Vakava allerginen reaktio (anafylaktinen reaktio)

Henkilö soittaa puhelimella.
Kuva: Samuli Raappana / Suomen Punainen Risti

Anafylaktinen reaktio tarkoittaa koko elimistön hengenvaarallista yliherkkyysreaktiota.

Vakavan allergisen eli yliherkkyysreaktion voi aiheuttaa mikä tahansa allergiaa aiheuttava tekijä. Anafylaktisen reaktion voivat aiheuttaa esimerkiksi ampiaisen pisto, jokin lääkeaine tai ruoka-aine tai pelkkä sen tuoksu.

Oireet alkavat usein lievempinä yleisoireina, mutta ne voivat kehittyä hengenvaarallisiksi jo muutamassa minuutissa. Anafylaktinen reaktio voi pahimmillaan johtaa anafylaktiseen sokkiin ja kuolemaan.

Anafylaktisen reaktion oireet

  • Kädet, huulet ja hiuspohja kutisevat
  • Iholla on nokkosihottumaa
  • Kasvojen alueella on turvotusta (suu, silmät)
  • Ääni käheytyy
  • Hengitys vaikeutuu suun alueen turvotuksen levitessä hengitysteihin
  • Vatsakivut, oksentelu, ripuli
  • Tajunnan häiriöt

Ensiapu anafylaktisessa reaktiossa

  1. Soita 112.

  2. Auta henkilö asentoon, jossa on helppo olla ja hengittää, esim. puoli-istuvaan asentoon.

  3. Kysy, onko autettavalla oma adrenaliini-autoinjektori (esim. EpiPen® /Jext®) ja avusta häntä lääkkeen pistämisessä reiteen. Tarvittaessa annos voidaan uusia 5 – 15 minuutin kuluttua, mikäli oireet eivät helpota.

    Mikäli adrenaliini-autoinjektoria ei ole käytettävissä, autettavalle voi antaa Kyypakkauksen® tabletteja pakkauksen ohjeen mukaan niin kauan kuin hän pystyy ne nielemään.

  4. Tarkkaile autettavan vointia ja hengitystä, kunnes ensihoito ottaa vastuun.

  5. Jos autettava menee tajuttomaksi, eikä hengitä normaalisti, aloita painelu-puhalluselvytys ja ilmoita hätäkeskukselle muuttuneesta tilanteesta.