10.10.2023

Sinulle, joka olet käyttänyt palveluamme perheyhteyksien palauttamiseksi

Punaisen Ristin lippu.
Kuva: Suomen Punainen Risti

Punaisen Ristin kansainvälisen komitean (ICRC) tietokantaan kohdistunut tietomurto on pysäytetty.

Punaisen Ristin kansainvälisen komitean (ICRC) sähköinen tietokanta on joutunut tietomurron kohteeksi. Tietomurto havaittiin 18.1.2022 ja se koskee ainoastaan perheyhteyksien palauttamiseen liittyviä tietokantoja.

Perheyhteyksien palauttaminen on Punaisen Ristin palvelu niille perheille, joiden perheenjäsenet ovat joutuneet erilleen sodan, luonnononnettomuuden tai muuttoliikkeiden vuoksi. Punainen Risti etsii ja auttaa perheenjäseniä takaisin yhteen kansainvälisen verkostonsa avulla.

Tietomurron vuoksi Punaisen Ristin ulkopuolinen taho on päässyt käsiksi niihin kansainvälisen komitean palvelimiin ja järjestelmiin, joita perheyhteyksien palauttamisessa käytetään. Myös Suomen Punainen Risti hyödyntää näitä järjestelmiä. Jos olet nyt tai aiemmin käyttänyt palveluamme perheyhteyksien palauttamiseksi, on mahdollista, että tietomurron tekijät ovat päässeet näkemään tai tallentamaan myös sinun henkilötietosi.

Miten tämä voi vaikuttaa sinuun?

Emme vielä tiedä, kuka on tehnyt tietomurron tai miksi tietomurto on tehty. Punaisen Ristin kansainvälinen komitea selvittää näitä asioita parhaillaan viranomaisten kanssa. Tietomurrossa oli käytetty hyvin kehittyneitä menetelmiä, ja maailmanlaajuisesti tietomurto koskee yli 515 000 ihmisen tietoja.

Tiedämme, että tietomurron tekijät ovat muodostaneet yhteyden niihin palvelimiin ja järjestelmiin, joissa myös henkilökohtaisia tietojasi on säilytetty. Näitä tietoja voivat olla esimerkiksi nimesi, yhteystietosi, kertomus henkilön katoamiseen johtaneista tapahtumista sekä tietokantaan tallennetut tiedot niistä ihmisistä, joita etsit.

Tällä hetkellä ei ole havaittu merkkejä siitä, että tietokannan tietoja olisi julkaistu tai käytetty väärin. Tämänhetkisen tiedon mukaan tietoja ei myöskään ole muutettu tai poistettu. On kuitenkin mahdollista, että jatkossa tietomurron tekijä yrittää käyttää tietoja vääriin tarkoituksiin.

Tietomurto ei koske muuta Suomen Punaisen Ristin avustustoimintaa.

Mitä Punainen Risti tekee juuri nyt?

Punaisen Ristin kansainvälinen komitea on pysäyttänyt tietomurron ja katkaissut kaikki ulkopuoliset yhteydet palvelimiinsa. Suomen Punainen Risti on ilmoittanut tapahtuneesta Kyberturvallisuuskeskukseen ja tehnyt ilmoituksen tietoturvaloukkauksesta tietosuojavaltuutetulle.

Käynnistämme työn perheyhteyksien palauttamiseksi mahdollisimman pian, kun voimme varmistaa toiminnan turvallisuuden.

Mitä sinun on tärkeää huomioida?

Tilanne ei vaadi sinulta toimia tällä hetkellä.

On kuitenkin mahdollista, että tietomurron tekijä pyrkii käyttämään hankkimiaan tietoja väärin. Siksi on tärkeää, että suhtaudut varauksellisesti tekstiviesteihin, sähköposteihin, puheluihin tai muihin viesteihin, jotka vaikuttavat mielestäsi epäilyttäviltä.

  • Älä vastaa mahdollisiin epäilyttäviin viesteihin äläkä avaa niiden sisältämiä liitetiedostoja tai hyperlinkkejä.
  • Ota yhteys poliisiin, jos epäilet tulleesi huijaus- tai kiristysyrityksen kohteeksi.
  • Huomaa, että Punaisen Ristin palvelut perheyhteyksien palauttamiseksi ovat aina maksuttomia. Niistä ei pyydetä korvausta.

Onko sinulla kysyttävää?

On normaalia, että tällaisessa tilanteessa voit kokea esimerkiksi huolta tai epävarmuutta. Henkilötietojesi luottamuksellisuus ja niiden suojaaminen on meille äärimmäisen tärkeää.

  • Jos haluat kysyä tietomurrosta, ota yhteys perheyhteyksien palauttamisen palveluihimme: tracing@redcross.fi tai 040 721 5577 (matkapuhelinmaksu). Vastaamme kyselyihin arkisin kello 9–11 ja 12–15. Numeroon ei voi lähettää tekstiviestejä.
  • Alempaa tältä sivulta löydät tietoa tietomurrosta arabiaksi, dariksi, englanniksi, espanjaksi, farsiksi, ranskaksi ja somaliaksi.
  • Ajankohtaista tietoa tilanteesta löydät myös Punaisen Ristin kansainvälisen komitean verkkosivuilta.

 

ARABIC For those affected ICRC data breach.pdf

DARI For those affected ICRC data breach.pdf

ENGLISH For those affected ICRC data breach.pdf

SPANISH For those affected ICRC data breach.pdf

FARSI For those affected ICRC data breach.pdf

FRENCH For those affected ICRC data breach.pdf

SOMALI For those affected ICRC data breach.pdf