuotto ohjataan Punaisen Ristin kautta koronaviruksesta kärsivien auttamiseen. "Uuden edessä" -kappaleen on säveltänyt Lauri Tähkä ja sanoittanut Timo Kiiskinen.

Joonas Brandt / Suomen Punainen Risti

Yhteiskunnan poikkeuksellinen tilanne näkyy nuorten ja perheiden arjessa. Punaisen Ristin Nuorten turvataloilla halutaan vastata avuntarpeeseen tilanteessa, missä moni on joutunut sulkemaan toimintansa.

Kenian Punainen Risti

Suomen Punainen Risti käynnistää ulkoministeriön ja lahjoittajien tuella laajan avustustyön kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten terveyden suojelemiseksi.

Punaisen Ristin auttavassa puhelimessa voi keskustella koronavirusepidemian aiheuttamista huolista ja murheista. Soittajille vastaavat koulutetut henkisen tuen vapaaehtoiset maanantaista perjantaihin kello 9-21 numerossa 0800 100 200. Auttava puhelin toteutetaan LähiTapiolan tuella.

Punainen Risti auttaa koronakriisissä ympäri Suomen, ja vapaaehtoiset ovat valmiudessa auttamaan viranomaisen pyynnöstä. Kehitämme ja lisäämme toimintaa epidemiatilanteen ja avuntarpeen muuttuessa.

Suomen Punainen Risti

Punainen Risti pystyttää tiistaina 31.3. Triage-yksikköön kuuluvan teltan Ahvenanmaan keskussairaalan välittömään läheisyyteen Maarianhaminassa. Teltta antaa sairaalalle erillisen lisätilan ja mahdollisuuden arvioida asiakkaiden hoidon tarvetta ja kiireellisyyttä sekä välttää koronatatuntojen leviämistä.

Miten voit auttaa koronaepidemian aikana.

Italian Punainen Risti

Punainen Risti toimii kaikkialla maailmassa koronaviruspandemian pysäyttämiseksi. Myös Euroopassa Punaisen Ristin vapaaehtoisilla on iso merkitys taudin leviämisen hidastamisessa ja ihmisten auttamisessa poikkeusoloissa.

Sivut

Maria Santto

Punainen Risti auttaa yhteisöjä järjestämään turvallisia ja vainajaa kunnioittavia hautajaisia Kongon demokraattisessa tasavallassa. Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut maassa riehuvan ebolaepidemian kansainväliseksi terveysuhaksi.

Maria Santto

Oppilaat voivat välittää oppimaansa aikuisille kotona ja jopa pelastaa ihmishenkiä yhteisöissään.

ICRC

Sairaalan kansainvälisessä henkilökunnassa työskentelee seitsemän Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijää. Al-Holin pakolaisleirillä asuu 74 000 ihmistä, joista 90 prosenttia on naisia ja lapsia. Kuuma kesä vaikeuttaa oloja entisestään.

Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti

Äärimmäiset sääilmiöt ja luonnonkatastrofit yleistyvät maapallon lämpötilan noustessa. Katastrofeista kärsivät eniten maailman köyhimmät ihmiset, jotka vaikuttavat vähiten ilmastonmuutoksen syntymiseen.

Corrie Butler / IFRC

Kongossa epidemiaan on kuollut yli tuhat ihmistä ja viime viikkoina tapausten määrä on kasvanut hälyttävästi. Katastrofirahaston tuella Suomen Punainen Risti on lähettänyt avustustyöntekijän Kongoon ja vahvistaa varautumista naapurimaissa.

Maria Santto / Suomen Punainen Risti

Naapurimaidensa tavoin Myanmaria uhkaavat monet katastrofit, kuten maanjäristykset, sykloonit ja tulvat. Pääkaupunki Yangonin kupeessa sijaitseva Hlaing Thar Yarin kunta on erityisen altis luonnon ja ihmisen aiheuttamille katastrofeille.

Benjamin Suomela

Punainen Risti oli ensimmäisten joukossa auttamassa Idai-myrskyn uhreja. Näin avustusoperaatio eteni.

Mari Vehkalahti / Suomen Punainen Risti

Suomen Punaisen Ristin teltat antavat suojan Afganistanissa kuivuuden ja syöksytulvien takia kotinsa menettäneille perheille.

Angeli Cantillana

Filippiineillä riehuva tuhkarokkoepidemia tarttuu erityisesti pieniin lapsiin, joilla ei ole rokotusta. Suomen Punainen Risti on myöntänyt katastrofirahastostaan 50 000 euroa kansainväliseen avustusoperaatioon epidemian taltuttamiseksi.

Australian Punainen Risti

Ketkä Game of Thronesin hahmoista joutuisivat syytteeseen sotarikoksista? Punaisen Ristin tekemä selvitys osoittaa, että Ramsay Bolton on syyllistynyt sotarikoksiin vain hieman useammin kuin Daenerys Targaryen.

Kanadan Punainen Risti

Suomen Punaisen Ristin ja Kanadan Punaisen Ristin yhteinen koleranhoitoyksikkö vastaanotti ensimmäiset potilaat torstaina. Yksikkö on osa kenttäsairaalaa, joka tulee toimimaan paikallisen Nhamatandan sairaalan yhteydessä.

Denis Onyodi / Red Cross Red Crescent Climate Centre

Suomen Punainen Risti osallistuu yhteistyössä Kanadan Punaisen Ristin kanssa sairaalaoperaatioon Idai-myrskyn tuhoalueella Mosambikissa. Sairaalassa varaudutaan hoitamaan mm. synnytyksiä ja tartuntatauteja.

