”Väärät sanavalinnat vaarantavat henkiä”

Pauliina Sillanpää / Suomen Punainen Risti
Pauliina Sillanpää / Suomen Punainen Risti
Pauliina Sillanpää / Suomen Punainen Risti

Kansainväliset sodan säännöt eli humanitaarinen oikeus rajoittaa sodankäyntimenetelmiä ja määrittelee, keitä sodassa on suojeltava. Media, valta ja vastuu -seminaarissa kysyttiin asiantuntijoilta, miten mediajulkisuus vaikuttaa sääntöjen toteutumiseen.

Media, valta ja vastuu -seminaarin järjestivät Punaisen Ristin vapaaehtoiset Tampereella
  • Seminaarit, opintopiirit ja kurssit ovat osa humanitaarisen oikeuden vapaaehtoistoimintaa.
  • Sami Sillanpään ja Leena Reikon lisäksi seminaarissa puhuivat professori Tarja Väyrynen Tampereen yliopiston Rauhan ja konfliktintutkimuksen laitokselta ja oikeudellinen neuvonantaja Jani Leino Suomen Punaiselta Ristiltä.
  • Seminaarin kaikki puheenvuorot löytyvät videoituna tapahtuman Facebook-sivulta.
Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Sami Sillanpään mukaan konfliktin puhjettua median huomio voi parhaimmillaan vielä kääntää tapahtumien kulun ja antaa muulle maailmalle mahdollisuuden puuttua tilanteeseen.
 
– Myös konfliktien uhreille on tärkeää, että kansainvälinen yhteisö on kiinnostunut. Muuten voi tulla tunne, että meille voi tehdä täällä ihan mitä vaan.
 

”Unohtaminen on oma valinta”

Maailmassa on arvioiden mukaan käynnissä nelisenkymmentä aseellista konfliktia, joiden vaikutuspiirissä on yli miljardi ihmistä. Meillä uutiskynnyksen ylittää niistä vain muutama.
 
Entä ne yli kolmekymmentä muuta aseellista selkkausta – miksi niistä ei puhuta?
 
– Kun puhutaan hiljaisista, unohdetuista konflikteista, täytyy kysyä, kuka on unohtanut, Sillanpää huomauttaa. Hän muistuttaa, että tiedotusvälineet tekevät uutisia aina omalle yleisölleen.
 
Vaikka Meksikon huumekartellien aiheuttama valtava konflikti ei näkyisi lehdissä meillä, se ei tarkoita, ettei kukaan raportoisi siitä. Yksinkertaisesti tiedotusvälineillä ei vain ole resursseja kertoa kaikesta – ulkomaan uutisointi on kallista ja valintoja on tehtävä.
 
Lisäksi media kantaa Sillanpään mukaan vastuunsa myös siten, että välillä päätetään raportoida hyvistäkin aiheista ja päivittää ihmisten mielikuvia arkisten tarinoiden kautta. Kaikki kun ei ole sotaa ja nälänhätää.
 
Nettilehtien ja sosiaalisen median aikakaudella on mahdollista saada tietoa niistäkin asioista, jotka eivät meillä nouse uutisiin. Kun hallitsee medialukutaidon, Twitteristä ja YouTubesta saa paljon tietoa.
 
Tässä mielessä hiljaisten konfliktien unohtaminen on Sillanpään mielestä jopa oma valinta.
 

Toimittajat tykinruokana

Raportointi konfliktialueilta ei onnistu noin vain. Tarvitaan lupia, viisumeja, kulkupelejä. Useinkaan sodassa olevat valtiot eivät halua toimittajia paikalle tai heille näytetään vain tietty todellisuus.
 
Samojen sopimusten, joiden tarkoitus on suojella siviilejä, tulisi suojata myös toimittajia työssään. Todellisuudessa toimittajat ovat yhä useammin väkivallan nimenomaisena kohteena.
 
Silloin toimituksissa tehdään rankkoja päätöksiä – kukaan ei halua lähettää toimittajiaan kuolemaan.
 
– Pohjois-Syyrian suhteen Helsingin Sanomien linjaus on, että sinne on liian vaarallista mennä. Sama tilanne on ollut Afganistanin ja nyt Libyan suhteen, Sillanpää kertoo.
 
– Jos tiedotusvälineet Suomessa ovat toisen käden tietojen varassa, kuinka lähteiden luotettavuutta voi arvioida? Kuinka vahvistaa tiedot ja kuinka tiedon lisäksi välittää myös tarinoita ja tunteita? Sillanpää pohtii.
 
Kolmen vuoden jälkeen Helsingin Sanomat sai viimein viisumit Syyriaan ja pääsi hiljan raportoimaan omakohtaisesti paikan päältä – tosin vain hallituksen hallitsemilta alueilta. 
 
– Syyrian tilannetta on yritetty kuvata kaikilla mahdollisilla sanoilla ja kuvilla. Mikään ei kuitenkaan kuvaa sitä todellisuutta, missä ihmiset siellä elävät.”
 

Jatkuvaa tasapainottelua

Siinä missä toimittajat yleensä hakevat epäkohtia ja uutisia, kansalaisjärjestön tehtävä on kertoa onnistumisista. Tätä työtä toimittaja Leena Reikko oli kehittämässä Punaisen Ristin viestintädelegaattina Syyriassa.
 
Poliittisten jännitteiden keskellä tiedonvälityksessä on kuitenkin oltava tarkkana: 
– Kaikista asioista ei voida raportoida, sillä ne voisivat vaarantaa koko avustusoperaation tai yksittäisten ihmisten hengen”, Reikko toteaa.
 
Sillanpää on samaa mieltä. Vaikka kansainvälisen median valvova silmä voi hillitä väkivaltaisuuksia, toimittajille puhuminen voi myös asettaa ihmiset vaaraan. Toisaalta haastattelut, kuvamateriaali ja videot voivat joskus myöhemmin olla ratkaisevia, kun sotarikoksiin syyllistyneitä saatetaan vastuuseen.

Teksti ja kuvat: Pauliina Sillanpää