21.12.2023

Punainen Risti ehkäisee koleraepidemioita Zimbabwessa

Kaksi hymyilevää Punaisen Ristin vapaaehtoista.
Kuva: Kuva: Zimbabwen Punainen Risti

Suomen Punainen Risti torjuu koleraepidemioita Zimbabwessa Euroopan unionin ja lahjoittajien tuella.

Zimbabwen suurimmissa kaupungeissa on tavattu koleraepidemioita lähes vuosittain jo vuodesta 2002 lähtien. Yleensä koleraepidemiat leviävät suuremmista kaupungeista eri puolelle maata.  
 
Zimbabwen heikon taloustilanteen vuoksi suuria määriä ihmisiä on muuttanut hyvin nopeasti maaseudulta pääkaupunki Hararen seudulle töiden perässä. Kaupunkisuunnittelu ei ole pysynyt muuttoliikkeen perässä.

Tämä on johtanut siihen, että merkittävä osa kaupunkiväestöstä asuu alueilla, missä heillä ei pääsyä puhtaan veden sekä hygieniapalveluiden pariin tai missä jätteiden käsittely on puutteellista.  
 
Nämä olosuhteet altistavat heidät koleralle ja muille likaisen veden kautta leviäville sairauksille. Esimerkiksi kolera on erittäin helposti tarttuva tauti, joka tarttuu ihmiseen useimmiten saastuneen veden kautta.  

Apua Euroopan unionin ja lahjoittajien tuella 

Euroopan unioni on myöntänyt Suomen Punaiselle Ristille 700 000 euroa koleraepidemioihin varautumiseen Zimbabwessa. Osa avusta rahoitetaan myös katastrofirahaston kautta.  
 
Työskentelemme yhdessä Zimbabwen Punaisen Ristin kanssa. Pyrimme estämään koleraepidemioiden puhkeamisen erityisen haavoittuvissa yhteisöissä. Kehitämme myös Zimbabwen Punaisen Ristin valmiutta estää taudin leviäminen koleraepidemioiden sattuessa.  
 
Pyrimme ehkäisemään koleraepidemioiden puhkeamista parantamalla ihmisten tietoisuutta vesiperäisten sairauksien leviämisestä. Tähän kuuluu esimerkiksi tarpeellisesta käsi- ja elintarvikehygieniasta kertominen.

Lisäksi Zimbabwen Punainen Risti kouluttaa 200 uutta vapaaehtoista, jotka pystyvät vastaamaan nopeasti ja paikallisesti koleraepidemioihin.  
 
– Zimbabwen Punaisella Ristillä on paljon kokemusta koleraepidemioiden torjunnasta. Uudet vapaaehtoiset koulutetaan esimerkiksi tunnistamaan koleran tyypilliset oireet ja kuinka koleraa tavatessa pitää toimia, kertoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avun suunnittelija Sofia Itämäki
 
Suomen Punainen Risti tukee Zimbabwen Punaista Ristiä myös henkilöresurssein. Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijät tarjoavat tarvittavaa tukea.