IFRC

Suomen Punainen Risti myöntää katastrofirahastostaan 200 000 euroa Mosambikiin, hirmumyrsky Idain uhrien auttamiseksi. Katastrofirahaston varoilla tarjotaan ihmisille suojaa, puhdasta vettä ja terveydenhoitoa.

Saara Mansikkamäki / Suomen Punainen Risti

Punaisen Ristin kehitysyhteistyössä avainsanoja ovat paikallisuus ja pitkäjänteisyys. Zimbabwen syrjäisessä Muzarabanissa niillä on saatu aikaan pieniä ihmeitä.

ICRC

Suomen Punainen Risti myöntää katastrofirahastosta 100 000 euroa Jemenin sodan uhrien auttamiseksi. Raha ja avustustoiminta eivät kuitenkaan yksinään riitä – ainoastaan sodan sääntöjen kunnioittaminen voi kääntää Jemenin tilanteen parempaan.

Sivut

Kaisa Siren

Kun tavata ei voi, rovaniemeläiset Heli ja Leila soittelevat toisilleen viikoittain.

Joonas Brandt

Seija Sirenin tärkein tehtävä on pysyä nyt kotona. Siksi hänen ostoksensa tekee Niko Lavikainen, joka liittyi Punaisen Ristin vapaaehtoiseksi poikkeustilan alettua.

Tero Ahonen

Ennätysmäärä nimekkäitä suomalaisartisteja on ollut etäyhteyksin mukana toteuttamassa musiikkikappaletta, jonka tuotto ohjataan Punaisen Ristin kautta koronaviruksesta kärsivien auttamiseen. "Uuden edessä" -kappaleen on säveltänyt Lauri Tähkä ja sanoittanut Timo Kiiskinen.

Joonas Brandt / Suomen Punainen Risti

Yhteiskunnan poikkeuksellinen tilanne näkyy nuorten ja perheiden arjessa. Punaisen Ristin Nuorten turvataloilla halutaan vastata avuntarpeeseen tilanteessa, missä moni on joutunut sulkemaan toimintansa.

Punaisen Ristin auttavassa puhelimessa voi keskustella koronavirusepidemian aiheuttamista huolista ja murheista. Soittajille vastaavat koulutetut henkisen tuen vapaaehtoiset maanantaista perjantaihin kello 9-21 numerossa 0800 100 200. Auttava puhelin toteutetaan LähiTapiolan tuella.

Punainen Risti auttaa koronakriisissä ympäri Suomen, ja vapaaehtoiset ovat valmiudessa auttamaan viranomaisen pyynnöstä. Kehitämme ja lisäämme toimintaa epidemiatilanteen ja avuntarpeen muuttuessa.

Suomen Punainen Risti

Punainen Risti pystyttää tiistaina 31.3. Triage-yksikköön kuuluvan teltan Ahvenanmaan keskussairaalan välittömään läheisyyteen Maarianhaminassa. Teltta antaa sairaalalle erillisen lisätilan ja mahdollisuuden arvioida asiakkaiden hoidon tarvetta ja kiireellisyyttä sekä välttää koronatatuntojen leviämistä.

Miten voit auttaa koronaepidemian aikana.

Anni Koponen

Punainen Risti avustaa Raaseporin sairaalaa koronavirustilanteeseen varautumisessa ja toimittaa sairaalan käyttöön Triage-yksikön logistiikkakeskuksestaan Tampereelta. Samanlainen yksikkö on toimitettu aiemmin tällä viikolla Hyvinkäälle ja Hämeenlinnaan.

Joonas Brandt / Suomen Punainen Risti

Punainen Risti avustaa Kanta-Hämeen keskussairaalaa koronavirustilanteeseen varautumisessa ja toimittaa sairaalan käyttöön Triage-yksikön logistiikkakeskuksestaan Tampereelta. Pyyntö tuli Kanta-Hämeen keskussairaalalta.

Anni Koponen

Punainen Risti avustaa Hyvinkään sairaalaa koronavirustilanteeseen varautumisessa ja toimittaa sairaalan käyttöön telttoja ja kalusteita logistiikkakeskuksestaan Tampereelta. Potilaiden hoitamiseen suunniteltujen telttojen eli Triage-yksikön avulla sairaala saa lisätilaa hoidon kiireellisyyden arviointiin.

Joonas Brandt

Toimet koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi tuntuvat jokaisen arjessa. Punainen Risti edistää ihmisten hyvinvointia tilanteessa, joka on historiallisesti poikkeuksellinen. Toimintaa tehostetaan ja mukautetaan niin, että se tukee parhaiten avun tarvitsijoita.

Joonas Brandt

Nuorten turvatalot auttavat nuoria ja heidän läheisiään myös koronaviruksen aiheuttamassa poikkeuksellisessa tilanteessa. Toimintaan tehdään kuitenkin tilapäisiä muutoksia koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Punaisen Ristin koordinoimaa valtakunnallista rasisminvastaista viikkoa vietetään tänä vuonna 16.-22. maaliskuuta. Viikon tavoitteena on vaikuttaa asenteisiin niin, että rasismi vähenee yhteiskunnassa.

Suomen Punainen Risti

Punainen Risti on seurannut koronatilannetta ja sen kehittymistä alkuvaiheesta lähtien maailmalla ja Suomessa. Toiminnassamme tärkeintä on ihmisten hyvinvoinnin edistäminen ja heikoimpien huomioiminen sekä auttaminen.

Sivut