Alueellinen toiminta

Johannes Wiehn
Kuvaaja: Johannes Wiehn

Suomen Punaisen Ristin toiminta on jaettu alueellisesti 12 piiriin ja 500 paikallisosastoon. Jokaisessa piirissä toimii oma piiritoimisto, jonka päätehtävä on tukea paikallisosastojen toimintaa.

Piirit kouluttavat vapaaehtoisia ja myös suurta yleisöä. Esimerkiksi piirien järjestämille ensiapukursseille osallistuu vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Osastot toimivat omalla alueellaan vapaaehtoisvoimin. Näkyvimpiä toimintamuotoja ovat ensiapuryhmä- ja ystävätoiminta sekä keräykset.