Viisi hyvää uutista maailmalta – apu tuottaa tuloksia

Kuva: Ville Palonen / Suomen Punainen Risti

Suomalaisten tuen ansiosta voimme auttaa nopeasti ja tehokkaasti ihmisiä, joiden avun tarve on suurin. Tutustu työn tuloksiin viime vuodelta. 

Vuonna 2020 jatkoimme työtä terveempien ja turvallisempien yhteisöjen rakentamiseksi vapaaehtoisten avulla. Suomen Punainen Risti toteutti kehitysyhteistyötä 14 maassa Afrikassa ja Aasiassa. Lisäksi toimitimme apua katastrofien keskelle, kuten koronan torjumiseen Jemenissä, hirmumyrskyistä selviämiseen Filippiineillä sekä Zimbabwen ja Swazimaan ruokakriisiin.

Ennätysmäärä ihmisiä tarvitsi humanitaarista apua. Koronapandemian lisäksi konfliktit ja ilmastonmuutoksen myötä lisääntyneet luonnononnettomuudet kasvattivat avun tarvitsijoiden määrää.

Koronapandemia osoitti, miten Punaisen Ristin kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu linkittyvät toisiinsa konflikteista, katastrofeista ja pitkäkestoisista kriiseistä kärsivillä alueilla.

Suomen Punaisen Ristin kansainvälinen avustustyö on mahdollista katastrofirahaston lahjoittajien, Suomen ulkoministeriön, Euroopan Unionin ja yritysten tuella.

1. Torjuimme koronaa 14 miljoonan vapaaehtoisen voimin

Olemme turvassa koronalta vasta, kun kaikki ovat turvassa. Punaisen Ristin liike on auttanut ehkäisemään koronavirusta lähes jokaisessa maailman maassa työntekijöidensä ja 14 miljoonan vapaaehtoisen voimin. Yli 650 miljoonaa ihmistä on saanut tietoa koronasta terveytensä edistämiseksi.

Viime vuonna tuimme Punaisen Ristin työtä viruksen ehkäisemiseksi viranomaisten tukena Afrikassa ja Aasiassa. Punaisen Ristin koulutetut vapaaehtoiset muun muassa tiedottivat koronan ennaltaehkäisemisestä, avustivat kotihoidossa tai karanteenissa olevia ja tarjosivat psykososiaalista tukea.

  • Yli 154 000 ihmistä sai koronaan liittyvää apua Afganistanissa. Punainen Risti seuloi 49 000 ihmistä koronan varalta ja ohjasi 513 tartunnan saanutta terveydenhoitoon. Yli 104 000 ihmistä sai tietoa koronasta.
  • Tavoitimme yli 425 000 ihmistä Nigerissä, missä Punainen Risti jakoi käteisavustuksia 500 perheelle ja toimitti suojavarusteita ja -tarvikkeita 50 koululle: 500 käsienpesupaikkaa, 10 000 saippuapakkausta, 500 pulloa käsidesiä ja 26 500 kirurgista maskia. Kaikkiaan 30 000 oppilasta ja tuhat opettajaa osallistui korona-infotilaisuuksiin, ja tiedottaminen radion ja television kautta tavoitti yli 390 000 ihmistä.
  • Autoimme yli 131 000 ihmistä Nepalissa. Työhön sisältyi koronajäljitystä, tiedottamista, terveyden ja hygienian edistämistä sekä psykososiaalista tukea yhteisöissä.
  • Sierra Leonessa työ terveyden ja hygienian edistämiseksi tavoitti yli 107 000 ihmistä. Koulutimme 180 vapaaehtoista, jotka tiedottivat yhteisöjään koronasta ja tarjosivat psykososiaalista tukea.
  • Tuimme Punaisen Ristin koronahoitokeskusta konfliktin runtelemassa Jemenissä taloudellisesti sekä lähettämällä avustustyöntekijöitä ja materiaaliapua.
Punaisen Ristin vapaaehtoinen tervehtii toista naista Afganistanissa.
Kuva: Afganistanin Punainen Puolikuu

2. Vahvistimme naisten ja tyttöjen oikeutta terveyteen

Paransimme ihmisten terveystietoutta ja perusterveyspalvelujen saatavuutta vaikeasti tavoitettavilla alueilla. Panostimme erityisesti naisten ja tyttöjen seksuaali- ja lisääntymisterveyteen.

  • Afganistanissa isoäideillä on vaikutusvaltaa. Perustimme isoäitien ryhmiä lisäämään yhteisöjen tietoa naisten terveydestä. Moni isoäiti onnistui muuttamaan perheidensä miesten asenteita niin, että tyttäret ja vaimot saattoivat hakeutua hoitoon raskauden aikana sekä lisääntymisterveyteen liittyvissä kysymyksissä. Isoäidit myös kannustivat tyttöjä ryhtymään Punaisen Puolikuun vapaaehtoisiksi. Yhteensä 1 530 naista osallistui lisääntymisterveyskoulutuksiin.
  • Koulujen suljettua ovensa koronan takia jaoimme 4 850 hygieniapakkausta kuukautishygienian edistämiseksi Afganistanissa. Edistimme kuukautishygieniaa myös Nepalissa ja järjestimme 27 koulussa tilaisuuksia, joihin osallistui yli 5 200 tyttöä. Jokainen sai mukaansa kuukautishygieniapakkauksen. Koulut raportoivat, että tyttöjen poissaolot kuukautisten takia ovat vähentyneet ja koulumenestys parantunut.
  • Vapaaehtoiset seuloivat 2 180 lasta aliravitsemuksen varalta ja ohjasivat 60 vakavasti aliravittua lasta saamaan hoitoa Afganistanissa. Nigerissä seulottiin 9 126 lasta, ja 113 vakavasti aliravittua lasta ohjattiin hoitoon.
  • Onnistuimme ehkäisemään 53 lapsiavioliittoa ja koulutimme vapaaehtoisia seksuaali- ja lisääntymisterveydestä ja -oikeuksista Malawissa.

