30.09.2021

Suomen Punaisen Ristin Pluspisteet lopettavat

Kuva: Petteri Kivimäki / Suomen Punainen Risti

Pluspisteet lopettavat toimintansa huhtikuun lopulla.

Pluspisteet ovat tarjonneet matalan kynnyksen hiv-testausta ja seksuaaliterveysneuvontaa viidellä paikkakunnalla. Ensimmäinen Pluspiste aloitti toimintansa 1993.

Aluksi toimintaa rahoitti Raha-automaattiyhdistys ja peliyritysten yhdistymisen jälkeen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA. STEA on kuitenkin linjannut, ettei rahoitusta myönnetä enää toimintaan, joka kuuluu julkisen terveydenhuollon tehtäviin.

Pluspisteissä hiv-testin on saanut myös anonyymisti, mikä on madaltanut monen kynnystä hakeutua testattavaksi.

- Emme ole kyselleet liikaa kysymyksiä. Riittää, että sanoo haluavansa testin, kertoo Seinäjoen ja Jyväskylän Pluspisteiden vastaava Janne Säilä.

Pluspisteiden tarjoama tuki on enemmän, kuin pisto sormenpäähän

Pluspisteiden vapaaehtoiset ovat tehneet uraauurtavaa, merkittävää ja pitkäjänteistä pioneerityötä hivin ennaltaehkäisemiseksi, hiviin liitetyn stigman hälventämiseksi ja hiv-tartuntaa pelkäävien tueksi.

Pluspisteillä kohdattujen pelkoja ja huolia on lievitetty paitsi hiv-testein, myös keskustelemalla ja tarjoamalla tietoa ja tukea seksuaaliterveyteen liittyvissä kysymyksissä.

Vaikka Pluspisteiden toiminta päättyy, jatkaa Punainen Risti seksuaaliterveyden edistämistyötä. Vapaaehtoiset tarjoavat tietoa ja tukea seksuaaliterveyden teemoista mm. kouluissa, tapahtumissa ja festareilla. 

Lämmin kiitos kaikille Pluspisteiden vapaaehtoisille, yhteistyökumppaneille ja toiminnan toteuttamisen mahdollistaneille.

Lisätietoja:

Aku Suomalainen
Viestinnän asiantuntija
aku.suomalainen@punainenristi.fi
puh. 040 664 3236

Petra Lemmetty
Terveyden edistämisen suunnittelija
petra.lemmetty@punainenristi.fi
puh. 040 620 4373