Uutiset

Uutiset - Listaussivu

Suomen Punainen Risti

Punainen Risti pystyttää tiistaina 31.3. Triage-yksikköön kuuluvan teltan Ahvenanmaan keskussairaalan välittömään läheisyyteen Maarianhaminassa. Teltta antaa sairaalalle erillisen lisätilan ja mahdollisuuden arvioida asiakkaiden hoidon tarvetta ja kiireellisyyttä sekä välttää koronatatuntojen leviämistä.

Miten voit auttaa koronaepidemian aikana.

Italian Punainen Risti

Punainen Risti toimii kaikkialla maailmassa koronaviruspandemian pysäyttämiseksi. Myös Euroopassa Punaisen Ristin vapaaehtoisilla on iso merkitys taudin leviämisen hidastamisessa ja ihmisten auttamisessa poikkeusoloissa.

Anni Koponen

Punainen Risti avustaa Raaseporin sairaalaa koronavirustilanteeseen varautumisessa ja toimittaa sairaalan käyttöön Triage-yksikön logistiikkakeskuksestaan Tampereelta. Samanlainen yksikkö on toimitettu aiemmin tällä viikolla Hyvinkäälle ja Hämeenlinnaan.

Joonas Brandt / Suomen Punainen Risti

Punainen Risti avustaa Kanta-Hämeen keskussairaalaa koronavirustilanteeseen varautumisessa ja toimittaa sairaalan käyttöön Triage-yksikön logistiikkakeskuksestaan Tampereelta. Pyyntö tuli Kanta-Hämeen keskussairaalalta.

Anni Koponen

Punainen Risti avustaa Hyvinkään sairaalaa koronavirustilanteeseen varautumisessa ja toimittaa sairaalan käyttöön telttoja ja kalusteita logistiikkakeskuksestaan Tampereelta. Potilaiden hoitamiseen suunniteltujen telttojen eli Triage-yksikön avulla sairaala saa lisätilaa hoidon kiireellisyyden arviointiin.

Kreikan Punainen Risti

Suomen Punainen Risti osallistuu kansainvälisen Punaisen Ristin hätäapuvetoomukseen, jolla autetaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia siirtolaisia Kreikassa ja Turkissa. Suomen Punaisen Ristin Katastrofirahastosta ohjataan 100 000 euroa erityisesti terveyttä parantavaan, koronavirusta ehkäisevään ja naisten oikeuksia suojaavaan avustustyöhön.

Joonas Brandt

Toimet koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi tuntuvat jokaisen arjessa. Punainen Risti edistää ihmisten hyvinvointia tilanteessa, joka on historiallisesti poikkeuksellinen. Toimintaa tehostetaan ja mukautetaan niin, että se tukee parhaiten avun tarvitsijoita.

Joonas Brandt

Nuorten turvatalot auttavat nuoria ja heidän läheisiään myös koronaviruksen aiheuttamassa poikkeuksellisessa tilanteessa. Toimintaan tehdään kuitenkin tilapäisiä muutoksia koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Punaisen Ristin koordinoimaa valtakunnallista rasisminvastaista viikkoa vietetään tänä vuonna 16.-22. maaliskuuta. Viikon tavoitteena on vaikuttaa asenteisiin niin, että rasismi vähenee yhteiskunnassa.

Suomen Punainen Risti

Punainen Risti on seurannut koronatilannetta ja sen kehittymistä alkuvaiheesta lähtien maailmalla ja Suomessa. Toiminnassamme tärkeintä on ihmisten hyvinvoinnin edistäminen ja heikoimpien huomioiminen sekä auttaminen.

Vaihteleva jäätilanne eri puolella Suomea on ollut osasyynä tavanomaista suurempaan hukkuneiden määrään. Tämän vuoden tammi-helmikuussa hukkui yhteensä 11 ihmistä, kun vuosi sitten vastaavan ajan luku oli 4. Jäihin vajoamisiin liittyviä läheltä piti -tilanteita on tapahtunut noin 50.

Stylianos Papardelas / ICRC

Turkin, Kreikan ja Bulgarian vastaisella rajalla on tuhansia avun tarpeessa olevia siirtolaisia. Kansainvälinen Punainen Risti vetoaa EU-maihin: turvaa hakevia ihmisiä ei saa käyttää politiikan pelinappuloina.

