Apua taifuuneista selviämiseen Filippiineillä

Filippiinien Punainen Risti
Punaisen Ristin vapaaehtoiset jakavat muun muassa lämmintä ruokaa, hygieniapakkauksia ja suojapeitteitä taifuunien uhreille.
Kuvaaja: Filippiinien Punainen Risti

Suomen Punainen Risti myöntää 100 000 euroa katastrofirahastostaan Punaisen Ristin kansainväliseen avustusoperaatioon Filippiineillä. Lisäksi Suomen Punaisen Ristin asiantuntija auttaa paikan päällä. Nälkäpäivänä kerätyt lahjoitukset mahdollistavat tehokkaan avustustyön.

Supertaifuuniksi yltynyt Goni iski Filippiineille marraskuun alussa. Taifuuni on vaikuttanut yli kahden miljoonan ihmisen elämään ja aiheuttanut valtavaa tuhoa etenkin Catanduanesin ja Luzonin saarilla, jotka olivat jo aiemmin kärsineet samaa reittiä kulkeneiden taifuunien vaikutuksista.   
 
Taifuuni aiheutti tulvia ja maanvyörymiä, katkaisi sähkö- ja tietoliikenneyhteyksiä, tuhosi teitä ja siltoja sekä aiheutti laajaa tuhoa rakennuksille ja viljelyksille. Yli 160 000 asuintaloa kärsi vahinkoja ja noin 34 000 taloa tuhoutui täydellisesti.  
 
Lähes 40 000 ihmistä majoittuu tilapäisissä suojissa evakuointikeskuksissa ja noin 11 000 perhettä on etsinyt suojaa tuttavien tai sukulaisten luota.  
 
– Tällä hetkellä pyrimme erityisesti parantamaan väliaikaisten suojien turvallisuutta. Toimitamme ihmisille asumiseen liittyviä avustustarvikkeita ja pressuja, työkaluja ja kattomateriaaleja suojien kunnostamiseksi, kertoo Jukka-Pekka Kaasinen, Suomen Punaisen Ristin Aasian alueellinen katastrofiavun avustustyöntekijä. 
 
– Filippiinien Punaisella Ristillä on todella vahva kokemus taifuuneihin vastaamisesta, minkä ansiosta pystymme pelastamaan ihmishenkiä ja toimittamaan apua haavoittuvimmassa asemassa oleville nopeasti ja tehokkaasti. 
 
Jo ennen taifuunia saarille lähetettiin katastrofiavun asiantuntijoita ja avustustarvikkeita. Lisäksi Filippiinien Punainen Risti osallistui puolen miljoonan ihmisen evakuoimiseen myrskyn tieltä.   
 
Heti taifuunin jälkeen Punainen Risti arvioi tuhojen laajuutta ja avun tarvetta, jotta ihmiset saisivat tehokkaasti apua tulevien päivien, viikkojen ja kuukausien aikana. Avainroolissa ovat Punaisen Ristin paikalliset vapaaehtoiset, jotka auttavat omissa yhteisöissään.   
 

Punainen Risti tarjoaa ihmisille monipuolista hätäapua 

– Olemme toimittaneet ihmisille esimerkiksi puhdasta juomavettä, ruokaa, makuualustoja, hyttysverkkoja, huopia ja pressuja sekä hygieniapakkauksia, jotka sisältävät saippuaa, hammasharjan ja -tahnaa sekä kuukautissuojia ja wc-paperia, Kaasinen kuvailee. 
 
Taifuuni koettelee filippiiniläisiä tilanteessa, jossa maailmalla leviävä koronapandemia on jo vaikeuttanut miljoonien elämää ja toimeentuloa maassa.   
 
Koronavirus hankaloittaa avustustyötä, ja Punaisen Ristin vapaaehtoisten turvallisuuteen panostetaan. Vapaaehtoiset käyttävät maskeja, visiirejä ja käsidesiä sekä huolehtivat turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta. Avustustyöhön sisältyy myös terveystarkastusten ja koronatestauksen järjestämistä.  
 
Goni on voimakkain taifuuni, joka on iskenyt Filippiineille sitten vuoden 2013 Haiyan-myrskyn. Vuosittain maata koettelee noin 20 taifuunia.   
 
Vain viikko Gonin jälkeen Filippiinien yli pyyhkäisi taifuuni Vamco, mikä on vaikeuttanut avustustyötä entisestään. Vamco on jo 22. myrsky Filippiineillä tänä vuonna, ja kuudes myrsky viimeisimmän viiden viikon aikana. Vamcon aiheuttamat rankkasateet, tulvat ja maanvyöryt ovat lisänneet avun tarvetta entisestään.  
 
Filippiineillä taifuunikausi jatkuu joulukuulle, joten odotettavissa on vielä useita myrskyjä ennen vuoden loppua.  
 
Ilmastonmuutos lisää myrskyjen tuhovoimaa entisestään. Punaisen Ristin ensi viikolla julkaistava Maailman katastrofiraportti (World Disaster Report) tuo esiin, kuinka ilmastoon ja säähän liittyvien katastrofien määrä ja suhteellinen osuus on kasvanut koko 2000-luvun ajan. Ilmastosidonnaiset katastrofit vaikuttavat jo nyt joka viidennen ihmisen elämään maapallolla.  
 
Kansainvälinen Punainen Risti tukee Filippiinien Punaisen Ristin avustustyötä. Punaisen Ristin hätäapuvetoomuksen tavoitteena on kerätä yhteensä 8,5 miljoonaa euroa, joiden avulla voidaan auttaa 100 000 ihmistä kahden vuoden aikana. Suomen Punainen Risti tukee avustusoperaatiota 100 000 eurolla katastrofirahastostaan sekä katastrofiapuun erikoistuneella avustustyöntekijällä.