Katastrofirahastosta apua haavoittuville siirtolaisille Kreikassa ja Turkissa

Kreikan Punainen Risti
Kreikan Punaisen Ristin vapaaehtoiset mittaavat kuumetta Serresin ja Malakasan leireillä, joille on siirretty ihmisiä Kreikan saarilta. Siirtolaiset ja pakolaiset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa koronavirusepidemian aikana.
Kuvaaja: Kreikan Punainen Risti

Suomen Punainen Risti osallistuu kansainvälisen Punaisen Ristin hätäapuvetoomukseen, jolla autetaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia siirtolaisia Kreikassa ja Turkissa. Suomen Punaisen Ristin Katastrofirahastosta ohjataan 100 000 euroa erityisesti terveyttä parantavaan, koronavirusta ehkäisevään ja naisten oikeuksia suojaavaan avustustyöhön.

Punainen Risti on huolestunut tilanteesta
  • Punainen Risti on erittäin huolestunut tilanteesta siirtolaisten tilanteesta Turkissa ja Kreikassa sekä muissa kulkureitin varrella olevissa maissa. 
  • Turkki ilmoitti helmikuun lopulla, ettei se enää estä siirtolaisia pyrkimästä Eurooppaan. 
  • Kreikka on ilmoittanut, että se ei ota vastaan turvapaikkahakemuksia kuukauteen ja palauttaa maahan pyrkivät siirtolaiset sinne, mistä he ovat tulossa.  
Kreikassa on tällä hetkellä 115 600 siirtolaista ja pakolaista. Yli 41 200 heistä asuu Kreikan saarilla vastaanottokeskuksissa ja leireillä, joilla on moninkertaisesti enemmän ihmisiä kuin ne pystyvät majoittamaan. Moni on joutunut jäämään leirien liepeille, ja lisää ihmisiä saapuu koko ajan. Maaliskuun aikana Egeanmeren saarille on saapunut lähes 2 000 siirtolaista. 
 
Kolmasosa Kreikan siirtolaisista on lapsia, ja 15 prosenttia on saapunut ilman huoltajaa. Suuri osa lapsista on alle 12-vuotiaita. 
 
Erittäin vakavan humanitaarisen tilanteen vuoksi kansainvälinen Punainen Risti on julkaissut lähes 19 miljoonan euron hätäapuvetoomuksen, jonka tavoitteena on auttaa yhteensä 120 000 ihmistä Kreikassa ja Turkissa yhdeksän kuukauden aikana. Siirtolaisille tarjotaan suojaa, toimeentuloa, vettä ja sanitaatiota, terveydenhoitoa ja psykososiaalista tukea.  
 
Suomen Punaisen Ristin tuki keskittyy parantamaan siirtolaisten terveyttä ja hygieniaa sekä auttamaan ihmisiä, jotka kohtaavat seksuaalista ja sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa. 
 

Koronavirus aiheuttaa huolta leireillä 

Tuhannet ihmiset elävät epäinhimillisissä oloissa Kreikan leireillä.
 
– Sairaudet leviävät helposti liian tiiviin asumisen, puutteellisen terveydenhuollon, riittämättömien saniteettitilojen ja huonon hygienian takia. Vaihteleva sää ja väkivaltaisuudet vaikeuttavat tilannetta entisestään, kuvailee Suomen Punaisen Ristin katastrofiavun päällikkö Tiina Saarikoski
 
Juuri nyt on erityisen tärkeää varautua koronaviruksen leviämiseen leireillä. 
 
– Hengitystieinfektiot ovat yleisiä leireillä. Ahtaat ja hygieniatiloiltaan puutteelliset leiriolosuhteet ovat otollisia erilaisten tartuntatautien leviämiselle. Myös koronavirus lähtisi tällaisissa oloissa  leviämään hyvin helposti ja voisi olla monelle kohtalokas, sanoo Saarikoski. 
 
Avustusoperaatioon sisältyy monenlaisia terveyttä tukevia toimintoja siirtolaisille eri puolilla Kreikkaa. Operaation aikana voidaan tarjota perusterveyspalveluja erityisesti naisille ja lapsille ja varautua koronavirukseen leireillä jakamalla viikoittain hygieniapakkauksia 2 000 perheelle ja desinfioimalla tiloja. 
 
Kreikan Punaisen Ristin liikkuvia terveystiimejä voidaan varustaa ensiapupakkauksilla ja välineillä. Lisäksi parannetaan Kreikan Punaisen Ristin valmiutta tukea maan viranomaisia koronavirukseen liittyvissä toimissa. 
 
Seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva väkivalta on iso ongelma leireillä. Kreikan Punainen Risti kouluttaa työntekijöitä ja vapaaehtoisia tunnistamaan ja ehkäisemään erityisesti naisiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. 
 
Suomen Punainen Risti on lähettänyt Kreikkaan myös käteisavustuksiin erikoistuneen avustustyöntekijän.  
 

Psykososiaalista tukea ja varautumista Turkissa 

Turkin Kreikan vastaisella rajalla on noin 25 000 ihmistä, jotka yrittävät päästä Eurooppaan. He tarvitsevat kiireisesti suojaa, ruokaa ja terveyspalveluja. 
 
Avustusoperaatiossa tuetaan Turkin Punaista Puolikuuta tarjoamaan psykososiaalista tukea etenkin yksin saapuville lapsille ja muille haavoittuvimmassa asemassa oleville siirtolaisille. Liikkuvat psykososiaalisen tuen yksiköt voivat auttaa 18 000 ihmistä. Lisäksi perustetaan tiloja, joissa voidaan tarjota psykososiaalista tukea 12 000 lapselle.  
 
Punainen Risti tukee myös siirtolaisten terveyspalveluja, ensiapupakkausten jakamista sekä toimintoja, joilla varaudutaan koronaviruksen leviämiseen. 
 
Turkin Punaista Puolikuuta autetaan myös varautumaan siihen, että Syyriasta pakenee lisää ihmisiä. Arviolta noin miljoona siviiliä on jo paennut Idlibin taisteluita Turkin ja Syyrian rajalle.