Geneven sopimukset – humanitaarisen oikeuden ydin
Geneven vuoden 1949 sopimukset syntyivät Punaisen Ristin kansainvälisen komitean aloitteesta. Sopimukset rakentuvat ihmiselämän kunnioittamisen periaatteelle ja muodostavat humanitaarisen oikeuden ytimen. Kiellettyjä ovat muun muassa väkivalta, kidutus, nöyryyttävä kohtelu ja murha.
Vuoden 1949 sopimukset
Geneven vuoden 1949 sopimuksiin kuuluvat:
- sopimus maasotavoimiin kuuluvien haavoittuneiden ja sairaiden aseman parantamisesta (I sopimus)
- sopimus merisotavoimiin kuuluvien haavoittuneiden, sairaiden ja haaksirikkoutuneiden aseman parantamisesta (II sopimus)
- sopimus sotavankien kohtelusta (III sopimus)
- sopimus siviilihenkilöiden suojelemisesta sodan aikana (IV sopimus).
Ensimmäinen lisäpöytäkirja siviilien turvana
Geneven sopimusten ensimmäinen lisäpöytäkirja rajoittaa sodankäyntiä ja vahvistaa siviilien suojelua. Siihen on kirjattu suhteellisuusperiaate, jonka mukaan arvioitaessa sotilaallista välttämättömyyttä on painotettava inhimillisyyden vaatimuksia.
Sopimuksen on ratifioinut eli ottanut osaksi omaa lainsäädäntöään yli 170 valtiota (2020).
Lue lisää siviilien suojelusta
Toinen lisäpöytäkirja suojaa sisällissotien uhreja
Nykyisin suurin osa aseellisista selkkauksista on valtioiden sisäisiä. Toinen lisäpöytäkirja rajoittaa sodankäyntimenetelmiä erityisesti näissä selkkauksissa.
Sopimuksen on ratifioinut lähes 170 valtiota (2020).
Kolmas lisäpöytäkirja: uusi suojamerkki
Vuonna 2005 neuvoteltu kolmas lisäpöytäkirja määrittelee punaisen kristallin uudeksi suojamerkiksi punaisen ristin ja punaisen puolikuun rinnalle.
Sopimuksen on ratifioinut yli 70 valtiota (2020).
Muita tärkeitä humanitaarisen oikeuden sopimuksia
- Haagin kulttuurisopimus eli yleissopimus kulttuuriomaisuuden suojelusta (1954) suojelee kulttuurisesti tai historiallisesti merkittäviä paikkoja ja kohteita hyökkäykseltä, väärinkäytöltä tai turmelemiselta sodan aikana. Sopimuksen on ratifioinut yli 130 valtiota (2020).
- Tavanomaisia aseita koskeva YK:n yleissopimus (1980) ja siihen liittyvät pöytäkirjat kieltävät eräiden umpimähkäisiä tai liiallisia vammoja aiheuttavien tavanomaisten aseiden käytön tai rajoittaa niiden käyttöä. Yleissopimuksen on ratifioinut 144 valtiota.
- Ottawan sopimus henkilömiinojen kieltämiseksi (1997) kieltää henkilöitä vastaan tarkoitettujen miinojen valmistuksen, varastoinnin, myynnin, kuljetuksen, viennin ja käytön kokonaan. Sopimuksen on ratifioinut 162 valtiota (2020). Suomi liittyi sopimukseen vuonna 2011.
- Kansainvälisen rikostuomioistuimen perussäännön (1998) mukaan tuomioistuimessa voidaan nostaa syyte erittäin vakavista kansainvälisistä rikoksista, joita ovat joukkotuhonta, rikokset ihmisyyttä vastaan ja sotarikokset. Sopimuksen on ratifioinut lähes 120 valtiota (2020).
- Oslon sopimus rypäleaseiden kieltämiseksi (2008) kieltää rypäleaseiden käytön, kehittämisen, valmistamisen, varastoimisen ja siirron. Sopimuksen on ratifioinut yli 100 valtiota (2020). Suomi ei ole allekirjoittanut sopimusta.
Lue lisää kielletyistä aseista
Tapaoikeus sitoo kaikkia
Kansainväliseen tapaoikeuteen kuuluu valtioiden välisiä vakiintuneita käytäntöjä – 161 sääntöä. Valtiot tunnustavat yleisesti sääntöjen velvoittavan niitäkin valtioita, jotka eivät ole sitoutuneet erillisiin sopimuksiin.
Tapaoikeuden säännöt soveltuvat niin valtioiden sisäisiin kuin niiden välisiinkin selkkauksiin ja ovat usein laajempia ja tarkempia kuin ratifioitavat sopimukset.
Näin esimerkiksi hyökkäykset siviilikohteisiin ovat kiellettyjä vakiintuneen käytännön nojalla myös valtion sisäisessä konfliktissa, vaikka asiaa ei nimenomaisesti kyseisessä sopimustekstissä kielletä.
Tapaoikeutta sovelletaan usein myös liittoumia muodostettaessa. Liittoumaan kuuluvat valtiot eivät välttämättä ole sitoutuneet samoihin sopimuksiin, jolloin tapaoikeus muodostaa yhteisesti sovellettavan sääntöpohjan.
Jos sinulla on kysyttävää humanitaarisesta oikeudesta tai tarvitset asiantuntijalausuntoa, otathan meihin yhteyttä: humanitaarinenoikeus(at)punainenristi.fi
vaihde: 020 701 2000 (arkisin klo 8.30–16.00)
