Suomen Punainen Risti lähettää Filippiineille terveysaseman henkilökuntineen

Tatu Blomqvist
IFRC

Suomen Punainen Risti lähettää Filippiineille terveysaseman maanantaina 18.11. Klinikka antaa perusterveydenhuoltoon kuuluvia palveluita.

Terveysaseman lisäksi Filippiineille lähtee yhdeksän suomalaista avustustyöntekijää; ryhmän johtajan lisäksi ryhmään kuuluu kaksi yleislääkäriä, kolme sairaanhoitajaa, kaksi teknikkoa, yksi kätilö. Lisäksi mukaan lähtee yksi saksalainen sairaanhoitaja.

Terveysasema sijoitetaan Itä-Samarin maakuntaan ja saaren kaakkoiskärkeen Guiuaniin, minne Haiyan-taifuuni iskeytyi ensimmäisenä. Aseman mukana lähtee vedenpuhdistusyksikkö.

Filippiineillä klinikka jakautuu kahteen osaan eli paikallaan pysyvään kiinteään terveysasemaan ja liikkuvaan terveysasemaan, joka kiertää toiminta-alueella tarjoten perusterveydenhoitoa, neuvontaa ja ennaltaehkäisevää hoitoa.

Kiinteä terveysasema pystyy hoitamaan vuorokaudessa 50–200 potilasta ja palvelemaan väestöpohjaltaan noin 20 000–30 000 ihmisen aluetta.

- Klinikka antaa perusterveydenhuoltoon kuuluvia palveluita ja terveyskasvatusta. Se huolehtii ensiavusta, infektiotautien ja mahdollisten trooppisten tautien hoidosta sekä niiden ennaltaehkäisystä. Asemalla voidaan myös tarvittaessa pitää yön yli seurannassa, kertoo Punaisen Ristin lääkinnällisen avun suunnittelija Virpi Teinilä.

Lisäksi klinikka  tarjoaa lasten neuvolapalveluita ja huolehtii raskaana olevien naisten seurannasta ja siellä voidaan hoitaa yksinkertaiset synnytykset. Myös henkiseen hyvinvointiin kiinnitetään huomiota ja annetaan psykososiaalista tukea.

Suomen Punainen Risti on tähän mennessä avustanut Haiyan-taifuunin uhreja 250 000 eurolla. Lisäksi meneillään on hätäapukeräys, joka on tuottanut reilut 650 000 euroa.

Punaisen Ristin työtä Filippiineillä voi tukea lahjoittamalla: