Jokaisella nuorella on oikeus syrjimättömiin palveluihin

Kuva: Joonas Brandt / Suomen Punainen Risti

Häpeä. Epäonnistumisen tunne. Pelko leimautumisesta.

Nämä ovat liian monen nuoren kokemuksia silloin kun elämä ei kannattele.  Tutkimukset ja omat työkokemuksemme osoittavat, että monilla nuorilla on korkea kynnys hakea ja saada apua, vaikka sitä kokee tarvitsevansa. Hiljaisuuden, vaikenemisen tai yksinpärjäämisen pakon ei tulisi olla ratkaisu kenenkään nuoren vaikeaan elämäntilanteeseen.

”Apua hakenutta lasta tai nuorta ei tule tentata, kyseenalaistaa tai syyllistää”

Oikeus syrjimättömään apuun ei toteudu Suomessa yhdenvertaisesti kaikkien nuorten kohdalla. Nuorisobarometri (2020) osoittaa, että miltei viidennes nuorista, jotka kokevat kuuluvansa useampaan vähemmistöön, ovat kokeneet monessa palvelussa ennakkoluuloja tai syrjintää.

Tämä on vakava viesti nuorilta, jotka voivat olla muutoinkin erityisen haavoittuvassa tai marginaalisessa asemassa yhteiskunnassamme. Näiden nuorten palveluissa kokema syrjintä on moninkertaista kaikkiin nuoriin verrattuna.

Nuoret joutuvat kohtaamaan rakenteellista rasismia tilanteessa, jossa heidän voimavaransa hakea apua voivat olla olemattomat tai usko luotettavan avun löytymiseen murenee.

Vähemmistöstressi tarkoittaa kuormituksen, huonommuuden tai epäoikeudenmukaisuuden tunnetta, joka johtuu syrjinnän kokemuksista tai sen pelosta. Vähemmistöstressi on usein sekä yksilöllinen että ylisukupolvinen kokemus. Esimerkiksi nuoret romanit jakavat vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa ulkopuolisuuden kokemuksen, joka muovaa nuoren kuvaa omasta itsestään ja palvelujen turvattomuudesta.

Nuori joutuu kerta toisensa jälkeen varomaan, ettei pönkitä palveluiden piirissä stereotyyppistä tulkintaa romaneista tai näyttäydy lähtökohtaisesti ”vaikeana asiakkaana” valkonormatiivisessa palvelujärjestelmässä. Rakenteellisesta rasismista voi kertoa nuoren tunne siitä, etteivät palvelut ole tarkoitettu hänen kaltaiselleen ihmiselle.

”En ollu varma oisko ne ymmärtäny tai ottanu tosissaan mun kokemuksia. En jaksa käydä alkaa väittelee aiheesta.”

Otsikon lainaus kertoo tilanteesta, jossa nuori ei ottanut yhteyttä opiskelijoiden mielenterveyspalveluihin, koska hän ei löytänyt palveluiden sivuilta mainintaa rasismista tai syrjinnästä. Nuoren johtopäätös oli se, että hänen ahdistuksensa taustalla olevat rasismikokemukset eivät ole oikeutettu syy avun hakemiseen.  

Ollakseen nuorille turvallisia ei riitä, että palveluissa on hiljaista tietoa rasismista. Rasisminvastaisuuden tulee näkyä ja kuulua palvelujen viestinnässä. Nuoria kohtaavien ammattilaisten tulee osoittaa, että syrjintä ja rasismi ovat todellisia ja tunnustettuja ongelmia yhteiskunnassamme ja että niiden käsittelyyn on tarjolla apua.

Jokaisen nuoren täytyy voida luottaa, että hänen kokemuksensa kuullaan ja otetaan vakavasti ja että hän voi saada asiantuntevaa tukea rasismikokemustensa käsittelyyn. Vain näin voidaan murtaa niin ylisukupolvista kokemusta vähemmistöstressistä kuin kokemusta rasismista nuoren omana ongelmana ja syynä.

”Nuorella on oikeus määritellä tai olla määrittelemättä itseään.”

Jokaisella nuorella on oikeus apuun. Tästä oikeudesta keskusteltaessa huomio kiinnittyy usein siihen, löytääkö nuori palvelut omalta asuinalueeltaan tai millaiset jonot palveluihin ovat. Palvelujen saatavuuden ohella on tärkeää arvioida, miten saavutettavia ja hyväksyttäviä ne ovat.

Saavutettavuus tarkoittaa, että palvelu ei ole syrjivä eivätkä fyysiset esteet, kulttuuriset ja tiedolliset tekijät tai epäoikeudenmukaisiksi koetut valta-asetelmat rajoita nuorten oikeutta päästä tuen äärelle.

Edellä olevat nuorten lainaukset osoittavat, että pelkkä palvelujen tarjoaminen ei tee niistä yhdenvertaisia eikä syrjimättömiä. Saavutettavuus on myös hyväksyttävyyttä. Se edellyttää nuoren tukijalta taitoa ja herkkyyttä asettua nuoren elämän äärelle hänen ehdoillaan sekä syrjimätöntä ja rasisminvastaista tietoisuutta, asennetta ja työotetta.

Nuorelle palvelut ovat hyväksyttäviä silloin kun hän voi luottaa siihen, että kohtaaminen ja apu on nuorta arvostavaa, luotettavaa ja turvallista.

Rasismin tunnistaminen ja puheeksi ottaminen kytkeytyvät myös Ukrainan tragediaan, ja sen käsittelyyn lasten ja nuorten kanssa. Lasten ja nuorten parissa toimivia on ohjeistettu kiitettävän aktiivisesti, kuinka sotatilanteeseen liittyviä pelkoja ja huolia voi käsitellä yhdessä lasten ja nuorten kanssa. Samanlaista sitoutuneisuutta tarvitaan rasismin puheeksi ottamiseen ja yhteiseen käsittelyyn eri sukupolvien kesken.

Kirjoittajat:

Leif Hagert on Romaninuorten neuvoston ja Suomen romaniyhdistyksen puheenjohtaja

Anne-Mari Souto on Itä-Suomen yliopiston yliopistonlehtori ja tutkija

Leena Suurpää on Punaisen Ristin Nuorten turvatalotoiminnan johtaja

Sitaatit ovat Nuorten turvatalojen järjestämistä Digiraadeista sekä Anne-Mari Soudon tutkimuksesta.