Käteisavustus toi kuusi vuohta ja valot kotiin Keniassa

Kenian Punainen Risti parantaa Euroopan Unionin tuella Tana Riverissä katastrofien ennakkovaroitusjärjestelmää. Käteisavustukset auttavat yhteisöjen toimeentulon palautumista.
Tulva tuli yöllä. Hawa Yussuf oli saanut aiemmin kännykkäänsä varoitusviestin Kenian Punaiselta Ristiltä. Hän ei kuitenkaan osannut lukea viestiä, sillä Yussuf ei koskaan päässyt kouluun. Kylässä tulvi ensimmäistä kertaa Yussufin elämän aikana. Hän ei tiennyt, mitä tehdä. Yussuf oli raskaana ja hänellä oli kaksi pientä lasta.
– Seisoimme kodissamme yöllä, kun vesi vain kohosi ja kohosi. Olin todella peloissani. Pelkäsin, että menetän lapseni ja syntymättömän lapseni, Yussuf kertoo.
Aamulla vesi ulottui vyötärölle asti. Kenian Punaisen Ristin vapaaehtoiset kahlasivat auttamaan kyläläisiä evakuoitumaan turvaan. Sukulainen nappasi esikoisen syliin, Yussuf kantoi tuolloin kaksivuotiaan Daud Husseinin turvaan. Syvässä vedessä kahlaaminen raskaana ja lasta kantaen oli raskasta.
– Missään ei ollut jäljellä teitä, autoja eikä moottoripyöriä, Yussuf kertoo.
Tulva tuhosi talon seinät ja vei mukanaan kotieläimet ja tavarat.
– Sain mukaani vain lasteni syntymätodistukset.
Ilmastonmuutos tuo tulvat uusille alueille

Loppuvuonna 2023 Tana Riverissä Holassa tulvi ennätyksellisesti. Kenian Punainen Risti oli juuri aloittanut Euroopan Unionin rahoittaman hankkeen ennakkovaroitusjärjestelmien parantamiseksi. Tana River on normaalisti kuivaa aluetta, mutta ilmastonmuutoksen myötä sadekausina alueella tulvii aiempaa enemmän.
Tulvat ulottuvat myös uusille alueille, kuten Hawa Yussufin kylään. Kenian Punainen Risti tarjosi yhteisöille hätäapua, kuten telttoja, ruokaa, puhdasta vettä ja välttämättömiä tarvikkeita, kuten keittiövälineitä.
Punainen Risti kehittää Keniassa varoitusjärjestelmien lisäksi käteisavustusjärjestelmää humanitaarisissa kriiseissä. Käteisapu on tehokas tapa tukea katastrofien jälkeistä jälleenrakennusta, sillä jokainen perhe voi ostaa käteisellä kipeimmin tarvitsemiaan asioita. Raha käytetään paikallisesti, joten se nopeuttaa näin koko alueen taloudellista toipumista.
Käteisavustus auttoi monipuolistamaan toimeentuloa
Hawa Yussuf sai kännykkäänsä rahasiirron kaksi kertaa. Hän osti rahoilla kolme vuohta ja alkoi rakentaa yhdessä miehensä kanssa aiempaa kestävämpää taloa. Kutut saivat kolme kiliä, joten Yussuf myi ne. Vuohista saaduilla tuotoilla ja toisen käteissiirron avulla hän aloitti maanviljelyksen ensimmäistä kertaa istuttamalla maissia ja linssejä.
Maissisadosta saaduilla tuloilla perhe korjasi taloa lisää ja korjasi miehen moottoripyörän. Mies pystyi alkaa ajamaan bodabodaa eli moottoripyörätaksia, joten perheen toimeentulo monipuolistui.

– Kun katson nyt elämääni, se on parempaa kuin aikaisemmin. Kun saan sadoista lisätuloja, haluan ostaa karjaa, joista saan myös lisätuloja. Haluan lapsilleni hyvän tulevaisuuden, koulutuksen ja paremman elämän.
Perheen kasvaneen toimeentulon ansiosta taloon on ensimmäistä kertaa saatu aurinkopaneelilla toimiva valo. Koulua käyvä esikoinen voi iltaisin tehdä kotona läksyjä valon ansiosta.
– Pelkään, että tulva tulee uudestaan. Mutta uskon, että osaan nyt toimia paremmin kuin aiemmin, Yussuf sanoo.


Teksti: Minttu-Maaria Partanen
Viestinnän asiantuntija