Joonas Brandt

Ystävyys kannattelee nuorta varsinkin silloin, kun omaa perhettä ei ole tai siltä ei saa tukea, selviää All Youth -tutkimushankkeen ja Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvatalojen yhteistyössä toteuttamista haastatteluista.

Joonas Brandt

Valtakunnallisen nuorille suunnatun Sekasin-chatin kolmas toimintavuosi jatkui aikaisempien vuosien tapaan hyvin ruuhkaisena. Vuonna 2019 chattiin tuli yhteensä 136 000 yhteydenottoa. Nuorten kanssa käytyjä keskusteluja kertyi lähes 21 000 kappaletta.

Sivut

Hanna-Leena Tikkanen / Suomen Punainen Risti

Kambodžassa vuotuinen sadekausi on aiheuttanut edellisvuosia suurempia tulvia. Erityisesti jokien lähettyvillä tulvat ovat pakottaneet ihmisiä jättämään kotinsa ja siirtymään väliaikaisiin asutuksiin kuiville maa-alueille.

Sanaa Tarabishi / ICRC

Kansainvälinen yhteisö pystyy kattamaan vain noin puolet maailman humanitaarisen avun tarpeista.

Giampaolo Musumeci / IFRC

Suomen Punainen Risti myöntää katastrofirahastosta 50 000 euroa ebolan torjuntaan Kongon demokraattisessa tasavallassa. Edellinen ebolaepidemia Kongossa julistettiin päättyneeksi 24.7., mutta uusia tartuntatapauksia löydettiin Pohjois-Kivun maakunnasta elokuun alussa.

Rosemarie North / Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälinen liitto (IFRC)

Punainen Risti myöntää katastrofirahastostaan 75 000 euroa Indonesiaan maanjäristyksen uhrien auttamiseksi. Kaksi voimakasta maanjäristystä ravistelivat Lombokin saarta 29. heinäkuuta ja 5. elokuuta, joiden jäljiltä viranomaisten mukaan ainakin 259 ihmistä on kuollut ja 270 168 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa.

Shirin Hanafieh / ICRC

Suomen Punainen Risti myöntää katastrofirahastostaan 100 000 euroa humanitaariseen apuun Etiopiassa. Kesäkuussa kiihtyneiden sisäisten väkivaltaisuuksien lisäksi etiopialaiset kärsivät Kocheren ja Gedeonin alueilla aliravitsemuksesta ja puhtaan veden puutteesta.

Osman Mohamed Osman / IFRC

Kongon demokraattisessa tasavallassa on toukokuun alun jälkeen raportoitu 51 epäiltyä tai varmistettua ebola-tapausta.

Emilia Kangasluoma / Suomen Punainen Risti

Päivittäin sairaalassa hoidetaan noin sataa Myanmarista paennutta ihmistä. Kenttäsairaala on toiminut jo poikkeuksellisen pitkään.

Kenian Punainen Risti

Suomen Punainen Risti lähettää kaksi liikkuvaa klinikkaa ja kaksi avustustyöntekijää auttamaan Kenian Punaista Ristiä pahentuneessa tulvatilanteessa. Suurin osa Keniasta on kärsinyt poikkeuksellisen runsaista sateista ja tulvivasta Tana-joesta.

Tadzhikistanin Punainen Puolikuu

Kuukautiset on vaiettu aihe Tadzhikistanin vuoristoalueilla. Niistä ei puhuta julkisesti eikä kuukautishygieniasta saa tietoa.

Maria Santto / Suomen Punainen Risti

Jo seitsemän vuotta jatkunut Syyrian konflikti ei osoita hiipumisen merkkejä. Inhimillisyys ei kuitenkaan ole maasta katoamassa.

Syyriassa miljoonat ihmiset ovat avun tarpeessa pian seitsemän vuotta jatkuneiden väkivaltaisuuksien vuoksi. Kansainvälinen Punainen Risti vetoaa konfliktin kaikkiin osapuoliin siviilien suojelemiseksi.

Maritta Niskanen-Tamiru / Suomen Punainen Risti

Kuivuudesta ja konfliktista kärsivässä maassa tuetaan varsinkin äitien ja lasten terveyttä.

Yahya Arhab

Konfliktin, kuivuuden, koleran ja kurkkumädän runtelemassa maassa on pulaa kaikesta.

Ilmastonmuutos lisää odottamattomia sääilmiöitä ja niiden aiheuttamia tuhoja entisestään.

Irakin Punainen Puolikuu

Erittäin voimakas, 7,3 richterin maanjäristys on aiheuttanut laajaa tuhoa Irakin ja Iranin raja-alueilla.