3. Tarjosimme puhdasta vettä ja kunnollisia vessoja

Paransimme puhtaan veden ja vessojen saatavuutta haavoittuvissa yhteisöissä.

  • Tarjosimme juomavettä ja käymälöitä 13 koulussa Afganistanissa yhteistyössä maan terveysministeriön kanssa. Saavutettavat vessat, käsienpesupisteet ja juomavesijärjestelmät helpottivat yli 18 300 oppilaan ja opettajan elämää.
  • Nepalissa autoimme rakentamaan kaksi juomavesijärjestelmää, joiden ansiosta 140 kotitaloutta sai puhdasta vettä. Lisäksi 430 perhettä hyötyi vesijärjestelmien parannuksista.
Nainen istuu talonsa edessä Filippiineillä
Kuva: Lisa David / Suomen Punainen Risti

4. Autoimme sopeutumaan ilmastonmuutoksen vaikutuksiin

Ilmastonmuutos, aikamme suurin globaali haaste, koettelee ihmisiä erityisesti köyhissä maissa.

Vahvistimme ihmisten ja yhteisöjen kykyä tunnistaa ja ehkäistä ilmastonmuutoksen aiheuttamia riskejä sekä varautua niihin. Turvasimme ruoan saantia ja elinkeinoja erityisesti kuivuudesta kärsivässä eteläisessä Afrikassa.

  • Tuimme 950 000 puun taimen kasvatusta Burundissa sekä 40 000 hedelmäpuun taimen jakamista perheille. Nigerissä autoimme parantamaan satoa, ja 3 200 pienviljelijää hyötyi saamistaan jalostetuista siemenistä ja lannoitteista. Edistimme myös vihannesten viljelyä. Perheet käyttivät noin puolet sadosta itse ja myivät loput torilla, mikä paransi heidän toimeentuloaan.
  • Jaoimme Zimbabwen Punaisen Ristin kanssa ruokaa 15 600 perheelle EU:n rahoituksella kevään ja kesän 2020 aikana.
  • Toimitimme tukea Filippiineille taifuunien tuhoista toipumiseen sekä Keski-Amerikkaan, missä hirmumyrskyt vaikuttivat yli neljän miljoonan ihmisen elämään.
  • Tiivistimme yhteistyötä Ilmatieteen laitoksen kanssa ja suunnittelimme hankkeita, joiden avulla yhteisöissä voidaan yhdistää säätietoa varhaisen varoituksen järjestelmiin.
  • Kehitimme ennusteeseen perustuvan katastrofirahoituksen ja toiminnan malleja Filippiineillä ja Zimbabwessa.
  • Tuimme ja koulutimme yhdessä kansainvälisen Punaisen Ristin ja Punaisen Ristin ilmastokeskuksen kanssa työntekijöitä Afrikassa ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja siihen varautumisesta verkon kautta sekä teetimme selvityksiä ilmastonmuutoksen vaikutuksista ruokaturvallisuuteen ja terveyteen. Osallistuimme myös ensimmäiseen maailmanlaajuiseen virtuaaliseen Punaisen Ristin Climate:Red-ilmastokonferenssiin.

5. Suomalaiset luottavat Punaisen Ristin avustustyöhön

Selvitimme viime keväänä asenteita Punaisen Ristin kansainvälistä avustustyötä kohtaan. Tavoitimme Taloustutkimuksen kautta lähes tuhat suomalaista. Haastatelluista 88 prosenttia pitää humanitaarista avustustyötämme ja 79 prosenttia kehitysyhteistyötämme erittäin tai melko luotettavana. Suomalaiset kuvailivat kehitysyhteistyötä suunnitelmalliseksi, arvokkaaksi, tavoitteelliseksi ja asiantuntevaksi.

Avustustyö ei olisi mahdollista ilman suomalaisten tukea ja luottamusta. Teemme joka päivä parhaamme ollaksemme luottamuksen arvoisia ja tarjotaksemme tukea sitä eniten tarvitseville.

Hyvät uutiset eivät lopu tähän

Haluatko kuulla lisää hyviä uutisia? Seuraa Punaista Ristiä verkossa. Samalla voit osallistua keskusteluun – vastaamme mielellämme kysymyksiin ja kerromme lisää avustustyöstämme.

Tilaa uutiskirje!

Yhteystiedot tallennetaan Suomen Punaisen Ristin markkinointirekisteriin. Lue lisää.

YouTube-upotuksen esikatselukuva
Video kertoo, miten Punainen Risti auttaa ihmisiä eri puolilla maailmaa elämään terveinä ja turvassa sekä varautumaan katastrofeihin ja selviämään niistä. Video: Suomen Punainen Risti
Kehitysyhteistyö
Kehitysyhteistyö
Humanitaarinen apu
Humanitaarinen apu
Kestävän kehityksen tavoitteet
Punainen Risti ja kestävän kehityksen tavoitteet
Tee lahjoitus
Lahjoita
Katastrofivalmiusyksiköt
Katastrofivalmiusyksiköt
Näin haet avustustyöntekijäksi ulkomaille
Avustustyöntekijäksi ulkomaille