13.03.2026

Sudanin hätäapuoperaation logistiikka on täynnä yllättäviä tilanteita

Kuva: Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto

Logistikko Jussi Laaksonen suunnittelee Sudanissa kuljetusreittejä ja varastojen sijoituspaikkoja, jotta apu pääsee turvallisesti perille. Lähes 34 miljoonaa ihmistä tarvitsee Sudanissa humanitaarista apua.

Logistikko Jussi Laaksonen kävelee uudenkarheassa varastossa Port Sudanin satamakaupungissa Sudanissa. Kaupunkiin on juuri valmistunut Sudanin Punaisen Puolikuun uusi varasto, jossa on parhaillaan varastoituna telttoja ja ruokaa odottamassa jakelua eteenpäin.

– Uusi varasto viisinkertaisti varastokapasiteetin. Port Sudan on tällä hetkellä turvallisin paikka tuoda avustustavaroita maahan, sillä täällä toimivat sekä lentoyhteydet että satama, Laaksonen kertoo.

Samalla vanha varasto muutettiin lääkinnälliseksi varastoksi. Lääkkeistä ja lääkinnällisistä tarvikkeista on maassa huutava pula.
– Rakensimme varastoon lämpötilasäätelyn, joka on kriittistä lääkkeille tässä kuumuudessa.

Laaksonen selvittää parhaillaan myös, kuinka maahan saataisiin tuotua lisää kipeästi kaivattavia ambulansseja.

Äärimmäisen vakava humanitaarinen kriisi

Kaksi ihmistä kantaa säkillä peitettyä telttaa varastorakennukseen. Taustalla näkyy suuria avustustarvikesäkkejä.
Sudanissa on suurin tarve perustarpeisiin vastaavalle humanitaariselle avulle, kuten ruualle, vedelle, suojalle sekä lääkkeille ja lääkinnällisille tarvikkeille. Port Sudanin uuteen varastoon kannetaan telttoja lähetettäväksi eteenpäin muualle maahan. Kuva: Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto

Sudanissa on meneillään kolmatta vuotta äärimmäisen vakava humanitaarinen kriisi. Vuoden alussa lähes 34 miljoonan ihmisen arvioitiin olevan humanitaarisen avun tarpeessa. Määrä on noussut viime vuodesta yli kolmella miljoonalla. Konflikti on pakottanut lähes 10 miljoonaa ihmistä pakenemaan kodeistaan.

Suomen Punainen Risti myönsi joulukuussa 2025 katastrofirahastostaan 700 000 euroa Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisen liiton IFRC:n hätäapuoperaatioon Sudanissa. Osana tukea Suomen Punainen Risti lähetti maahan logistikko Jussi Laaksosen auttamaan hätäapuoperaation logistiikassa.

Jussi Laaksosen mukaan maassa on erityisesti tarvetta ruualle ja lääkkeille. Maan sisäisesti paenneiden ihmisten leireille tarvitaan perustarvikkeita, kuten vettä, suojaa ja hygieniapaketteja. Parhaillaan Laaksonen valmistelee yhdessä IFRC:n ja Sudanin Punaisen Puolikuun kanssa ruoka-aputoimitusta Dillingin ja Kaduglin kaupunkien alueille.

– Alueet sijaitsevat suoraan konfliktialueella, joten sinne on ollut pitkään ollut vaikeuksia päästä. Nyt reitti avautui, joten haluamme käyttää mahdollisuuden kuljetuksiin mahdollisimman nopeasti. 

Hätäoperaatiossa tilanteet muuttuvat nopeasti

Jussi Laaksosen mukaan hänen tehtävänsä on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Hän kouluttaa Sudanin Punaisen Puolikuun työntekijöitä logistiikassa ja siinä, kuinka hankinnat tehdään hyvien hankintaperiaatteiden mukaan. 

– Tuon mukanani osaamiseni kansainvälisestä logistiikasta ja kaupasta. Paikalliset tuntevat taas paikallisyhteisöjen tavat toimia. Sopeutan osaamiseni parhaalla mahdollisella tavalla paikalliseen kontekstiin. 

