Töissä katastrofien korkeakoulussa

J-P Kaasisen ensimmäinen ulkomaankomennus ”punaisissa liiveissä” oli Nepalissa, kun maassa sattui vakava maanjäristys vuonna 2015. Hän työskenteli kenttäsairaalan teknikkona.

– Me ajettiin kenttäsairaala aina sinne, missä tarvittiin eniten apua. Oli hyötyä, kun osasi suomalaisena ajaa lumessa, J-P kertoo nauraen, ja lisää: – Käytännössä soittelin paikallisille vapaaehtoisille ja kysyin, pystyykö sinne ajamaan. Sitten lähdettiin liikkeelle.

Alunperin J-P:lle oli tarjottu vakinaista virkaa Länsi Suomen pelastuslaitoksen pelastussuunnittelijana, mutta miehellä oli toisenlaiset suunnitelmat:

– Enhän mä täällä voi eläkeikään asti olla.

Uuden oppiminen sen sijaan innosti, ja paljon uutta J-P on oppinutkin kansainvälisissä tehtävissä.

Lapin yliopistoon tehty gradu miinakieltosopimuksista oli J-P:n ensikosketus Punaiseen Ristiin. Sen jälkeen J-P on tehnyt järjestön riveissä merkittävän uran. Ensinnäkin kouluttamalla ihmisiä kotimaassa kriisivalmiuteen ja varautumiseen liittyvissä asioissa. Ja toiseksi; kartuttamalla osaamista kansainvälisen avustustyön kautta - myös kotimaassa.

Viime vuodet J-P Kaasinen on työskennellyt Filippiineillä Punaisen Ristin maadelegaattina. Hän on ollut maassa useammalla komennuksella, ja hänelle on muodostunut alueella hyvät verkostot.

Filippiinit on J-P:n mukaan katastrofien korkeakoulu:

Täällä ei voi edes puhua valmiussuunnitelmasta, vaan pitää puhua jatkuvuussuunnitelmasta.

– Maahan iskee vuosittain monia katastrofeja maanjäristyksistä taifuuneihin ja tulivuorenpurkauksiin, J-P jatkaa: – Aluetta sanotaankin Tyynenmeren tulirenkaaksi.

Paikalliset tekevät – Muut tukevat

Välillä kuulee väitettävän, että avustustyöntekijät olisivat niin sanottuja valkoisia pelastajia, jotka tulevat rikkaista länsimaista köyhiin maihin pahimman hädän keskellä, ja lähtevät sitten pois.
J-P Kaasisen mielestä tämä ajatus ei pidä paikkaansa:

– Ei me mennä Filippiineille tai muualle maailmaan neuvomaan, miten katastrofeja hoidetaan. Me opitaan paikallisilta. Filippiinit on katastrofien korkeakoulu.

Ulkomaisten avustustyöntekijöiden avulla paikallista Punaista Ristiä voidaan tukea, ja tarjota heille erikoisosaamista. 

– Me olemme täällä paikallisten tukena, J-P painottaa: – Minun vahvuuteni on esimerkiksi tehdä yhteistyötä Punaisen Ristin kansainvälisten toimijoiden kanssa: Hollantilaiset ovat hyviä johtamisessa, espanjalaiset suojien rakentamisessa ja Hong Kongin Punaisella Ristillä on vahvaa IT-osaamista.

Avustustyö ei ole pelkkää teltan pystyttämistä ja ensiapua. Tarvitaan monenlaista osaamista, ja kokemuksen myötä lisääntyy tieto. Samalla saadaan ainutlaatuinen tilaisuus edistää kriisivalmiuden käytäntöjä myös kotimaassa.

– Täytyy tietää miten WiFi saadaan toimimaan, miten hygieniasta huolehditaan, minne saadaan keittiö, ja mitä kaikkea tarvitaankaan majoitukseen… Ikeaa me ei voida tässä työssä hyödyntää, J-P kertoo nauraen: – Kaiken pitää olla suunniteltu hyvin.

Auttamisen kulttuuri Aasian maissa on J-P:n mielestä erityisen hieno asia: myös avustustyöntekijöihin suhtaudutaan lämmöllä.

– Kun naapuri on hädässä, niin omista vähäisistäkin ruuista, vedestä ja tavaroista ollaan valmiita luopumaan, jotta naapuri pärjää pahimman yli. Täällä koko kylä on yhtä perhettä.

Uuden oppiminen on asia, joka innostaa JP Kaasista edelleen Punaisen Ristin työssä ”Katastrofien korkeakoulussa” Filippiineillä. Silti pahimmankin katastrofin sattuessa on asioita, jotka eivät muutu. Oli kriisi kuinka suuri tai pieni tahansa, ihmisen perustarpeet pysyvät aina samoina.

– Ihminen pitää saada mahdollisimman nopeasti suojaan, ja hänellä pitää olla ruokaa ja juomaa, J-P kiteyttää: – Nämä Punaisen Ristin avustustyön pääperiaatteet ovat kaikkialla samat.