Geneven sopimukset, humanitaarisen oikeuden ydin
Geneven vuoden 1949 sopimukset syntyivät Punaisen Ristin kansainvälisen komitean aloitteesta.
Kansainväliseen tapaoikeuteen kuuluu valtioiden välisiä vakiintuneita käytäntöjä – 161 sääntöä. Valtiot tunnustavat yleisesti sääntöjen velvoittavan niitäkin valtioita, jotka eivät ole sitoutuneet erillisiin sopimuksiin.
Tapaoikeuden säännöt soveltuvat niin valtioiden sisäisiin kuin niiden välisiinkin selkkauksiin ja ovat usein laajempia ja tarkempia, kuin ratifioitavat sopimukset.
Näin esimerkiksi hyökkäykset siviilikohteisiin ovat kiellettyjä vakiintuneen käytännön nojalla myös valtion sisäisessä konfliktissa, vaikka asiaa ei nimenomaisesti kyseisessä sopimustekstissä kielletä.
Tapaoikeutta sovelletaan usein myös liittoumia muodostettaessa. Liittoumaan kuuluvat valtiot eivät välttämättä ole sitoutuneet samoihin sopimuksiin, jolloin tapaoikeus muodostaa yhteisesti sovellettavan sääntöpohjan.
Geneven sopimuksiin kuuluvat:
- sopimus maasotavoimiin kuuluvien haavoittuneiden ja sairaiden aseman parantamisesta (I sopimus)
- sopimus merisotavoimiin kuuluvien haavoittuneiden, sairaiden ja haaksirikkoutuneiden aseman parantamisesta (II sopimus)
- sopimus sotavankien kohtelusta (III sopimus)
- sopimus siviilihenkilöiden suojelemisesta sodan aikana (IV sopimus)
Geneven sopimukset rakentuvat ihmiselämän kunnioittamisen periaatteelle. Siksi kiellettyjä ovat mm. murha, väkivalta, kidutus ja nöyryyttävä kohtelu.
Ensimmäinen lisäpöytäkirja siviilien turvana
Geneven sopimusten ensimmäinen lisäpöytäkirja rajoittaa sodankäyntiä ja vahvistaa siviilien suojelua. Siihen on kirjattu suhteellisuusperiaate, jonka mukaan arvioitaessa sotilaallista välttämättömyyttä on painotettava inhimillisyyden vaatimuksia.
Sopimuksen on ratifioinut eli ottanut osaksi omaa lainsäädäntöään 170 valtiota (toukokuu 2011).
Toinen lisäpöytäkirja suojaa sisällissotien uhreja
Nykyisin suurin osa aseellisista selkkauksista on valtioiden sisäisiä. Toinen lisäpöytäkirja rajoittaa sodankäyntimenetelmiä erityisesti näissä selkkauksissa.
Sopimuksen on ratifioinut 165 valtiota (toukokuu 2011).
Kolmas lisäpöytäkirja: uusi suojamerkki
Vuonna 2005 neuvoteltu kolmas lisäpöytäkirja määrittelee punaisen kristallin uudeksi suojamerkiksi punaisen ristin ja punaisen puolikuun rinnalle.
Sopimuksen on ratifioinut 56 valtiota (toukokuu 2011).
Muita tärkeitä humanitaarisen oikeuden sopimuksia
- Haagin kulttuurisopimus eli yleissopimus kulttuuriomaisuuden suojelusta (1954) suojelee kulttuurisesti tai historiallisesti merkittäviä paikkoja ja kohteita hyökkäykseltä, väärinkäytöltä tai turmelemiselta sodan aikana. Sopimuksen on ratifioinut 123 valtiota (toukokuu 2011).
- Tavanomaisia aseita koskeva YK:n yleissopimus (1980) ja siihen liittyvät pöytäkirjat kieltävät eräiden umpimähkäisiä tai liiallisia vammoja aiheuttavien tavanomaisten aseiden käytön tai rajoittaa niiden käyttöä. Yleissopimuksen on ratifioinut 144 valtiota.
- Ottawan sopimus henkilömiinojen kieltämiseksi (1997) kieltää henkilöitä vastaan tarkoitettujen miinojen valmistuksen, varastoinnin, myynnin, kuljetuksen, viennin ja käytön kokonaan. Sopimuksen on ratifioinut 156 valtiota (toukokuu 2011). Suomi liittyy sopimukseen vuoteen 2012 mennessä.
- Kansainvälisen rikostuomioistuimen perussääntö (1998). Tuomioistuimessa voidaan nostaa syyte erittäin vakavista kansainvälisistä rikoksista, joita ovat joukkotuhonta, rikokset ihmisyyttä vastaan ja sotarikokset. Sopimuksen on ratifioinut 114 valtiota (toukokuu 2011).
- Oslon sopimus rypäleaseiden kieltämiseksi (2008) kieltää rypäleaseiden käytön, kehittämisen, valmistamisen, varastoimisen ja siirron. Sopimuksen on ratifioinut 57 valtiota (toukokuu 2011). Suomi ei ole allekirjoittanut sopimusta.
