“Olen vasta alkanut elää”

Nainen seisoo kyltin vieressä.
Kuva: Nepal Red Cross Society

Punainen Risti tukee Nepalin vammaisia ihmisiä oman äänen ja elinkeinon löytämisessä.

Vielä pari vuotta sitten nepalilainen Gita Bishwokarma, 34, pelkäsi lähteä kotoaan. Hän ei halunnut tavata muita ihmisiä, jotka panivat yleensä ensimmäisenä merkille sen, että hänen toinen silmänsä on sokea. Syrjintää pahensi se, että Bishwokarma on myös köyhä, kastiton ja nainen. 

Vuonna 2019 Bishwokarma kuitenkin kuuli Nepalin Punaisen Ristin hankkeesta, jossa parannetaan erityisesti vammaisten ihmisten elämää. Hän rohkaistui lähtemään mukaan vammaisten ihmisten tapaamiseen.

Kokemus muutti Bishwokarman elämän. Hän liittyi paikallisen vammaisten vertaistukiryhmän toimikuntaan. Kokouksissa hän sai koulutusta ja kuuli vammaisten ihmisten oikeuksista, haasteista ja ongelmien ratkaisuista.

Nyt hän on mukana myös äitien ryhmässä, osuuskunnassa sekä muissa paikallisissa verkostoissa. Itseluottamus on vahvistunut, eikä puhuminen muiden ihmisten kanssa pelota häntä enää yhtä paljon.

”Olen vasta alkanut elää”, hän sanoo.

Tukea yritystoimintaan

Bishwokarma on vain yksi niistä, jotka ovat saaneet tukea Tanskan, Hongkongin ja Suomen Punaisten Ristien tukemassa hankkeessa. Siinä  muun muassa perustetaan vammaisten ihmisten vertaistukiryhmiä, parannetaan peruspalveluita ja lisätään heidän mahdollisuuksiaan osallistua katastrofien ehkäisyyn.

”Projektin tavoittamat ihmiset eivät enää jää kotiin vaan ovat nyt aktiivinen osa yhteisöä. He alkavat ymmärtää kykynsä ja oikeutensa ja toimivat vammaisten verkostoissa sekä paikallisten viranomaisten ja yhteisöjen kanssa”, kertoo Suomen Punaisen Ristin maakoordinaattori Sushma Shrestha.

Hankkeessa myönnetään vammaisille ihmisille tukea myös oman elinkeinon löytämiseen. Esimerkiksi Bishwokarma sai noin 142 euron suuruisen avustuksen, jonka hän on käyttänyt siipikarjan hankkimiseen.

Vammaisuus ei ole enää este

Myös 52-vuotiaan Dulimaya Alen itsetunto on kohentunut viime vuosina. Alen selkäranka vaurioitui 12 vuotta sitten synnytykseen liittyvän verenhukan vuoksi. Hän eristäytyi kotiinsa, kunnes hän vuonna 2020 tutustui Punaisen Ristin hankkeessa perustettuun vertaistukiryhmään.

Nykyisin hän ei koskaan jätä kokouksia väliin vaan on mukana ryhmän hallituksessa, osallistuu erilaisiin tapaamisiin, jakaa kokemuksiaan muille ja uskaltaa myös kertoa mielipiteensä.

”On todella hieno tunne olla sitoutunut ja aktiivinen. Näiden mahdollisuuksien ansiosta koen, että vammani ei ole enää este. Tunnen itseni vahvaksi”, Ale sanoo.

Ale on vammaisaktivisti mutta myös yhdeksän vuohen kasvattaja. Hän osti eläimistä neljä Punaiselta Ristiltä saamansa tukirahan avulla. Pienyritys menestyy hyvin, ja Alen mukaan rahaa jää säästöönkin.

Punaisen Ristin kansainvälinen apu
Kansainvälinen apu
Kehitysyhteistyö
Kehitysyhteistyö
Humanitaarinen apu
Humanitaarinen apu