Raitiovaunussa tangosta kiinni pitävä käsi, jossa on Ei rasismille -logotarra.

Toimitaan yhdessä rasismia vastaan

Kuva: Eeva Anundi / Suomen Punainen Risti

Rasisminvastainen viikko haastaa kaikki toimimaan rasismia vastaan! Joka vuosi maaliskuussa järjestettävän viikon aikana Punainen Risti kannustaa tunnistamaan rasismia ja syrjintää. Rasismin vastustaminen ja antirasismi kuuluu meille kaikille – ja jatkuu vuoden jokaisena päivänä. 

Jokaisella on oikeus tulla kohdelluksi yksilönä. Tänä vuonna 20.-26.3.2023 vietettävällä Rasisminvastaisella viikolla syvennytään erityisesti työelämän rasismiin.

Kansalaisuuden, ihonvärin, etnisen taustan, uskonnon tai muiden tekijöiden ei tulisi koskaan vaikuttaa siihen, miten ihminen kohdataan ja millaisia mahdollisuuksia hän saa yhteiskunnassa. Työelämässä ennakkoluulot näkyvät kuitenkin tutkitusti jo siinä, kuka työhaastatteluun valitaan ja ketkä urallaan pääsevät etenemään.

Viikon aikana jaamme tietoa siitä, miten ennakkoluulot, syrjintä ja rasismi ilmenevät etenkin työelämässä. Annamme vinkkejä, kuinka jokainen voi omalla toiminnallaan purkaa syrjiviä käytäntöjä yhteisöissään ja luoda yhdenvertaisempaa työkulttuuria.

On aika tehdä työelämästä yhdenvertaista meille kaikille. Matkaa on paljon, mutta tässä muutoksessa voi olla mukana ihan jokainen! 

  
Näin osallistut rasisminvastaiseen viikkoon:

  1. Jaa tietoa työelämän rasismista, syrjinnästä ja ennakkoluuloista. Osallistu somessa 20.-26.3.2023 käyttämällä aihetunnistetta #RasisminvastainenViikko. Somejulkaisujen materiaaleja voit ladata täältä. Lisäämme materiaaleja maaliskuun aikana. 
  2. Pohdi, millaisia ennakkoluuloja tai syrjiviä käytäntöjä työpaikallanne tai muussa tärkeässä yhteisössäsi on. Haastamme sinut kysymään nämä kolme kysymystä! Tuo kysymykset työyhteisöön tilaamalla ilmaisia pöytäpuhujia ja viemällä ne esimerkiksi kahvihuoneeseen tai kokoustiloihin. Pyri herättämään keskustelua.
  3. Puutu rasismiin arjessa omien mahdollisuuksien mukaan tai ilmoita asiasta sopivalle taholle, kuten esihenkilölle. Jatka rasismin purkamista yhteisöissäsi myös viikon päätyttyä.  


5 faktaa työelämän rasismista 

Tiesitkö, että...  

  1. Ulkomaalaistaustaiset kohtaavat työuralla etenemiseen liittyvää syrjintää lähes kaksi kertaa useammin kuin koko väestö.
  2. Yleisimmät työsyrjinnän muodot ovat työtovereiden tai esihenkilöiden asenteet, syrjintä etenemismahdollisuuksissa ja palkkaukseen liittyvä syrjintä.
  3. Nimellä on vaikututusta siihen, kuka pääsee työhaastatteluun ja saa työpaikan. Hakijat, joilla on ulkomaalaiselta kuulostava nimi, kutsutaan haastatteluun harvemmin kuin suomalaisen nimen omaavat henkilöt.
  4. Ulkomaalaistaustaisissa työikäisissä naisissa on enemmän korkeakoulutukinnon suorittaneita kuin suomalaistaustaisissa miehissä. Silti vain vähän yli puolet heistä on työelämässä. Ulkomaalaistaustaisilla miehillä työllisyysprosentti on lähellä suomalaistaustaisen väestön työllisyysprosenttia.
  5. Töissä tai työnhaussa syrjintää kokeneesta väestöstä vain 7 % on ilmoittanut asiasta eteenpäin.

 

Lue lisää:

Valtioneuvoston Tavoitteena syrjimätön työelämä -julkaisu 2022 
Oikeusministeriön Perusoikeusbarometri 2021 
FinMonik-tutkimus 2020, Ulkomaalaistaustaisten terveys ja hyvinvointi Suomessa
Valtioneuvoston Kotoutumisen kokonaiskatsaus 2019. Tutkimusartikkeleita kotoutumisesta.

Nimi voi vaikeuttaa uralla etenemistä
Rasisminvastainen viikko kannustaa puuttumaan työelämän syrjintään
Osallistu Yhdenvertainen työelämä –seminaariin
Yhdenvertainen työelämä – miten sitä rakennetaan?
Sano ei syrjinnälle työpaikalla
Sano ei syrjinnälle työpaikalla
3 vinkkiä rasismin vastustamiseen
Miten voin toimia rasismia vastaan?
Näin yhteisö toimii rasismia vastaan
Rasisminvastaiset ohjeet yhteisöille
Lue, mitä nuoret ajattelevat rasismista
”Minun mielestäni vastaus tähän on heittää ennakkoluulot roskikseen”
Pyri antamaan oikeaa tietoa
"On olennaista, miten asioita kysytään"
Punaisen Ristin toimintaa ohjaa seitsemän periaatetta.
Punaisen Ristin periaatteet
YouTube-upotuksen esikatselukuva
Katso Punaisen Ristin ja Sakke Kingin yhteistyövideo rasisminvastaisella viikolla 2022. Video: Sakke King

Rasisminvastaiset toimintaohjeet PDF-tiedostoina