Välitilassa Tunisiassa

Tatu Blomqvist
Tatu Blomqvist
Tatu Blomqvist

Monen siirtolaisen ja turvapaikanhakijan matka Välimeren yli pysähtyy Tunisiaan.

Suojele ihmisyyttä - allekirjoita vetoomus
  • Allekirjoita vetoomus pakolaisten ja siirtolaisten inhimillisen kohtelun puolesta. 
  • Vetoomuksessa vedotaan Geneven sopimusten allekirjoittajamaita takaamaan siirtolaisille ja pakolaisille heidän ihmisoikeutensa, ja suojelemaan heitä kuten muitakin.
  • Vetoomus julkistetaan joulukuussa Genevessä, Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun 32. kansainvälisessä konferenssissa.
  • Lue lisää kampanjasta (englanniksi) ja seuraa tunnistetta #ProtectHumanity sosiaalisessa mediassa.

Medenine, Tunisia. Partavesipulloja, vartalovoidetta, käsidesiä, kännykkä, kuulokkeet. Se on Othman Muhammed Hajin, 21, koko omaisuus, siistissä rivissä hyllyllä.

Hänen yksinkertainen mutta kodikas huoneensa on YK:n pakolaisjärjestö UNHRC:n ja Tunisian Punaisen Puolikuun tarjoama. Se on ollut Hajin tukikohta viimeiset viisi kuukautta. Rakennus on entinen koulu – ja Hajin ensimmäinen turvapaikka Somaliasta paon jälkeen.

– Kun olin 15-vuotias, pakenin Mogadishusta Keniaan. Oleskelin Keniassa neljä tai viisi vuotta. En muista ihan tarkalleen, koska olen satuttanut pääni, Haji muistelee.

Keniassa hän joutui eroon isästään. Hän kuuli myöhemmin, että isä oli päätynyt Ruotsiin. Muu perhe halusi isän luo, joten he matkustivat lähimpään Ruotsin suurlähetystöön Etiopiaan.

– Suurlähetystö hyväksyi äitini ja nuoremman veljeni, mutta ei minua koska olin tuolloin täyttänyt 18 vuotta. Olin epätoivoinen, todella masentunut tulevaisuuteni suhteen. Sitten sain idean matkustaa Eurooppaan yksin. Suunnitelmani oli saada elää yhdessä perheeni kanssa Ruotsissa, Haji sanoo.

Tuskallinen matka Libyaan

Yleisin reitti Pohjois-Afrikasta Eurooppaan kulkee Libyan kautta, ja sinne suuntasi myös Haji. Matka oli tuskallinen.

– Kun olimme autiomaassa matkalla Libyaan, joukko ihmisiä pysäytti meidät ja vaati lisää rahaa Tripoliin kuljettamisesta. He hakkasivat meitä ja yrittivät tappaa. He vaativat lisää rahaa, jota meillä ei ollut.

Haji sinnitteli vielä muutaman kuukauden ahtaassa huoneessa Libyassa. Sitten eräänä yönä huoneessa ollut joukko vietiin keskellä yötä Zuwaran rannikkokaupunkiin.

– Luulin, että vene veisi meidät Italiaan ja voisin sitten mennä perheeni luo Ruotsiin. Veneemme oli ollut merellä tunnin verran kun moottori lakkasi toimimasta. Tunisian rajavartiosto otti meidät kiinni ja toi Tunisiaan. Sotilaat ja Tunisian Punainen Puolikuu auttoivat meitä. Olen siitä kiitollinen, Haji sanoo.

UNHCR:n mukaan Tunisian rajavartiosto on tänä vuonna pelastanut kuusi tuollaista venettä, jotka kuljettivat yhteensä yli kuutta sataa siirtolaista ja turvapaikanhakijaa. Tunisian Punaisen Puolikuun vapaaehtoiset tarjoavat heille ruokaa ja vaatteita ja UNHCR profiloi heidät pakolaisstatuksen määrittämiseksi.  

Tällä hetkellä 16 miestä asuu Hajin kanssa vanhassa koulussa, odottaen päätöstä joka sanelee heidän tulevaisuutensa. Jotkut heistä käyvät töissä päivisin. Toiset osallistuvat Islamic Relief -järjestön tarjoamiin palveluihin kuten psykiatriseen neuvontaan. Järjestöllä on upouusi, värikäs kontti koulun pihalla, jossa on muun muassa uusi rumpusetti.

Suurin osa ajasta kuluu kuitenkin nukkumalla ja uutisia odottaessa. Othman Muhamed Haji on onnekas: hän sai pakolaisstatuksen. Mutta huono uutinen on, että häntä ei hyväksytty perheenyhdistämiseen.  

– Ajattelen perhettäni lakkaamatta. En saa unta koska haluan olla heidän kanssaan. Sydäntäni särkee, hän sanoo toivottomana.

Yritys toisensa jälkeen

Haji kertoo muista veneessä olleista, joista jotkut päätyivät Saksaan, toiset Ruotsiin. Jotkut yrittävät ylittää Välimerta monta kertaa, päätyen aina vain Tunisiaan.

Hajille toinen venematka ei ole ratkaisu. Hän nieli niin paljon merivettä edelliskerralla, että joutui keuhkoleikkaukseen.  

Silti uusia veneitä saapuu. UNHCR:n mukaan 80 prosenttia Tunisiaan saapuvista on miehiä. Viimeisimpänä tulleessa kumiveneessä oli joukko nigerialaisia ja eritrealaisia naisia. He ovat majoittuneet pelkästään naisille tarkoitettuun vastaanottokeskukseen Medeninessä.

Nigerialaistytöt puhuvat kauheista neljästä päivästä merellä sekä siitä, kuinka ystävälliset tunisialaiset auttoivat heitä. Ensin he haluavat kertoa tarinansa maailmalle, mutta tulevat katumapäälle. Eritrealaistytöt ovat liian peloissaan sanoakseen mitään. Yksi heistä on niin heikossa kunnossa, että pystyy tuskin seisomaan.

Seuraavana päivänä osa nigerialaistytöistä yrittää ylittää Tunisian ja Libyan välisen rajan, joka on nykyään viiden kilometrin levyinen sotilasalue. Heitä ei päästetä rajan yli. Rajavartiosto tuo tytöt Ben Gardanen kaupunkiin, jossa on toinen vastaanottokeskus.

Kun tytöt syövät hiljaa illallistaan, he katselevat merelle. Välissä on vain joutomaata. Auringonlaskussa kylpevä Välimeri näyttää niin kutsuvalta. He ovat niin lähellä, ja samalla niin kaukana unelmiensa toteutumisesta.

Teksti: Sanna Ra