28.03.2023

Maram pääsee kouluun fysioterapian ansiosta

Kaksi aikuista auttaa tyttöä kävelemään.
Kuva: Jani Savolainen / IFRC

Kuntoutus on auttanut monia vammaisia syyrialaislapsia kohti itsenäisempää elämää.

Kun Maram oli kaksivuotias, hänen äitinsä huomasi, että tyttö ei oppinut kävelemään eikä seisomaan vaan liikkui vain ryömimällä.

Lääkärit eivät löytäneet hänestä mitään vikaa, mutta lopulta selvisi, että Maramilla on synnynnäinen lantiovamma, jonka hoito vaatii kipsausta ja fysioterapiaa.

Perhe kuitenkin keskeytti fysioterapian, sillä klinikalle pääsy Syyrian maaseudulla oli liian vaikeaa ja kallista eikä tuloksia näkynyt.

”Maram joutui lopettamaan koulunkäynnin, sillä hän oli liian painava, jotta olisin voinut kantaa häntä kouluun”, hänen äitinsä muistelee.

Perhe elää Syyriassa, jossa terveyspalvelut ovat heikolla tolalla pitkään jatkuneen konfliktin seurauksena. Vain runsas puolet terveyskeskuksista ja sairaaloista pystyy toimimaan täysipainoisesti. Monet terveysalan ammattilaiset ovat lähteneet maasta, ja fysioterapeuttien koulutuksen taso on heikentynyt.

Se aiheuttaa haasteita kaikille mutta erityisesti vammaisille ihmisille, joista suurin osa tarvitsisi hoitoa, apuvälineitä ja moniammatillista kuntoutusta.

Suomen Punainen Risti on tukenut viime vuosina Syyrian Punaista Puolikuun fysioterapiaklinikoita eri puolilla maata. Kaikkien asiakkaiden ei tarvitse lähteä klinikalle itse, sillä liikkuvien tiimien ansiosta lääkäri, fysioterapeutti ja sairaanhoitaja voivat tulla suoraan koteihin. Hoito on ilmaista.

Maramin äiti kuuli palvelusta hakiessaan perheelle avustuspakettia. Fysioterapiatiimi alkoi käydä perheen kotona, ja nyt Maram pystyy kävelemään kouluun itse.

”Parannus on aivan selvä, ja huomasimme eron heti. Nyt hän liikkuu ympäri taloa, leikkii sisarustensa kanssa ja menee ulos ystäviensä kanssa. Minulla oli tapana kysyä hänen isältään, onko mahdollista nähdä hänen kävelevän koskaan. Kyllä se on”, hänen äitinsä iloitsee.

Pieni poika ryömii aikuisen auttamana.
Rabeehin vanhemmat luulivat, ettei heidän poikansa pystyisi liikkumaan koskaan. Kuva: Jani Savolainen / IFRC

Köyhyys estää hoidon saannin

Enemmistö Syyrian väestöstä elää köyhyydessä eikä voi maksaa terveyspalveluista silloinkaan, kun niitä olisi saatavilla. Monen vammaisen lapsen kohdalla suurin este kuntoutukselle onkin raha.

Esimerkiksi kuusivuotiaan Rabeehin vanhemmilla ei ollut aiemmin varaa viedä poikaansa lääkärille, vaikka he huomasivat jo pojan vauvaiässä, ette tämän jaloissa ollut normaalia tuntea. Poika ei reagoinut edes kutitukseen.

Rabeehilla on synnynnainen selkärankahalkio, jonka vuoksi alaraajat halvaantuneet.

Myös Shifa’n vanhemmilla oli vaikeuksia saada tyttärelleen apua. Shifa’lla on lievä CP-vamma synnytyksessä tapahtuneen hapenpuutteen ansiosta.

“Olen työläinen, ja tuloni riittävät juuri ja juuri perheen perustarpeisiin”, Shifan isä Riad Razouq kertoo.

Sekä Rabeeh että Shifa’ ovat saaneet apua fysioterapiaklinikoilta. Rabeeh, jonka ei uskottu koskaan pystyvän liikkumaan, seisoo nyt tuettuna ja laskeutuu portaita itse istuviltaan.

Mies tukee pientä tyttöä seisomaan.
Shifa' haaveilee farmaseutin työstä. Kuva: Jani Savolainen / IFRC

”Kun Punainen Puolikuu tarjosi auttavan kätensä, olin helpottunut. He auttoivat lievittämään taloudellista taakkaa. Shifa’ sai ortopediset jalkineet. Sillä on ollut iso vaikutus. -- Aluksi olin toivoton ja luulin, että hän ryömii lopun ikäänsä, mutta kun hän nousi ylös ja astui askeleen, sain toivonkipinän siitä, että hänen tilanteensa paranee”, kertoo puolestaan Razouq.

Shifakin suhtautuu tulevaisuuteen myönteisesti. Tyttö odottaa Punaisen Puolikuun käyntejä, sillä hän on saanut tiimiltä paitsi apua, myös leluja. Isona hän haluaa farmaseutiksi.

Humanitaarinen apu
Humanitaarinen apu
Kehitysyhteistyö
Kehitysyhteistyö