Sudan on logistiikan näkökulmasta haastava alue. Yksi avustusreitti kulkee tällä hetkellä Port Sudanin kautta. Toinen kulkee naapurimaa Tsadin kautta, jonne Laaksonen on suunnitellut kuljetusreittejä.

Konflikti on tuhonnut laajasti Sudanin infrastruktuuria, kuten siltoja, teitä, sähkö- ja tietoliikenneverkkoja sekä sairaaloita ja varastoja. Avustusreitit on suunniteltava tarkoin, sillä turvalllisuustilanne on vaikea.
– Meillä on vaikeuksia saada yhteyttä kentällä oleviin kollegoihin. Viestejä voi usein lähettää, mutta emme saa aina puheyhteyttä, Laaksonen sanoo. 

Työlle lisää merkitystä

Punaisen Ristin liiviin pukeutunut ihminen ja toinen ihminen kävelevät varastorakennusten välissä aurinkoisessa säässä.
Jussi Laaksonen kouluttaa Sudanin Punaisen Puolikuun työntekijöitä kansainvälisestä logistiikasta ja hankinnoista. ”Paikalliset työntekijät ovat saattaneet tulla tekemään Punaiseen Puolikuuhun alun perin aivan muuta työtä, eikä heillä ole kokemusta logistiikasta, mutta he tietävät paikallistason. Itse pitää olla nöyrä, oppia ja kuunnella, miten asiat tehdään paikallisesti.” Kuva: Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto

Vuonna 2014 Jussi Laaksonen ryhtyi Turun osastossa Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoiseksi. Pari vuotta myöhemmin hän havahtui, että voisi käyttää logistiikkaosaamistaan hyödyksi myös avustustyöntekijänä ja haki mukaan avustustyöntekijäreserviin. Kun Laaksonen myi oman logistiikkayrityksensä, hän alkoi tehdä Punaisen Ristin komennuksia täysipäiväisesti. 

– Olen tykännyt siitä, että saan auttaa. Kun lähdin ensimmäisille komennuksilleni Ukrainaan, ajattelin, että on hienoa, että nyt on elämässä vielä mahdollisuus tehdä tällaista.

Komennuksilla auttaa, että kotiasiat ovat kunnossa.
– Olen saanut paljon tukea sisaruksiltani ja vanhemmiltani, mikä mahdollistaa sen, että voin lähteä. 

Sudan on Laaksosen seitsemäs komennus. Kokemus auttaa arvioimaan, mitkä ratkaisut toimivat ja mitkä eivät. Työssä pitää valmistautua jatkuviin muutoksiin.

– Voi olla, että tänään ei pääsekään rajan yli samasta paikasta kuin eilen. Olosuhteet muuttuvat koko ajan, mutta pärjään sen kanssa hyvin. Luonteenlaatuni sopii siihen. Tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa ja olen oppinut sietämään epävarmuutta. 

Työssä on parasta, kun tiimi saa todella vaikean kuljetuksen perille.
– Vaikeissa kuljetuksissa joudumme tekemään erilaisia skenaarioita ja valmistautumaan toimimaan niiden mukaan. Kun kuljetus saapuu perille ja apua päästään antamaan, ne ovat työni parhaita hetkiä. 

Punainen Risti auttaa Sudanissa:

  • tarjoamalla maansisäisille pakolaisille muun muassa ruokaa, suojaa, suojelua ja puhdasta vettä.
  • antamalla ensiapua ja terveydenhuollon peruspalveluita sekä ohjaamalla ihmisiä eteenpäin lähimmille terveysklinikoille tai sairaalaan.
  • antamalla käteisavustusta haavoittuvassa asemassa oleville ihmisille, jotta he voivat ostaa välttämättömyystarvikkeita, kuten ruokaa.
  • ehkäisemällä tartuntatautien, kuten koleran leviämistä, kouluttamalla vapaaehtoisia ja tukemalla vesipisteiden rakentamista ja sanitaation parantamista esimerkiksi vessojen ja peseytymispisteiden avulla.
Teksti: Minttu-Maaria Partanen

Viestinnän asiantuntija