Sivut

Joonas Brandt

Ystävyys kannattelee nuorta varsinkin silloin, kun omaa perhettä ei ole tai siltä ei saa tukea, selviää All Youth -tutkimushankkeen ja Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvatalojen yhteistyössä toteuttamista haastatteluista.

Joonas Brandt

Valtakunnallisen nuorille suunnatun Sekasin-chatin kolmas toimintavuosi jatkui aikaisempien vuosien tapaan hyvin ruuhkaisena. Vuonna 2019 chattiin tuli yhteensä 136 000 yhteydenottoa. Nuorten kanssa käytyjä keskusteluja kertyi lähes 21 000 kappaletta.

Maiju Pohjanheimo

Kertaluonteinen ystävätoiminta sopii myös niille vapaaehtoisille, jotka eivät pysty sitoutumaan pitkäksi aikaa.

Leena Koskela

Punainen Risti rohkaisee turvapaikanhakijoita ja oleskeluluvan saaneita nuoria harrastamaan liikuntaa. Liikunta lievittää stressiä haastavassa elämäntilanteessa ja sen avulla on mahdollista tutustua suomalaiseen yhteiskuntaan ja ihmisiin.

Olav A. Saltbones / Norjan Punainen Risti

Vuosi 2019 on ollut täynnä auttamistyötä ja inhimillisiä tekoja sekä kotimaassa että ulkomailla. Kuvissa on otteita siitä, mitä saimme yhdessä aikaan. Valtava kiitos kaikille vapaaehtoisille, työntekijöille, tukijoille, kumppaneille ja Punaisen Ristin ystäville!

Kristiina Hemminki

Hyvä Joulumieli -keräykseen tehdyt lahjoitukset toivat jouluna 2019 ruokaa kaikkiaan 28 000:n vähävaraisen lapsiperheen pöytään. Lahjakorttien saajista päättäville sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille tehty kysely osoittaa, että kunnollisesta ruuasta on vähävaraisissa perheissä puutetta paitsi juhlapyhinä, myös arkena.

Joonas Brandt

Punaisen Ristin joulukahviloihin toivotetaan tervetulleiksi erityisesti ne ihmiset ja perheet, joilla ei muuten ole läheisiä tai ystäviä, joiden kanssa viettää joulua.

Joonas Brandt / Suomen Punainen Risti

Punaisen Ristin Nuorten turvatalot tarjoavat apua nuorille ja heidän perheilleen myös jouluna. Turvataloilla nuori voi viettää joulua turvallisesti yhdessä muiden kanssa.

IFCR

Nälkäpäivän lipaskeräys järjestettiin 26.–28.9., ja keräys jatkui verkossa lokakuun loppuun saakka. Syys-lokakuun aikana suomalaiset lahjoittivat Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon yhteensä 2,4 miljoonaa euroa.

Jenna Lehtonen

Vuosi oli 2016 ja oli myöhä tammikuun ilta tai yö, kun isäni saattoi minut Nuorten turvatalolle Helsinkiin.

#TekojenTiistai 3.12. kannustaa ihmisiä hyviin tekoihin ja toimintaan. Omistetaan kuluttamisen vastapainona yksi päivä antamiselle ja jakamiselle.

Suomen Punaisen Ristin uutena varainhankintajohtajana aloittaa joulukuussa 1.12.2019 VTM Sirpa Solehmainen

Kristiina Hemminki

Perheen huono taloudellinen tilanne heikentää nuoren mahdollisuuksia vaikuttaa omaan koulutukseensa ja tulevaisuuteensa. Lapsiperheköyhyyden poistamiseen tarvitaan palvelujen lisäksi tulonsiirtoja. Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hyvä Joulumieli -keräys vähävaraisten kotimaan lapsiperheiden hyväksi käynnistyy torstaina 21.11.

Timo Hartikainen

Kuopiolainen yksinhuoltaja Marjut Ronkainen sai suuriarvoista apua Punaisen Ristin saamasta testamenttilahjoituksesta.

Suomen Punaisessa Ristissä kymmenet tuhannet ihmiset tekevät vapaaehtoistyötä palkatta. Vapaaehtoisuus on yksi järjestön perusperiaatteesta. Periaatetta noudatetaan paikallistasolta järjestöhallitukseen asti. Esimerkiksi puheenjohtajamme toimii luottamustehtävässä, josta hänelle ei makseta minkäänlaista palkkaa.

Sivut