Varoitusjärjestelmien ja teknologian kehittämisellä pelastettaisiin ihmishenkiä

Tino Kreutzer
Liberiassa käytössä on aurinkopaneeleja, joista saadaan energiaa viestintätekniikkaa varten.
Kuvaaja: Tino Kreutzer

Punaisen Ristin raportti osoittaa, että tiedon ja teknologian puutteella on merkittävä vaikutus ihmisten kykyyn varautua, vastata ja toipua katastrofeista.

Punaisen Ristin katastrofiraportti 2013
  • Ilmestyy vuosittain englanniksi nimellä World Disaster Report.
  • Raportin julkaisee Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansallisten yhdistysten kansainvälinen liitto (IFRC).
  • 17.10.2013 ilmestyneen raportin teemana on uusien teknologioiden hyödyntäminen humanitaarisessa toiminnassa.
  • Kansainvälisesti arvostettu raportti sisältää asiantuntija-artikkeleita ja tilastotietoa.

 

Eri maiden välillä on merkittävä ”digitaalinen kuilu”. Se tarkoittaa sitä, että uudet teknologiat vahvistavat merkittävästi katastrofialttiiden alueiden mahdollisuuksia varautua katastrofeihin ja selviytyä niistä.

Suurimmassa osassa maailman katastrofiherkistä maista tällaista tekniikkaa ei kuitenkaan ole käytössä, ja sen puute on hengenvaarallinen ongelma.

Tämä selviää Punaisen Ristin Maailman katastrofiraportista (World Disasters Report: Focus on technology and the future of humanitarian intervention), joka keskittyy teknologiaan ja tulevaisuuden humanitaariseen toimintaan.

Tekstiviestit pelastivat Filippiineillä

Humanitaarista toimintaa hyödyttävällä teknologialla tarkoitetaan muun muassa sääennustusjärjestelmiä, satelliittikuvantamista sekä joukkovaroitusjärjestelmiä. Myös sosiaalista mediaa voidaan käyttää hyödyksi kerättäessä tietoa avun tarpeesta ja autettavien tilanteesta.

- Filippiineillä Hirmumyrsky Bopha vaikutti viime vuodenvaihteessa 6,3 miljoonan ihmisen elämään. Tuhansia pelastettiin, koska 90 % väestöstä oli matkapuhelinverkoston ulottuvissa. Tekstiviesteillä voitiin lähettää varoituksia ja ohjeita ihmisten turvallisuuden takaamiseksi, kertoo Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansallisten yhdistysten kansainvälisen liiton (IFRC) pääsihteeri Bekele Geleta.

Punainen Risti kannustaa yksityistä ja julkista sektoria, humanitaarisia järjestöjä ja paikallisia yhteisöjä tekemään yhteistyötä, jotta sekä auttajilla että autettavilla olisi pääsy uusiin teknologioihin. Yhteistyöprojekteista on positiivisia kokemuksia.

- Punaisen Ristin kansainvälinen liitto (IFRC) ja televiestintäyhtiö Trilogy loivat TERA-tekstiviestijärjestelmän, jonka avulla on lähetetty Haitilla kolmelle miljoonalle ihmiselle hurrikaanivaroituksia ja muita katastrofivalmiuteen liittyviä viestejä. Järjestelmä on nyt myös rakennettu Sierra Leoneen, tavoitteena on laajentaa se 40 maahan. Tarvitsemme siihen yksityisen sekä julkisen sektorin tukea, sanoo Ed Happ, IFRC:n tietohallintojohtaja.

Punainen Risti muistuttaa, että samaan aikaan kun varoitusjärjestelmiä ja teknologaa kehitetään, täytyy pitää mielessä ne, jotka eivät siitä hyödy. Jos humanitaariset toimivat painottavat teknologiaa liikaa ja tulevat riippuvaisiksi sen tarjoamasta tiedosta, saattavat verkostojen ulkopuolelle jäävät unohtua.

Katastrofitilastoja:Vähiten katastrofeista johtuvia kuolemia kymmeneen vuoteen

Raportin yhteydessä julkaistaan myös vuotuiset katastrofitilastot.

Vuonna 2012:

  • Katastrofeihin kuoli ja niiden vaikutuksille altistui vähiten ihmisiä kymmeneen vuoteen.
  • Katastrofeista johtuvat kuolemat olivat 90 % keskiarvoa pienemmät kymmeneen vuoteen.
  • Katastrofien kokonaislukumäärä oli vuosikymmenen alhaisimpien joukossa. 
  • Katastrofien aiheuttamat kulut olivat kuitenkin viidenneksi korkeimmat kymmeneen vuoteen.

Kaiken kaikkiaan katastrofeja oli 552, joiden taloudelliset tappiot yltivät lähes 158 miljardiin USA:n dollariin. Korkeimmat kustannukset aiheutti hirmumyrsky Sandy 50 miljardin kustannuksineen. Eniten kuolonuhreja aiheutui hirmumyrsky Bophasta, joka vei 1901 hengen Filippiineillä. Tulvien osuus katastrofeista oli 53 %, ja niille altistui 139 miljoonaa ihmistä. Vuoden 2012 pahimmat tulvat olivat Kiinassa huhti- ja kesäkuussa.

Lisätietoa Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansallisten yhdistysten kansainvälisen liiton verkkosivuilta (englanniksi). (www.ifrc.org/WDR2013)