Suomen Punaiselle Ristille uusi varainhankintajohtaja

Suomen Punaisen Ristin uutena varainhankintajohtajana aloittaa joulukuussa 1.12.2019 VTM Sirpa Solehmainen

Sirpa Solehmainen on tehnyt 15 vuoden uran Suomen World Visionilla. Hän työskenteli ensin asiakaspäällikkönä ja viimeiset vuodet varainhankinnan johtajana. Solehmainen siirtyy Suomen Punaisen Ristin varainhankintajohtajaksi innostuneena ja motivoituneena.
 
Aiempi työni liittyi kehitysyhteistyöhön, mutta Suomen Punaisella Ristillä on erityisen hienoa toiminnan moninaisuus. Punainen Risti auttaa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Aina siellä, missä hätä on suurin. En malta odottaa töideni alkua, Solehmainen sanoo.
 
Suureen järjestöön siirtyminen tuo mukanaan paljon haasteita ja uusia mahdollisuuksia.
 
Punaisella Ristillä pelkkä varainhankintayksikkö on yhtä suuri kuin koko World Visionin toimisto. On kiinnostavaa seurata, miten asiat pyörivät suuremmassa organisaatiossa, Solehmainen kertoo.
 
Solehmainen haluaa omalla kokemuksellaan kehittää Suomen Punaisen Ristin varainhankintaa entisestään. 
 
Siinä auttaa myös erittäin osaava ja asiantunteva varainhankinnan tiimi, Solehmainen toteaa.